Uutisia Perustieteiden korkeakoululta
Tutkijat kehittivät paremman tavan määrittää turvallisia lääkeannoksia lapsille
Lääketutkimuksissa lapset tavataan nähdä pieninä aikuisina, vaikka koon lisäksi myös elinten kehittyminen vaikuttaa turvallisiin annosrajoihin. Uusi menetelmä voi tehdä lääkekehityksestä nopeampaa ja riskittömämpää.
Afrin Hossain odottaa vain sitä, että pääsisi viettämään aikaa opiskelukavereiden kanssa
Sovelletun matematiikan opiskelija Afrin Hossain on kokenut itsensä vähän ulkopuoliseksi koronavuoden aikana.
Lukuvuosi-ilmoittautuminen lukuvuodeksi 2021-2022
Opiskelijoiden ilmoittautuminen lukuvuodelle 2021-2022 on alkanut 3.5.2021. Sisun käyttöönotto vaikuttaa elokuun alussa lukuvuosi-ilmoittautumisen käytäntöihin.
Varmista oma kehittymisesi
Elämänlaajuisina oppijoina voimme jatkuvasti oppia uutta kursseilla ja koulutuksissa sekä kollegoilta ja myös itsenäisesti omassa päivittäisessä työssämme. Lue tästä käytännön vinkit.
Suomen Akatemian aineistonhallintasuunnitelmiin liittyvä prosessi on muuttunut
Akatemian rahoituksen saajien tulee toimittaa aineistonhallintasuunnitelma Aalto-yliopiston tutkimuspalvelujen tarkistettavaksi. Tutkimuspalvelujen aineistonhallintasuunnitelmien arviointipalvelu tukee suunnitelmien kirjoittamista.
Sisua kohti – Tärkeät ajankohdat opettajille
Valmistautuessamme Sisun käyttöönottoon ja lukuvuoteen 2021-2022 olemme keränneet opetushenkilökunnalle tärkeitä päivämääriä ja ajankohtia.
Hyvin vedetty – tasavallan presidentin ja opiskelijoiden talouskeskustelu pureutui kasvuun ja kryptovaluuttoihin
Isoihin saappaisiin hyppääminen oli kunnianosoitus – ja Aallolle luonteenomaista, sanoo Kultaranta-keskusteluja pohjustaneen tilaisuuden moderoinut taloustieteen opiskelija Elina Rauvala.
Tutkimus: Itseohjautuvuus lisää työn imua, vähentää stressiä ja nopeuttaa palautumista
2 000 suomalaisen vastaukset osoittivat, että mahdollisuus vaikuttaa työn tekemisen tapaan lisää kiistatta hyvinvointia, kun taas hierarkkisuus ennustaa työuupumuksen oireita.
MFA-tunnistautuminen pakolliseksi opiskelijoille
MFA (Multifactor Authentication, monivaiheinen tunnistautuminen) on standardimenetelmä pilvipalveluiden suojaamiseen. MFA-tunnistautuminen tulee pakolliseksi opiskelijoille kevään aikana. MFA on jo käytössä Aallon henkilökunnalla. Se turvaa käyttäjätilit aiempaa paremmin hyökkäyksiltä, sillä käyttäjätunnuksen ja salasanan lisäksi mahdollinen hyökkääjä tarvitsee pääsyn myös määrittelemääsi lisätunnistautumismenetelmään.
Data on uusi vesi: työntekijöiden kokemuksia datan käytöstä – osa 2
Outi Elina Kansanen ja Mikko Inkinen jakavat kokemuksiaan datan käyttöön liittyvistä mahdollisuuksista ja haasteista.
Kolme aaltolaista valittiin Suomalaisen Tiedeakatemian jäseniksi
Jäseniksi kutsutaan ansioituneita ja arvostettuja tieteentekijöitä. Aallosta valittiin tänä vuonna professori Mauri Kostiainen, professori Matti Liski sekä dosentti Sabrina Maniscalco.
Kohti hiilipohjaisia kvanttitietokoneita – tutkijat etsivät grafeenista vaihtoehtoa kubittien materiaaliksi
Tutkijat osoittivat, että magneettisuus ja suprajohtavuus voivat esiintyä samaan aikaan grafeenissa. Tämä mahdollistaa grafeeniin pohjautuvat topologiset kubitit.
Unelmana uusiopuhelinten maailmanvalloitus
Sami Marttinen osti nettikirpputorilta kännykän, joka ei koskaan saapunut. Kokemuksesta sai alkunsa käytettyjä älypuhelimia huoltava ja myyvä Swappie, joka kasvaa vauhdilla Euroopassa.
Digiluottamuksen rakentajat
Verkkoon mennyt yhteiskunta tarvitsee salaajia, valkohattuja ja sopivan epäluuloisia kansalaisia.
Arjen valintoja: Kaie Kubjas, miksi matematiikka tuntuu turvalliselta?
Matematiikan professorille looginen ajattelu ja johtopäätösten tekeminen on tärkeää.
Miekkailu, taitoluistelu, purjehdus – lajin kuin lajin yhdistäminen opiskeluun onnistuu
Aalto-yliopisto on mukana urheiluakatemia Urheassa, joka tukee urheilu- ja opiskelu-uran joustavaa yhdistämistä.
Verkossa häiriö tiistaina 27.4.2021 klo 12.33- 13.10
Aallon tietoliikenneverkossa oli häiriötilanne tiistaina 27.4.2021 klo 12.33 -13.10. Yhteydet toimivat jälleen.
Miksi tietoturvaa kannattaa opiskella?
Aalto-yliopiston professori Jarno Limnéll sekä opiskelija Jasu Vehtari kertovat mikä tietoturvassa on kiinnostavinta ja miksi tietoturvaa on hyödyllistä opiskella.
Fyysikko Mika A. Sillanpää sai jo kolmannen EU:n miljoonarahoituksen – uusi tutkimushanke sovittaa yhteen kvanttimekaniikkaa ja yleistä suhteellisuusteoriaa
Tutkijat ratkovat sata vuotta vanhaa fysiikan arvoitusta pienten kultapallojen ja äärimmäisen matalien lämpötilojen avulla. Värähtelevien pallojen välisen erittäin heikon painovoiman havainnointi voi ratkaista mysteerin.
Aalto-yliopiston tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2022–2024 – kerro näkemyksesi
Miten tasa-arvoa, monimuotoisuutta ja osallisuutta olisi kehitettävä yhteisössämme? Aaltolainen, osallistu valmisteluun jakamalla ideasi keskustelussa Aalto.fi-sivustolla 7.6. mennessä.