Mediatiedotteet
Suomalaisinnovaatio voi vähentää merkittävästi avosydänleikkauksien komplikaatioita
Joka viides potilas kärsii sydämen vajaatoiminnasta leikkauksen jälkeen.

Uudenlaisten aurinkokennojen ikääntymistutkimuksessa suuria puutteita
Aalto-yliopiston tutkijat havaitsivat, että vain murto-osa testeistä on tehty useammalla kennolla ja oikeissa käyttöolosuhteissa.

Opiskelijoiden Nirvana-näyttely Tukholmassa
Sisustusarkkitehtuurin opiskelijoiden näyttelyssä nähdään värikkäitä tuoleja.

Tutkijat opettavat tekoälyn kuvailemaan videoita – EU-hankkeessa kehitettävä menetelmä voi mullistaa suurten videokokoelmien käsittelyn
Uusi menetelmä yhdistää tekstikuvailuun sekä videolla kuuluvan puheen että kuvan sisällön ja tuottaa tekstin suoraan halutulle kielelle.
Aalto-yliopisto panostaa lapsiin ja nuoriin – Aalto-yliopisto Junior valmiina seikkailuun
Lasten ja nuorten toiminnan uudet tilat avautuivat Otaniemen kampuksella.

Kotihoidon palvelut paranivat ja hoitajien työtaakka keveni – uusi toimintamalli käytössä jo viidesosassa Suomen kunnista
Aalto-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet mallia vuosia yhdessä hoitajien ja kotihoitoyksikköjen kanssa.
Puolen miljoonan euron lahjoitus Aalto-yliopiston informaatioverkostojen professuuriin
Aalto-yliopisto perustaa varoilla uuden työelämäprofessuurin informaatioverkostojen ohjelmaan.

Helsinki Graduate School of Economics vahvistuu useilla uusilla professuureilla
Suomen Pankki ja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT rahoittavat yhteensä kolmea uutta professuuria.
Fyysikot sukeltavat tuntemattomaan Higgsin bosonin löytymisen jälkeen
Tuhannet tutkijat CERN-tutkimuskeskuksessa etsivät hiukkasia ja ilmiöitä, joita nykyfysiikka ei ole kyennyt vielä selittämään.

Yökukkujien sosiaaliset verkostot ovat laajempia kuin aamuvirkkujen
Digitaalisen käyttäytymisemme jälkiä älypuhelimissa voidaan käyttää mielenterveysongelmien hoidossa.

Euroopan avaruusjärjestö avaa yrityskiihdyttämön Aalto-yliopiston kampukselle Otaniemeen
Kiihdyttämön tavoitteena on siivittää avaruusteknologiaan perustuvaa kasvuyrittäjyyttä Suomessa.

Asiantuntijat parantaisivat Suomen kilpailukykyä energiasektorin täysremontilla: lämmöntuotanto sähköiseksi, lisää kilpailua ja joustavuutta
Fossiilisten polttoaineiden käyttö on lopetettava nopeassa aikataulussa.
Uutta tietoa verkkokalvon toiminnasta – kirkkaassa valossa näkeminen onkin sauva- ja tappisolujen yhteispeliä
Tutkijat osoittivat, että hämärän lisäksi tarvitsemme sauvasoluja myös kirkkaassa valossa.
Uusi menetelmä antaa ennätystarkan kuvan vettähylkivistä pinnoista
Aalto-yliopiston tutkijoiden kehittämä mikroskopiatekniikka auttaa muun muassa itsepuhdistuvien pintojen kehittämisessä.

HeatStock jaetulle ykkössijalle Helsinki Challenge -ideakilpailussa
Aalto-vetoisen tiimin kehittämä materiaali varastoi lämpöenergiaa.
FITech kehittää yliopistokoulutusta elinkeinoelämän kanssa
Ensimmäisenä tavoitteena lisätä tekniikan alan osaajien määrää Lounais-Suomessa.
Euroopan suurin hackathon Junction täyttää Dipolin
Aalto-yliopiston päärakennus muuttuu valtavaksi hackathon-yhteisöksi 24.–26.11., kun yli 1400 koodaria ja suunnittelijaa ympäri maailmaa saapuu ratkomaan tosielämän haasteita.

Suomi 100 -satelliitista tulee merkkipaalu Suomen avaruushistoriassa
Satelliitti toimitetaan ja lähetetään avaruuteen uuden avaruuslain pykälien mukaan, todennäköisesti ensi vuoden alussa.
Weylin metamateriaalien kaareva geometria mahdollistaa elektroniset innovaatiot
Keinotekoinen kvanttimateriaali käyttää yleistä suhteellisuusteoriaa muun muassa elektronisissa näkymättömyyslaitteissa.

Diplomi‐insinööri‐ ja arkkitehtikoulutuksen yhteisvalinta uudistuu vaiheittain vuosina 2019–2020
Diplomi‐insinöörihakukohteiden valintakoe uudistuu jo keväällä 2019.