Korkeakoulun uutisia
Aalto AI Assistant avoinna opiskelijoille - opi uudet ja vanhat toiminnot- koulutusta tarjolla pian
Opi uuden AI-työkalun ja tekoälyn perusteet. Tervetuloa myös keskustelemaan vastuullisista tekoälytyötavoista.
Päivitys eli ongelma ratkaistu - Tiedoksi: Materiaalipankki EMMissä palvelunestohyökkäys
Palvelussa saattaa esiintyä häiriöitä. Palvelun tuottaja suorittaa puolustautumistoimia.
Maarintie 8 lajittelukampanjan pilottina
Maarintie 8 on valittu Aallon lajittelukampanjan pilottikohteeksi.
Aalto-yliopiston akateemiset tulokset ja kansainvälinen arvostus pysyivät vahvoina vuonna 2024
Yliopiston hallitus hyväksyi toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen viime vuodelta.
Aalto-yliopiston rahastoista 41 miljoonaa euroa tutkimukseen ja opetukseen vuonna 2024
Yliopiston rahastojen sijoitustuotto viime vuonna oli 11,2 %.
Opiskelija Aitor Urruticoechea: Tulevaisuus tarvitsee ihmisiä, jotka katsovat teknologisia vivahteita pidemmälle
Aitor Urruticoechealle opiskelu Aallossa on enemmän kuin pelkkä ohjelman nimi. Opinnoissaan hän nauttii eniten siitä että hän voi löytää uusia intohimoja yli pääainerajojen, työskennellä erilaisten ihmisten kanssa ja oppia kuinka kaikki liittyy toisiinsa.
Osallistu kyselyyn kansallisesta korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiosta
Opetus- ja kulttuuriministeriön sidosryhmäkyselyyn voi vastata 4. huhtikuuta mennessä.
ELEC yhdenvertaisuusrahoitushaku avautuu huhtikuussa
Sähkötekniikan korkeakoulun opiskelijat ja henkilöstö voivat hakea rahoitusta tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja inklusiivisuutta edistäville hankkeille koko huhtikuun ajan.
Kampuskyselyn tulokset kertovat aaltolaisten kampuskokemuksesta
Uudistettu kampuskysely toteutettiin loka-marraskuussa 2024.
Opi uusia taitoja arvostaviin kohtaamisiin Aaltogether Ateliers -tapaamisissa
Tervetuloa avoimiin tapaamisiin maalis-toukokuussa kehittämään yhteenkuuluvuutta kehollisten harjoitusten ja sosiaalisten taiteiden menetelmien avulla.
Vierailijoiden kulku- ja käyttöoikeuksia päivitetty – vaikuttavat myös voimassa oleviin vierailijasopimuksiin
Vierailijoilla on vierailijasähköpostiosoite sekä tarvekohtaisesti määritellyt kulkuoikeudet kampuksella
Luovien alojen innovaatioita edistämässä: Neljätoista uutta tiimiä aloitti Aalto Creatives -esihautomossa
Aalto Creatives, luovien alojen esihautomo-ohjelma käynnistyi kickoff-tapahtumalla, joka järjestettiin 11. maaliskuuta.
PowerPoint-pohjat tieteellisille postereille
PowerPoint-pohjat tieteellisiä postereita varten ovat käytettävissä kaikilla Aallon Mac- ja PC-tietokoneilla.
Opiskelija Lisa Petry: Signaaleja on lähes kaikilla tekniikan aloilla
Signal Processing and Data Science -pääaineen maisteriopiskelija Lisa Petry uskoo, että tekoälyn yleistyminen teollisuudessa korostaa jatkuvaa tarvetta asiantuntijoille, jotka voivat työskennellä datan kanssa ja ymmärtävät syvällisesti datan tarjoamaa tietoa ympäröivästä maailmasta.
Ennätysmäärä käyttäjiä Aalto Space -sovelluksessa
Aalto Space tavoittaa yli 10 000 käyttäjää kuukausittain.
Aalto-yliopiston viestintäpalvelut uudistuvat – palveluja tuottaa jatkossa neljä yksikköä
Uudistuksen tavoitteena on vahvistaa yliopiston yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Samalla selkiytämme viestintäpalvelujen rakennetta.
Henkilöstöviikko Puolassa:Yleisön innostaminen tieteen ja teknologian pariin tehokkaan viestinnän keinoin
Wrocław University of Science and Technology kutsuu tutkijoita ja akateemista henkilökuntaa kansainväliselle henkilöstöviikolle 12.–16. toukokuuta 2025.
Estä turhat palohälytykset
Käytä mikroruuan lämmityksessä ajastinta äläkä polta kynttilöitä. Lue muistilista turhien palohälytysten estämiseksi.
Tervetuloa Aalto Studiosin avoimien ovien tapahtumaan Marsioon 14.3.
Tutustu Marsion studio- ja tapahtumatiloihin ja osallistu tutkimusinfrojen demoihin.
OKM uudistaa korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiota – Osallistu käynnistämisseminaariin 14.3.
Vision uudistamistyöhön kutsutaan mukaan myös aaltolaiset.