ʵ

Tutkimusuutisia

463 hakutulosta Uutinen, Insinööritieteiden korkeakoulu, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide

Talotekniikka 2030: Toimialalle energisoiva visio kohti kestävää kehitystä

Talotekniikan osuus rakentamisessa on kasvanut merkittävästi, mutta läheskään kaikkia sen mahdollisuuksia ei ole vielä hyödynnetty. Talotekniikka 2030 vastaa haasteeseen tutkimuksen ja kokeilujen avulla.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Toimistotila, katossa näkyvillä talotekniikkaa

Alustatalouden faktat ja myytit -podcastin uudella kaudella pureudutaan tekoälyyn

Kuuntele, miten datan ja tekoälyn käyttö auttaa yrityksiä menestymään. Luvassa on 8 jakson verran huippuvieraita. Uusi jakso aina tiistaisin.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Alustatalouden faktat ja myytit -podcastin juontajat professorit Timo O. Vuori ja Tero Ojanperä.

Aalto-yliopisto sai laatuleiman ja erinomaisen arvion kaikilta arvioiduilta alueilta

Karvin laatuauditoinnissa mainittiin Aalto-yliopiston erityisenä vahvuutena strategisen johtamisen ja laatujärjestelmän tiivis kytkentä.
Mediatiedotteet, Yliopisto
Julkaistu:
People working. Picture: Unto Raution

Älykkäitä laitteita ja sirkushuveja Otaniemessä

Mekatroniikan sirkus -tapahtumassa 13.4.2023 oli tarjolla kandi- ja maisteriopiskelijoiden sekä väitöskirjatutkijoiden valmistamia älykkäitä laitteita, sirkusesityksiä sekä erilaisia syötäviä herkkuja. Tapahtuma pidettiin yhdessä tutkijoiden Demo Dayn kanssa uudessa K3-rakennuksessa.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
People at Mechatronic Circus event.

Uusi kirja avaa julkisen taiteen roolia Aalto-yliopistossa

Toukokuussa julkaistava Unfolding public art –kirja pureutuu yliopiston taidekokoelmaan.
Tutkimus ja taide, Yliopisto
Julkaistu:
Front and back covers of book called Unfolding Public Art. Text in red, book covers in sand colour.

Tekniikan kunniatohtorit 2023

Aalto-yliopiston tekniikan korkeakoulut ovat myöntäneet kunniatohtorin arvon seitsemälle merkittävälle tieteen ja tekniikan vaikuttajalle.
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet
Julkaistu:
2023 Honorary Doctors

Emilia Hernesniemi ohjaa Aalto-yliopistolle dokumenttielokuvan

”Radikaalia luovuutta tarvitaan aina, kun haluamme muuttaa maailmaa”
Mediatiedotteet, Yliopisto
Julkaistu:
Elokuvaaja Iiris Sjöblad ja ohjaaja Emilia Hernesniemi radikaalista luovuudesta kertovan dokumenttielokuvan kuvauksissa. Kuva: Hayley Le

Aallossa kuvattu lyhytelokuva kertoo opiskelijan vaikeasta valinnasta

Aalto-yliopiston Oasis of Radical Wellbeing -hankkeen rahoittama Myötätunto III -lyhytelokuvan kuvaukset alkoivat Otaniemessä 17.3. Valmiin elokuvan ensi-iltaa päästään katsomaan 30.5. Green Minds, Healthy Hearts – Social Sustainability Symposium -tapahtumassa Aalto-yliopiston Oppimiskeskuksessa.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Konsta Laakso and Elsi Sloan act in the short film of Oasis of Radical Wellbeing

Tutkimus: Lisääntyneet sään ääri-ilmiöt heikentävät eri viljelykasvien satoja maailmanlaajuisesti, vehnä suurin kärsijä

Viljelijöiden riski kohdata sään ääri-ilmiö kasvoi tutkimusjaksolla joka puolella maailmaa.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
Keltainen viljapelto ja sininen taivas

Unite!-yliopistoallianssi tarjoaa siemenrahaa opetus-, tutkimus- ja opiskelijayhteistyön edistämiseksi

Opettajien, tutkijoiden ja opiskelijoiden innovatiivisille yhteistyöideoille voi nyt hakea taloudellista tukea. Unite-allianssiin kuuluu Aallon lisäksi kahdeksan muuta korkeatasoista eurooppalaista yliopistoa.
Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto
Julkaistu:
The image shows a jar of coins with a green plant growing from it. Text Unite! Seed Fund 2023.

Miljoonahanke pureutuu vedyn palamisen fysiikkaan ja kemiaan

Business Finlandin rahoittaman hankkeen tavoitteena on vauhdittaa muun muassa päästöttömän meritekniikan kehittämistä.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
Pyörteilevä, turbulentti vetyiekki (simulointikuva). Ilya Morev ja Ville Vuorinen, Aalto-yliopisto

Rakennushankkeen digitaalisista varjoista digikaksosiin

Valmistava teollisuus on jo pitkään puhunut digitaalisista kaksosista mutta keskustelu rakennusten digikaksosista käynnistyi vasta runsas viisi vuotta sitten. Aalto-yliopiston Building 2030 -loppuraportti ulottaa ajatuksen vielä pidemmälle. Se tarkastelee, olisiko rakennusprosessin digitaalinen kaksonen mahdollinen ja mitä arvoa sen käyttö synnyttäisi.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Digital-twin-title-small.png

Suomen Kulttuurirahastolta yli miljoonaa euroa apurahoja

Aalto-yliopistosta suuret yksittäiset apurahat saivat Ari Seppälä lämmön pitkäaikaisvarastoinnin ja Antti Karttunen hukkalämmön sähköksi muuntavien materiaalien tutkimukseen.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
pale grain basket and thin fibers on a purple background

Korjausrakentaminen on riskialtista - Nyt tutkimus esittää keinoja sen parempaan hallintaan

Energiaremontit, modernisointi ja käyttötarkoituksen muutokset lisäävät korjausrakentamisen tarvetta. Korjausrakentaminen on kuitenkin tunnetusti riskialtista liiketoimintaa. Building 2030 konsortion tutkimus tutki, miten esivalmistus ja digitaalinen tiedonhallinta voisivat tehdä siitä hallitumpaa.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
thumbnail_urban3.jpg

Aalto sai 18,9 miljoonaa euroa tutkimusprofiilin vahvistamiseen

Suomen Akatemian rahoituksella vauhditetaan kvanttiteknologian, vetyenergian ja uusien materiaalien tutkimusta.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Energy materials

Scholars at Risk -verkosto suojelee tutkijoita vainolta ja väkivallalta

Aalto-yliopisto kuuluu suomalaisten yliopistojen SAR Finland -verkoston perustajajäseniin.
Tutkimus ja taide, Yliopisto
Julkaistu:
Aalto University Dipoli building

Tekniikan päivät: Koneiden suunnittelun tulevaisuus

Kari Tammi ja Jani Romanoff kertovat torstaina 12.1. koneiden suunnittelun digitaalisista kaksosista ja laskennallisista työkaluista laivasuunnittelussa
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Älynosturi, Aalto-yliopisto

Kiertotaloutta, teknologian tulevaisuutta, luovia ideoita - Tieteen päivillä on esiintymässä monia aaltolaisia

Tapahtuma järjestetään Helsingissä 11.–15.1.2023, osa ohjelmasta myös suorana verkossa.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Aalto-1 satelliitti

Aallon vuosi 2022: Ikiliikkuja, tulevaisuuden vaatekaappi, Etelämantereen tutkimusmatka ja paljon muuta

Päättynyt vuosi oli jälleen tieteen ja taiteen juhlaa. Uusin tutkittu tieto päätyi vauhdilla myös päätöksenteon tueksi.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Kuvassa joukko pingviinejä jäällä, taustalla valko-punainen jäänmurtaja.

Laatua yhdessä – Yliopisto tukee avoimen tieteen kulttuuria

Tutkijalle on tarjolla tietoa, koulutusta ja tukea avoimesta tutkimustuotosten julkaisemisesta
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Anne Sunikka Dipolissa tietokoneen ääressä.