Korkeakoulun uutisia
Aalto-yliopiston sijoitustoiminta rahoitti opetusta ja tutkimusta 31 miljoonalla eurolla vuonna 2021
Kehitys kohti hiilineutraalia sijoitustoimintaa jatkui.
Aalto-yliopistolla vuonna 2021 vahva suunta kohti kestävää tulevaisuutta
Hallitus hyväksyi yliopiston toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen viime vuodelta.
Unite! esittelee strategisen tiekarttansa kohti avointa tiedettä
Tiekartta sisältää tavoitteita, suosituksia ja toimia, joilla allianssin yliopistot voivat edistää avointa tiedettä ja avoimia innovaatioita Euroopassa.
Tule kuulemaan kestävän kampuksen ajankohtaisista!
Haluaisitko kuulla lisää missä mennään Hiilineutraali kampus 2030 -tavoitteen osalta, entä kampusluonnon biodiversiteetistä? Kaipaatko rauhoittumista ja hiljentymistä ilman tietokonetta, yhteisöllisyyden pariin? Tule mukaan Kestävä kampus -tapahtumaamme 24.3.!
Tasavallan presidentin kunniamerkit Reetta Kariselle ja Annika Tuomolalle
Kemian tekniikan korkeakouluun on myönnetty kaksi tasavallan presidentin kunniamerkkiä.
Aalto-yliopisto tarjoaa maksuttomia opintoja ja apurahaa Ukrainan yliopisto-opiskelijoille
Tukea myönnetään ainakin 40 ukrainalaiselle ja Ukrainasta turvapaikan saaneelle opiskelijalle.
Uusia näkymiä Unite!-yliopistoverkostolle
Unite-yhteisö ja sen tulevat kumppaniyliopistot Grazin teknillinen yliopisto ja Wroclawin tiede- ja teknologiayliopisto tapasivat viidennessä Dialogi-tapahtumassa.
Kriittisten materiaalien tarvetta ratkaistaan afrikkalais-eurooppalaisella tieteellisellä yhteistyöllä
Afrikkalais-eurooppalainen yhteistyöhanke RESTARTin tavoitteena on toteuttaa täydellinen arvoketju käytöstä poistettujen litiumioniakkujen ja aurinkosähköpaneelien kierrätystä varten.
Space 21 -koordinaattori Jason Selvarajan rohkaisee kaikkia kokeiluihin
Tutustu Jason Selvarajaniin, Aallon uuden projektitilan Space 21:n koordinaattoriin.
Aaltolaisille-sivu uudistui – ota kaikki irti Aalto.fi-verkkopalvelusta
Aaltolaisille-sivu on koko henkilöstön aloitussivu, joka tarjoaa poikkileikkauksen yhteisiin ajankohtaisiin asioihimme – seuraa sivua säännöllisesti ja pysy kartalla!
Mimi Tran siirtyi tekniikan väylän opintojen kautta estenomista insinööriksi
Toisen vuoden kemian tekniikan opiskelija Mimi Tran valmistui vuonna 2019 kauneudenhoitoalan ammattilaiseksi, mutta halusi jatkaa opiskelua ja osaamisensa kehittämistä. Tällä hetkellä Mimi suorittaa biotuotteet-pääaineen opintoja ja lukee sivuaineena tuotantotaloutta.
Charlotte Zborowski ja Pedro Silva aloittavat tietoagentteina kemian tekniikan korkeakoulussa
Tutkimustiedonhallintaverkostoon kaksi uutta jäsentä, Charlotte Zborowski ja Pedro Silva
ղöٱlääkäri Jaakko Kalmari kannustaa palaamaan rohkeasti hybridityöhön
Paluu lähityöskentelyyn on meille iso muutos pitkien etätyöjaksojen jälkeen.
”Opiskelijavaihto oli elämäni parasta aikaa”
Songwen He opiskelee neljättä vuottaan Kemian tekniikan korkeakoulussa. Tekniikan kandidaatiksi valmistunut Songwen valitsi pääaineekseen kemian tekniikan ja prosessit ja on jatkanut samalla alalla myös maisterivaiheessa. Songwen toimii myös yhtenä koulun opintoneuvojista.
Pyrimme auttamaan Ukrainan sodasta kärsiviä eri tavoin
Päivityksiä sotaan liittyvistä Aalto-yliopiston toimenpiteistä.
Miten johdetaan ja opitaan tulevaisuutta varten?
Aallon osaamisen kehittämisprojekti kokeilee menetelmiä, joilla rakennetaan kyvykkyyttä systeemisiin muutoksiin korkeakoulutuksessa ja työelämässä.
Harkitsetko kansainvälistä uraa? Osallistu Uniten webinaareihin
Unite-verkoston yliopistot tarjoavat webinaareja, jotka auttavat opiskelijoita syventämään tietämystään työmarkkinoista keskittyen erityisesti kansainväliseen uraan.
Laskiaisriehan järjestäjät odottavat vapaata yhdessäoloa ja kohtaamisia yli yliopistorajojen
Laskiaisriehalla on vuosikymmenien historia, ja nykyään sitä järjestävät yhdessä Vapaateekkarit sekä Aalto-yliopiston ylioppilaskunta. Vuonna 2021 tapahtumaa ei kuitenkaan järjestetty, joten tiistaina 1. maaliskuuta 2022 tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen.
Ukrainan tilanne vaikuttaa matkustamiseen
Tarkista kaikissa matkustukseen liittyvissä tilanteissa Ulkoministeriön matkustusrajoitukset ja suositukset ensimmäisenä.
Aalto-yliopisto pilottikorkeakouluksi Digivisio 2030 -hankkeeseen
Aalto pääsi mukaan jatkuvan ja joustavan oppimisen pilottiin, joka on Digivision ensimmäinen toteutus.