Uutiset
Kaikki uutiset, jotka liittyvät Aalto Networking Platform -yhteistyöalustaan.
LuxTurrim5G-ekosysteemissä rakennetaan älykästä kaupunkia
Nokia Bell Labsin johtama teollisuusryhmittymä rakentaa älykatuvaloihin tukeutuvaa nopeaa 5G-verkkoa, joka toimii tulevaisuuden älykaupunkien digitaalisena selkärankana.
Pikamuoti on tullut tiensä päähän
Vaatesuunnittelija Matti Liimatainen on luonut vaatteita, jotka käyttäjät kokoavat itse käsin. Automaatioteknologiaa hyödyntämällä hän tuo ihmiset entistä lähemmäs omien vaatteidensa valmistusta.
Teemu Leinonen valittu Cumulus-järjestön hallitukseen
Teemu Leinonen valittu Cumulus-järjestön hallitukseen
Twitterissä oli luultua enemmän botteja vaalien alla – vaikutukset kuitenkin olemattomat
Pro gradu -tutkielman aineistona oli yli puoli miljoonaa Twitter-tiliä.
Designkuulokkeet syntyivät hiivasta ja sienirihmastoista
Tutkijoista, teollisista muotoilijoista ja dokumentaristeista koostuva Korvaa valmisti kuulokkeet, jonka muovi- ja nahkaosat on tuotettu mikrobien avulla.
Aaltoon 20 uutta akatemiahanketta
Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunnan myöntämä rahoitus on yhteensä 8,9 miljoonaa euroa.
Tietoturva koskettaa kaikkia
Otaniemessä järjestettävän kansainvälisen ITS-konferenssin puheenaihe on tietoturva sekä tieteen että yritysten näkökulmasta.
Aalto-yliopisto ja THL tiivistävät tutkimusyhteistyötään
Aalto-yliopisto ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) rakentavat uutta tutkimushankkeiden kokonaisuutta vastaamaan tämän päivän yhteiskunnallisiin ja terveydenhuollollisiin haasteisiin. ۳ٱٲön tavoitteista sovittiin vastikään allekirjoitetulla sopimuksella.
Kannattaa opiskella kvanttilaskentaa ja koneoppimista, sanoi Jaakko Honko -luennon pitänyt Risto Siilasmaa
Kansleri Jaakko Hongon nimeä kantava luento keräsi yli 300 Kauppakorkeakoulun alumnia Ekonominaukio 1:een.
Professori Björn Högberg: En usko ihmisten ymmärtävän, mitä kaikkea dna:lla voi tehdä
Dna-nanoteknologeille dna on älykäs rakennusaine, jota voidaan hyödyntää myös lääketieteen sovellusten kehittämisessä
Aalto-yliopiston ja Yalen arkkitehtuurin laitosten avoin verkkokoulutusmateriaali vauhdittaa vähähiilistä rakentamista
Aalto-yliopiston ja yhdysvaltalaisen huippuyliopisto Yalen arkkitehtuurin laitokset ovat yhteistyössä julkaisseet avoimen ja ilmaisen Decarbonize Design -kurssikokonaisuuden. Hanke julkistettiin osana World Circular Economy Forum -tapahtumaa.
Uusiutuvan energian nykyistä laajempi käyttöönotto on Suomessakin mahdollista
Hajautetun energiantuotannon esteiden purkamista tulee jatkaa.
Verkostoyliopisto FITech vastaa ICT-alan osaajapulaan 150 kurssin voimalla
FITechin kautta voi opiskella maksuttomia ICT-kursseja seitsemästä yliopistosta.
Kiinnostavia puheenvuoroja asemanseutujen kehittämisestä
”Asemanseudut muutoksessa” -aamukahvitilaisuudessa 17.5. keskusteltiin siitä, millaisia tulevaisuuden asemanseudut ovat ja minkälaisia mahdollisuuksia asemanseudut tarjoavat kaupunkikehittämiselle.
”Ihmiset eivät ole syntyneet tekemään järkeviä valintoja”
Kuvanveiston lehtori Andy Best puhuu teknologiasta ja taiteen merkityksestä lisääntyvän kulutuksen ja kutistuvien julkisten tilojen maailmassa.
Jaana Vapaavuori: Tanssijasta tutkijaksi
Funktionaalisten nanomateriaalien professori haluaisi yhdistää tutkimuksessaan tekniikkaa ja taidetta.
Yhdeksän uutta akatemiahanketta
Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen sekä kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikuntien rahoitus on yhteensä 3,3 miljoonaa euroa.
Kyläpäällikkö peräänkuuluttaa innovaatiovastuuta, kaupunkitaloustieteilijä tiivistä rakentamista
Aalto Vision Forumissa pohdittiin kasvun mahdollisuuksia nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä.
Miten kuvittaa suomalaisuus ilman saunaa, Kalevalaa tai Suomen lippua?
Pietarin Suomi-päivään tehty "Spirit of Finland" seinämaalaus symboloi kulttuurin ja luonnon läheistä yhteyttä.
Suomen Hallitusmuoto 1919 -juhlarahan suunnittelee Dario Vidal
Suunnittelukilpailun voitti Aalto-yliopiston muotoilun opiskelija teoksellaan Figura. Myös alumni Simon Örnbergin ehdotus Ääniaalto palkittiin.