Uutiset
Kaikki uutiset, jotka liittyvät Aalto Networking Platform -yhteistyöalustaan.
Aalto-yliopisto ja Etla vauhdittavat 5G- ja 6G-mobiiliteknologian tutkimusta
Kauppakorkeakoulun CKIR-yksikkö ja Etla ovat käynnistäneet laajan Mobile is Global -tutkimushankkeen, jossa selvitetään geopolitiikan vaikutuksia Suomen 5G- ja 6G-ekosysteemiin. Business Finlandin rahoittama hanke avaa uusia mahdollisuuksia tulevaisuuden mobiiliviestintäverkkojen kehittämiselle ja käytölle.
Akkujen kysyntä kasvaa – BATCircle3.0 kiihdyttää akkumateriaalien ja -kierrätyksen tutkimusta Suomessa
Aalto-yliopiston johtama kolmivuotinen BATCircle3.0-projekti keskittyy akkumateriaalien jalostuksen ja akkujen kierrätyksen uusiin avauksiin.
Vahva sijoitus tekoälyyn – Suomeen perustetaan ELLIS-instituutti tehostamaan tutkimusta ja houkuttelemaan osaajia
Suomalainen tekoälytutkimus on saanut merkittävän tuen hallitukselta ja lahjoittajalta.
Virtuaalilaboratoriot edistävät saavutettavaa ja kielitietoista luonnontieteen opetusta
Väitöskirjatutkija Samuel Girmay on saanut Jenny ja Antti Wihurin säätiöltä rahoituksen projektilleen, jonka tavoitteena on parantaa luonnontieteiden opetuksen saavutettavuutta ja kielitietoisuutta yläkouluissa virtuaalilaboratorioiden avulla.
Feminist Border Crossings -seminaarissa tarkasteltiin muotoilun merkitystä nyky-yhteiskunnassa feministisestä näkökulmasta
Aalto-yliopistossa järjestettiin Feminist Border Crossings -seminaari, joka juhlisti Design Culture Studies -tutkimusryhmän perustamista sekä Hilman, kymmenen sukupuolentutkimuksen yksikköä yhdistävä verkoston, 20-vuotisjuhlaa.
Pahantahtoisten bottien määrä kasvoi somessa huomattavasti koronapandemian aikana
Aalto-yliopiston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) laaja yhteistutkimus paljastaa, miten botit muovasivat kansanterveyteen liittyvää keskustelua koronapandemian aikaan erityisesti Twitterissä.
Tältä älytekstiilit voivat näyttää – itsepuhdistuvaa puuvillaa tai painatus, joka muuttaa väriä
YLE Svenskan artikkeli 'Beyond e-Textiles'-projektista ja 'Interlaced'-näyttelystä Turun yliopistossa
Ammoniakista uusi vihreä energiaratkaisu? Tutkimusprojekti sai miljoonarahoituksen
Ammoniakista povataan teollisuuteen vihreän vedyn varastointimenetelmää ja merenkulkuun puhdasta polttoainevaihtoehtoa. Sen käyttöön liittyy kuitenkin monia kysymyksiä, joita selvitetään yliopistojen ja teollisuuden yhteisessä tutkimushankkeessa.
Aalto-yliopiston osaajat tukevat Ukrainaa sen liiketoiminnan jälleenrakentamisessa ja kehittämisessä
Euroopan unionin Seeds of Bravery -ohjelmassa on mukana yhteensä 11 maan yrityskiihdyttämöitä.
Yaolin Xu kehittää tulevaisuuden akkuja yhdistelemällä fysiikkaa ja kemiaa
Vastikään nimitetty apulaisprofessori Yaolin Xu kehittää teknillisen fysiikan laitoksella parempia akkuja, jotta energiavarastointi olisi tulevaisuudessa nykyistä ympäristöystävällisempää.
Uusi ympäristöystävällinen menetelmä selluloosan muokkaukseen kestäviä materiaaleja varten
Aalto-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet selluloosan muokkausmenetelmän, jossa myrkyllisiä liuottimia käytetään alle kymmenesosa perinteisiin menetelmiin verrattuna. Innovaatiota on mahdollista soveltaa ympäristöystävällisiin nanokomposiitteihin, selluloosapohjaisiin membraaneihin ja biolääketieteellisiin laitteisiin, jotka tukevat kestävää materiaalikehitystä.
Kouvolan tyhjät kiinteistöt käyttöön kiertotalousrakentamisella
Aallon opiskelijat etsivät ratkaisuja Kouvolan kaupungin kiinteistöongelmiin.
Väitöstutkimus kannustaa analytiikan integroimiseen osaksi yrityksen strategiaa
Analytiikan johtamista ja henkilöstön analytiikkataitojen kehittämistä tarvitaan nykyistä suurempien hyötyjen saamiseksi analytiikasta.
Tutkimus: Sikeästi nukuttu yö ja kova treeni näkyivät aivoissa jopa kahden viikon päästä
Aalto-yliopiston ja Oulun yliopiston tutkijat seurasivat yhden ihmisen arkea viiden kuukauden ajan aivokuvausten, puettavien älylaitteiden sekä älypuhelintietojen avulla. Tutkimus oli osa Aalto-yliopiston tutkija Ana Trianan väitöskirjatyötä. Triana oli samalla oman tutkimuksensa kohde.
Opiskelijat analysoivat brändin asemointia ja kehittivät markkinoinnin analytiikan työkalupakkia Alma Medialle
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu toteutti yhteistyössä Alma Median kanssa kattavan projektin, jossa syvennyttiin Autotalli.comin ja Nettiauton brändipositiointiin.
BIZ Success funding -rahoitusta kolmelle erinomaiselle hankkeelle
Apulaisprofessorit Ciprian Domnisoru, Iiris Saittakari ja Moritz Scherleitner ovat rahoitusta saaneiden tutkimushankkeiden omistajat.
Aivo- ja kehomittaukset viedään laboratoriosta puistoon – tavoitteena on tunnistaa dementiariski aiempaa varhemmin
Aalto-yliopiston tutkijat Shrikanth Kulashekhar ja Hanna Renvall ovat saaneet Vaikuttavuussäätiöltä rahoituksen kehittääkseen diagnostiikkaa dementiariskin varhaiseen tunnistamiseen. Tarve on suuri, koska maailmanlaajuisesti muistisairaita on vähintään noin 50 miljoonaa, ja määrän odotetaan tuplaantuvan seuraavan 20 vuoden aikana.
Puhtaan ympäristön ratkaisuja biopohjaisten pigmenttien avulla
CELLIGHT-hankkeessa pyritään korvaamaan laajalti mm. maaleissa, kosmetiikassa ja pinnoitteissa käytetty titaanidioksidipigmentti (TiO2) kestävillä selluloosapohjaisilla materiaaleilla. Business Finland tukee hanketta noin 1,3 miljoonalla eurolla.
Tutkijat kehittivät ensimmäisen hiilinegatiivisen sideaineen – merkittävä vaikutus infrarakentamisen päästöihin
Biopohjaisella sideaineella voidaan korvata runsaspäästöisen sementin käyttöä infrarakentamisessa.
Viisi asiaa, jotka jokaisen tulisi ymmärtää tekoälystä työelämässä
Generatiivinen tekoäly tuntuu olevan kaikkialla, mutta tekeekö se oikeasti työstä helpompaa ja yrityksistä tuottavampia?