Lue tuoreita uutisia
Valokuvanäyttely Wonder(ful) vie olemassaolon kysymysten äärelle
Valokuvataiteen maisteriopiskelijoiden töitä Dipolin galleriassa 21.2.–31.3.2022 
Hybridityöskentelyn kokeilu jatkuu 1.4. - Kirje henkilöstölle 18.2.2022
Aalto-yliopisto valmistautuu etä- ja läsnätyön yhdistämiseen huhtikuusta alkaen.
Rafaela Seppälä lahjoittaa Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun alalle 500 000 euroa
Huomattava lahjoitus on osa kesäkuun loppuun asti jatkuvaa valtion vastinrahakampanjaa.
Yhteisten palvelujen henkilöstölle itsenäisyyspäivänä myönnetyt kunniamerkit jaettiin
Rehtori Ilkka Niemelä onnitteli ansiomerkkien saajia.
Otaniemen Tietokorttelit -arkkitehtuurikilpailun kilpailuehdotukset nyt nähtävillä
Otaniemen Tietokorttelit - Biologin ja Meritekniikan alueiden arkkitehtuurikutsukilpailun kilpailuehdotusten palautus oli tammikuussa ja töiden arviointi kilpailun tuomariston toimesta on parhaillaan käynnissä.
Tukiryhmien palautteessa kehuja ja kehitysehdotuksia
Raporttiin on koottu kaikkien korkeakoulujen tukiryhmien havainnot ja suositukset.
Yli 11 miljoonaa euroa tutkimusinfrastruktuureille
Suomen Akatemian rahoitus vahvistaa muun muassa mikro- ja nanorakenteiden valmistusta, kvantti- ja suurteholaskentaa, lääketieteellistä kuvantamista, tulevaisuuden langattomia verkkoja, sekä arktista tutkimusta.
Aalto-yliopistolle vahva sijoitus kansainvälisyysvertailussa
Times Higher Educationin listalla Aalto oli sijalla 40 maailmassa ja sijalla 3 Pohjoismaissa.
Otaniementien kaksi lehmusta uusitaan helmikuussa
Vanhat puut saavat uuden elämän ulkotaideteoksina.
Aalto-yliopisto julkistaa kilpailut rakenteilla olevan korttelin taideteoksista
Ensimmäistä kertaa kaikille taiteilijoille avoin kilpailu on auki 4.1.–4.4.2022.
Rehtorin kirje 21.12. – Kiitos erinomaisesta työstä ja rentouttavaa joulun aikaa!
Huolehditaan omasta ja muiden – niin läheistemme kuin opiskelu- ja työkavereidenkin – hyvinvoinnista, ja myös levosta ja palautumisesta.
Professorineuvostolle uusi puheenjohtajisto ja edustajat akateemisiin komiteoihin
Puheenjohtajaksi valittiin professori Markku Kuula, ja varapuheenjohtajat edustavat eri korkeakouluja.
Dipolin ja Kandidaattikeskuksen ulkoaluetyömaat talvitauolle
Töiden tavoitteena on valmistua kesään 2022 mennessä.
Kaksi uutta rakennusta nousee keskelle Otaniemen kampusta
Otakaari 2A & 2B rakentaminen alkaa tammikuussa 2022, rakennusten on tavoitteena valmistua kesällä 2023.
Aalto-yliopiston yrittäjyysyhteisö on nyt vain yhden klikkauksen päässä
Yrittäjyys- ja innovaatioekosysteemikierros on ensimmäinen alkuperäiseen virtuaalipalveluun lisätyistä teemakierroksista.
Ilmastokurssien tarjonta laajenee: Aalto mukana Ilmastoyliopisto-verkostossa yhdessä 17 muun korkeakoulun kanssa
Ilmasto- ja kestävyysaiheisten kurssien tarjonta lisääntyy Ilmastoyliopisto-verkoston myötä Aalto-yliopistossa. Verkoston yhteistyöyliopistojen opiskelijoille avoimet opiskeltavat kurssit käynnistyvät tammikuussa 2022 ja niiden ilmoittautuminen on käynnissä nyt. Kurssien opetussisällöt on suunniteltu eri korkeakoulujen asiantuntijoiden yhteistyönä.
Tom Lindholm nimitettiin Aalto-yliopiston elämänlaajuisen oppimisen johtajaksi ja Aalto University Executive Education Oy:n toimitusjohtajaksi
Hän aloittaa uudessa tehtävässään 2.1.2022.
Laatua yhdessä - Yliopiston laatuauditointi lähestyy
Vuonna 2022 laadimme yhdessä laatuauditointia varten itsearviointiraportin.
Rakentajanaukion pysäköintialue suljetaan osittain
Puolet pysäköintialueesta suljetaan joulukuun aikana ja otetaan HSY:n vesihuollon saneeraustyömaan käyttöön.