ʵ

1516 hakutulosta Uutinen, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu

Sote-tilojen uusiokäyttö edistää kuntien elinvoimaa

SOTERA -tutkimusryhmän hankkeena on arvioida tilaresurssien hyödyntämistä uusiin käyttötarkoituksiin korostaen resurssiviisautta, suunnitelmallista korjaamista ja uusiokäyttöä.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Sote-tilat

Pukusuunnittelun juhlaa Aalto-yliopistossa!

Aalto-yliopiston pukusuunnittelun koulutusohjelma juhli tänä syksynä 20-vuotista taivaltaan, samalla kun Costume in Focus -tutkimusryhmä vietti 10-vuotisjuhliaan.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Juhlanäyttelyn pukuja. Kuva: Paavo Ihalainen

Laura Aalto: On valtavan merkittävää, että tulee nähdyksi ja kuulluksi

"Muistan, miten valtavan iso merkitys oli sillä, että sain mahdollisuuden opettaa. Minuun uskottiin ammattilaisena, ja tulin nähdyksi ja kuulluksi. Onnistuin jännityksestä huolimatta. Tämä organisaatio näki minun potentiaalini."
Yliopisto
Julkaistu:
Laura Aalto, photo by Mikko Raskinen.

Creative Demo Day -tapahtuma kokosi Aallon ja UniArtsin taiteen ja luovan teknologian innovaatioita Otaniemeen

Aalto Digital Creatives ja Uniarts Hubin esihautomo-ohjelmat yhdistivät voimansa Creative Demo Day -tapahtumassa Otaniemessä.
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Creative Demo Day 29.11.2024 Aicha Manai, Kim-Niklas Antin. Sakari Heiskanen / Aalto 2024.

Oskari Vilamon rahasto palkitsi parhaat rakennusalan opinnäytteet

Aalto-yliopistosta palkittiin kolme väitöskirjaa ja kolme diplomityötä.
Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:
Oskari Vilamon palkinnot

Uudistuneet kielelliset linjaukset kannustavat monikielisyyteen

Toimeenpanosuunnitelma viimeistellään vuoden loppuun mennessä.
Yliopisto
Julkaistu:
Opiskelijoita Harald Herlinin oppimiskeskuskessa

Rakennusten aukioloajat vuodenvaihteessa 2023-2024

Otaniemen kampuksen rakennusten sekä Aalto-yliopisto Töölön aukioloajoissa on muutoksia vuodenvaihteessa joulu-tammikuussa.
Kampus
Julkaistu:
Snowy trees on both sides of a snow covered foot path.

Onnittelut itsenäisyyspäivän kunniamerkkien saajille!

Tasavallan presidentti antaa kunniamerkkejä ansioituneille Aalto-yliopiston työntekijöille.
Yliopisto
Julkaistu:
Kunniamerkki

Hae syksyn Designs for a Cooler Planetiin 22.1.2024 mennessä

Kerro miten tutkimuksesi tai projektisi muuttaa maailmaa.
Tutkimus ja taide, Yliopisto
Julkaistu:
Designs for a Cooler Planet 2024 Open call

Kuuletko muumipilvien kutsun? Esa Saarinen luennoi taas Aalto-salissa tammi- ja helmikuussa

Filosofi ja emeritusprofessori Esa Saarinen tekee paluun Aalto-saliin 10. tammikuuta ja 28. helmikuuta.
Opinnot
Julkaistu:
Esa Saarisen Filosofia Systeemiajattel, kuva: Mikko Raskinen

Suomen Taideteollisuusyhdistyksen 100-vuotissäätiöltä merkittävä tuki muotoiluopetuksen vahvistamiseksi

Suomen Taideteollisuusyhdistyksen 100-vuotissäätiön mahdollistamaan työelämäprofessorin tehtävään on nimitetty MA Irina Viippola
Nimitykset
Julkaistu:
Työelämäprofessori Irina Viippola

Myungji ”MJ” Suh: Aallon Slush-osastolla kaikessa on kyse siitä, miten voimme muuttaa maailmaa

"Olet yrittäjähenkinen, kun näet ongelman mahdollisuutena sen sijaan, että pitäisit sitä uhkana, jota vältellä. Myös ”can do” -asenne on yrittäjätaito."
Yliopisto
Julkaistu:
MJ on stage giving a talk

Vuoden 2023 Arkkitehtuurin valtionpalkinto Nomaji-maisema-arkkitehdeille

Aalto-yliopiston tutkija ja pitkäaikainen tuntiopettaja Mari Ariluoma on Nomajin osakas ja tutkija Caroline Moinel Nomajin suunnittelija.
Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:
Nomaji landscap architects Kaapelipuisto park view. Photo Tommy Kankkonen

Sattumanvaraisia reittejä köröttelevä R-Bus -älybussi toimi mobiilina taideinstallaationa

Kalasatamassa elokuussa liikkunut itsestään kulkeva bussi haastaa perinteisen taideinstallaation muodon, ja sisällä kuultu audioteos lisäksi luo vilkkaan luonnon äänimaiseman keskelle kaupungin infrastruktuuria.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Laura Beloff astumassa ulos R-Busin kyydistä

Uusi visuaalisen tiimityöskentelyn malli perustuu metaforiin ja mobiilisovellukseen

Tyypillinen ongelma tiimityöskentelyssä on epätasapaino: yleensä vain muutama osallistuja työskentelee aktiivisesti, eikä kaikkien ääni tule lainkaan kuuluviin. Visentools-hankkeen ratkaisussa hyödynnetään visuaalisia työkaluja ja haptisuutta eli tuntoaistillisuutta. Niiden avulla luodaan tiimeille merkityksellisiä ja osallistavia kokouksia ja työpajoja. Hanketta rahoittaa Business Finland, ja sitä on pilotoitu toukokuusta lähtien.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
The Visentools objects enable people to tell stories with visual metaphors. From left: Thomas Tuominen, Janina Saarnio, Robin Gustafsson, Mikko Illi and Shena Saj. Photo: Susanna Oksanen.

Building 2030 haluaa tehdä Suomen rakennusalasta maailman luotetuimman

Aalto Pioneering Excellence Award 2023 -palkinto myönnettiin Olli Seppäsen ja Antti Peltokorven luotsaamalle Building 2030 -konsortiolle, johon kuuluu 21 yritystä.
Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:
Building 2030 - Aalto Pioneering Excellence Award 2023

Romupyöräkeräys on täällä taas!

Otaniemen kampuksen romupyöräkeräys on täällä taas! Tavoitteena on siistiä alueen pyöräpysäköintipaikat.
Kampus, Yliopisto
Julkaistu:
Mikko Raskinen

Luovuuden tutkimuksen vierailijaprofessuuri Amerin Kulttuurisäätiön lahjoituksella

Tehtävä painottuu yksilöluovuuden tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
A colourful object from the Designs for a Cooler Planet exhibition.

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö lahjoittaa Aalto-yliopistolle 3,2 miljoonaa euroa tekoälyosaamisen vahvistamiseen

Lahjoitusvaroilla Aalto-yliopistoon perustetaan monitieteinen House of AI -keskus.
Mediatiedotteet, Yliopisto
Julkaistu:
3 students walking and 2 sitting on couches at Dipoli

10 kysymystä alumni André Helgestadille - CS Design

Lue Andrén arvokkaasta kokemuksesta ja opeista kestävyysaiheiden parissa työskentelystä ja opiskelemisesta.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
Profile Image of Creative Sustainability Alumnus André Helgestad