ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

281 hakutulosta Uutinen, Neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitos

Aallossa promovoitiin uusia tohtoreita

Aalto-yliopiston tekniikan korkeakoulujen yhteistä tohtoripromootiota vietettiin juhlavissa tunnelmissa perjantaina 7.10.
Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:
tekniikan_promootio_2016_fi.jpg

Suomen Akatemialta lähes 5,7 miljoonaa kärkihankerahoitusta

Aalto-yliopistoon 19 kärkihanketta.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Aalto Brain Centre esittelee aivotutkimuksen uusimpia tuulia

ABC Seminaarit käynnistyvät 14. syyskuuta. Seminaareissa aivotutkimuksen huippunimet esittelevät uusimpia tutkimuksiaan ja menetelmiään.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
abclogo_fi.png

Magneettistimulaatio paljasti eroja uneksivien ja unta näkemättömien aivotoiminnassa

Non-REM-vaiheessa unta näkevien aivotoiminta on lähempänä valveilla olevien aivotoimintaa kuin unta näkemättömien.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Anton Kuzyk apulaisprofessoriksi neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitokselle

Suomi on jo ennestään hyvin tuttu maa ukrainalaiselle Kuzykille.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Kosketuksen katsominen näkyy aivotoiminnassa

Tutkijat mittasivat aivotoimintaa koehenkilöiltä, joille annettiin tuntoärsykkeitä samalla kun he katsoivat elokuvaa.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
aivo_fi.jpg

Nina Forss Adjunct professoriksi

Hänen alansa on kognitiivinen neurologia.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Harri Piitulainen Akatemiatutkijaksi

Terveyden tutkimuksen toimikunta päätti kokouksessaan myöntää akatemiatutkijan palkkausrahoituksen 11 hakijalle ajalle 1.9.2016 - 31.8.2021.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Aalto Behavioral Laboratory – käyttäytymistutkimusta kaikille

Aalto Behavioral Laboratory avattiin viime syksynä Otaniemessä ja on sen jälkeen tarjonnut monipuolisia palveluita tutkijoille.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Luxemburgin suurherttua vieraili Aallossa

Kuninkaallinen seurue tutustui innovaatiotoimintaan ja aivotutkimukseen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö
Julkaistu:

Suomen ensimmäisen korkeakenttäisen magneettikuvauskeskuksen suunnittelu käynnistyy

Syksyllä 2015 järjestetyn Ultra-High Field MRI: Transition to Human 7 T in Finland -symposion kokousmuistio julkaistu.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Suomalaistutkijat kartoittivat ihmiskehon erogeeniset alueet

Suomalaistutkijoiden tulokset osoittavat, että ihmiskehossa on tarkkaan määräytynyt erogeenisten alueiden kartta.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Aaltolaiset toimittivat neuro- ja sosiaalitieteitä yhdistävän teemanumeron

Riitta Hari, Mikko Sams ja Lauri Nummenmaa ovat koonneet ja toimittaneet ‘Attending to and neglecting people’-teemanumeron.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden aivotutkimusmenetelmän kehittämiseen Aalto-yliopistossa

Aivokuvantaminen on tuottanut runsaasti tietoa mm. siitä, kuinka ihmisaivot käsittelevät aisti-informaatiota.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Avoin tutkimusdata lisää luottamusta tieteeseen

Aalto-yliopisto tukee tutkimusaineistojen avoimuutta ja hyvää hallintaa.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Health Capital Helsinki kokoaa terveyden huippuosaajat yhteen

Uusien yritysten syntymiseen kaivataan laajaa yhteistyötä, jotta oikeat osaamiskokonaisuudet ja ihmiset löytävät toisensa.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Biodesign Finland tuo uudenlaisia ratkaisuja sairaalamaailmaan

Monialainen tiimi kehittää lääketieteelistä tekniikkaa, joka voidaan kaupallistaa.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Riitta Salmelinille Justine & Yves Sergent –palkinto

Justine & Yves Sergent –palkinto on aivokuvantamispiireissä arvostettu kansainvälinen palkinto.
Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:
salmelinriitta_02_fi.jpg

Lauri Nummenmaalle vuoden 2015 akatemiapalkinto

Aivotutkimuksillaan ja kehonkartoillaan kansainvälistä mainetta saanut Nummenmaa palkittiin yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta.
Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:

Kehon kosketuskartat säätelevät sosiaalisia suhteita

Tutkijat osoittivat, kuinka kehon kosketuskartat liittyvät sosiaalisiin suhteisiin eri kulttuureissa.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide
Julkaistu: