ʵ

Uutiset

294 hakutulosta Uutinen, Rakennetun ympäristön laitos

Insinööritieteiden korkeakoulun kehittämisen työpajoissa syntyi 900 ideaa

Dekaani Kari Tammi kutsui syyskuussa koko henkilöstön ideoimaan ja antamaan palautetta erityisesti koulun rakenteesta, päätöksenteosta, resurssien kohdentamisesta ja työoloista.
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
Aalto University

Tuore tutkimus paljastaa, missä maailman ruoantuotanto on haavoittuvinta

Analyysi osoittaa, missä ja miten teollinen maatalous on kaikkein herkimmillään häiriöille.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
Leikkuupuimuri vehnäpellossa.

Kaupunkialueiden kestävän maankäytön ja liikkuvuuden käytäntöjä sekä päätöksentekoa parannetaan Unite!-siemenrahoituksella

Hankkeessa pyritään löytämään innovatiivisia lähestymistapoja päätöksenteon lähentämiseksi maankäyttö- ja liikkuvuuspolitiikassa ja -käytännöissä.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Aerial shot of the Korkeakoulunaukio square. There are solar panels on the Väre roof and trees on the square.

Nesslingin säätiön apuraha neljälle Aallon tutkijalle

Rahoituksen saaneista hankkeista neljä on Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulussa. Rahoitusta haki yhteensä 393 hanketta.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Aalto University

Professori Jarek Kurnitski uuden ilmastopaneelin jäseneksi

Valtioneuvosto on asettanut kaudelle 2024-2027 uuden ilmastopaneelin, jonka jäseneksi nimettiin 15 tutkijaa yliopistoista ja tutkimuslaitoksista. Puheenjohtajaksi valittiin Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta.
Nimitykset
Julkaistu:
Jarek Kurnitski

Robottiautot valtaavat kadut ensi vuonna? Totta vai tarua: viisi väitettä itseohjautuvista autoista

Autonomisesta liikenteestä pöhistään paljon, mutta miten, missä ja milloin robottiautoja alkaa näkyä kaduilla?
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Sohjoa-robottibussi

Kari Tammi: Kun olemme riittävän ketteriä, meillä on aikaa ajatella ilman hötkyilyä

"Aalto on aika rauhallinen ja turvallinen ympäristö toimia. Johtamis- ja arviointijärjestelmä on suhteellisen kiltti, ja kuri on sopivan löysä tälläiselle häröilijällekin."
Yliopisto
Julkaistu:
Kari Tammi, photo by Kalle Kataila.

Miina Rautiainen: Kaukokartoitusmenetelmien kehittäminen vaatii paljon perustutkimusta

Suomen Metsätieteellinen Seura on myöntänyt Cajander-ansiomitalin metsien kaukokartoituksen tutkimuksesta Aalto-yliopiston geoinformatiikan professori Miina Rautiaiselle.
Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:
Miina Rautianen 2023

Antti Valkonen Insinööritieteiden korkeakoulun Vuoden alumni 2023

”Toivon että esimerkkini rohkaisee opiskelijoita lähtemään maailmalle valmistuttuaan. Kilpailu saattaa olla kovaa, mutta sitä ei kannata pelätä. Aallosta valmistuneilla diplomi-insinööreillä on paljon annettavaa maailmalle”, sanoo Valkonen.
Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:
Antti Valkonen, Alumni of the Year 2023

Ehdota Aalto-yliopiston avoimen tieteen palkinnon saajaa vuodelle 2023

Ehdota itseäsi, kollegaasi, tutkimusryhmää, yksikköä tai projektia ensimmäisen Aalto-yliopiston avoimen tieteen palkinnon saajaksi.
ٴ-ٱ𾱲ö
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Aalto Open Science Award 2023

Uusi lippulaivahanke turvaa vesivaroja digitaalisten kaksosten avulla

“Lippulaiva on tervetullut ja tärkeä avaus vesialan tutkimuksen vaikuttavuuden lisäämiselle. Se edistää vesialan digitalisaatiota ja toimii ekosysteeminä alan yrityksille ja yhteiskunnallisille toimijoille”, toteaa professori Harri Koivusalo.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Digitaaliset vedet -lippulaiva

Green transition on seas -seminaari

Tervetuloa Merenkulun säätiön järjestämään seminaariin 26.10.2023. Seminaari kokoaa yhteen opiskelijat, korkeakoulut ja teollisuuden keskustelemaan merenkulun kestävän vihreän siirtymän haasteista ja mahdollisuuksista. Tilaisuudessa esitellään myös kolme yhteisrahoitteista tutkimusaihetta ja paneeli pohtii, millaista tutkimusta ja osaamista alalla tarvitaan.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Green transitions on seas

Hidastaako oikeusjärjestelmä kestävyysmurroksen toteutumista?

Oikeusjärjestelmien roolia kestävyysmurroksessa avataan uudessa tutkimushankkeessa.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Digitaalinen kaksonen auttaa tasapainottamaan jätevedenpuhdistuksen hiilitasetta

Aallon tutkijat kehittävät DIGICARBA-hankkeessa automatisoituihin, jatkuvatoimisiin prosessisimulaatioihin perustuvan työkalun jätevesilaitosten ennakoivan käytön tueksi. Työkalu sisältää jätevesipuhdistamon prosessimallin, joka on jatkuvassa tietoyhteydessä Helsingissä toimivaan laitokseen.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
HSY wastewater treatment plant from inside

Tutkija Marko Kallio palkittiin Britanniassa Mekong-joen kartastaan

Voittoon yltänyt työ on tarinallinen seikkailu läpi Mekong-joen.
Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:
Karttagrafiikka, jossa näkyy Mekong-jokea ja korkeuseroja.

Tutkimus: Maapallon rajat tulleet vastaan – jo kuusi yhdeksästä planetaarisesta rajasta ylitetty

Makean veden planetaaristen rajojen tutkimusta johti Aalto-yliopiston ryhmä.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
Järvimaisema, jossa taivas heijastuu veden pinnasta. Reunalla puita ja heinikkoa.

Rekisteröidy syksyn datanhallinnan ja avoimen tieteen koulutuksiin

Syksyn tarjonnassa on jälleen myös paljon uusia aiheita!
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
RDM & Open Science training

Tutkijat analysoivat globaalia muuttoliikettä aiempaa tarkemmin – ilmiö on luultua monimutkaisempi

Sosioekonomiset syyt painoivat liikkumisen taustalla ilmastonmuutosta enemmän.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
Globaali karttagrafiikka ihmisten muuttoliikkeestä.

Merkittävän rahoituksen saanut tutkimus selvittää ihmisen toiminnan vaikutuksia veden kiertokulkuun maailmanlaajuisesti

Tutkija Miina Porkan ERC-rahoituksen saaneessa AQUAGUARD-hankkeessa tutkitaan, kuinka ihmisen toiminta muokkaa veden kiertokulkua ja kuinka muutokset kierrossa vaikuttavat elämään maapallolla.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Miina Porkka, Aalto University 2023

Aalto University Data Hubin uusi työkalu datan jakamista, avoimuutta ja kysynnän kartoittamista varten

Aalto University Data Hub kerää, levittää ja kehittää tutkimusdataa Aallon tutkijoille. Löydät sivuiltamme listauksen datalähteistä, jonka lisäksi voit ehdottaa dataa sinne lisättäväksi uudella ehdotustyökalulla.
ٴ-ٱ𾱲ö
Tutkimus ja taide, Yliopisto
Julkaistu:
Logo for Aalto University Data Hub with turqoise background