Uutisia tutkimuksesta ja taiteesta
Tutkijat saivat valon suorittamaan laskuoperaatioita
Aalto-yliopiston tutkijat rakensivat optisen laskimen hiuksen sadasosaakin ohuemmista nanolangoista. Sähkön sijaan se suorittaa laskutehtävät valon avulla, ensimmäistä kertaa maailmassa.
Ohjatusti laiskotteleva tietokone on hyvä ongelmanratkoja
Ohjelmointitekniikan parannus voi nopeuttaa esimerkiksi rahtiliikenteen ja sähköverkkojen vikojen korjaamista.
Aalto menestyi jälleen arvostetun Shanghai-rankingin alakohtaisissa vertailuissa
Kahdeksan Aallon tutkimusalaa sijoittui maailman 100 parhaan joukkoon.
Pintojen kostumisen luotettava mittaaminen helpottaa uusien materiaalien suunnittelua
Uusi standardoitu menetelmä tekisi mittauksista nykyistä tarkempia ja luotettavampia.
Tutkijat rakensivat lämpöventtiilin kvanttibitistä
Aalto-yliopiston tutkijat selvittävät, voisivatko nanokokoiset kvanttilämpövoimakoneet olla perinteisiä koneita tehokkaampia.
Tuukka Saarimaa Helsinki Graduate School of Economicsin kaupunkitaloustieteen professoriksi
Tuukka Saarimaa (KTT) aloittaa kaupunkitaloustieteen apulaisprofessorina 20.8.2018.
Tutkijat esittävät uusia keinoja sosiaalisen median vihanlietsonnan lievittämiseen
Kiistoja voisi lievittää ympäristöissä, joissa mielipiteen ilmaisija joutuu kohtaamaan esimerkiksi läheistensä tunteet ja reaktiot.
Erittäin tarkkaa anturiteknologiaa kvanttibittien ja koneoppimisen avulla
Jotta kvanttiprosessorit ja herkät sensorit toimisivat tehokkaasti, niiden kvanttitiloista on saatava nopeasti informaatiota.
Aalto-yliopiston ja Paikkatietokeskuksen tutkimushankkeelle Suomen Akatemian rahoitus
Avaruusgeodesian VLBI-mittaukset helpottavat maapallon asennon määrittämistä.
Taksimarkkinat avautuvat uusille pelureille – ovatko säännöt tasapuoliset kaikille?
Tutkijaryhmä on selvittänyt, miten säänneltyjen markkinoiden avaaminen vaikuttaa kilpailuun ja yritysten toimintaan.
Aikamatka Suomenlinnan kuolemanselleihin
Yle Svenska Radioteaternin, Aalto-yliopiston ja Paikkatietokeskuksen luoma 3D-virtuaaliympäristö vie katsojan vuoteen 1918.
Opiskelijat keräsivät puoli miljoonaa euroa omaan professoriin
Informaatioverkostojen ohjelman uudeksi työelämäprofessoriksi on valittu Risto Sarvas. Opiskelijat osallistuivat hänen lopulliseen valintaansa.
Lapsiperheiden potilaskokemukset kehittävät sairaalan toimintaa
Lapsus-tutkimuksessa on selvitetty lasten ja perheiden potilaskokemuksia kolmessa yliopistosairaalassa sekä keinoja hyödyntää potilaspalautetta toiminnan kehittämisessä.
Aalto sai Suomen Akatemian syyskuun hausta 15,9 miljoonaa euroa
Suurin osa rahoituspäätöksistä saatiin luonnontieteen ja tekniikan aloille.
Aalto-1 lähti avaruuteen vuosi sitten – Otaniemen maa-asemaa valmistellaan jo seuraavien satelliittien laukaisuun
Aalto-1 on selviytynyt kiertoradalla kohtaamistaan hankaluuksista kunnialla.
Suomalainen materiaalitutkimus näyttävästi esillä
Alan johtava lehti Advanced Materials on omistanut suomalaiselle tutkimukselle erikoisnumeron, jossa on useita artikkeleita Aalto-yliopiston tutkijoilta.
Väitös: Järjestöjen ja yritysten välinen yhteiskehittäminen yleistyy
Kansalaisjärjestöillä on paljon annettavaa kehitysmaissa toimiville yrityksille. Yhteiskehittämistä kuitenkin rajoittavat epäsuhtainen valta-asetelma ja erilaiset päämäärät, osoittaa Tytti Nahin väitöstutkimus.
Miltä tulevaisuuden soittimet näyttävät?
Suomen Akatemian viisivuotinen apuraha antaa Koray Tahiroğlulle ja hänen tutkimusryhmälleen mahdollisuuden tutkia yhteyksiämme digitaaliseen musiikkiin.
Kiinassa on paljon hienoja mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille
Suomalaisilla yrityksillä on hyvät valmiudet toimia Kiinassa, jos he huomioivat johtamiskäytännöissään sikäläisen kulttuurin.
Uudet tohtorit otettiin akateemisen yhteisön jäseniksi
Rehtori Ilkka Niemelä toivoi, että promovoitujen tohtoreiden yhteys alma materiin, Aalto-yliopistoon, jatkuu tulevaisuudessakin tiiviinä.