Uutisia tutkimuksesta ja taiteesta
”Ympäristötaidekasvatuksessa pitäisi pureutua ihmiskeskeisyyden ongelmallisuuteen”
Minä väitän -sarjassamme Henrika Ylirisku tutkii ympäristötaidekasvatuksen lähtökohtia.

3D-kaupunkimalleille on satoja eri käyttötarkoituksia
Kaupunkimalleista on hyötyä esimerkiksi karttasovelluksissa, kaupunkisuunnittelun tukena ja virtuaalitapahtumien osana. Aallossa tutkitaan eritoten kaupunkimallien hyödyntämistä pääkaupunkiseudulla ja uusien 3D-kartoituksen teknologioiden hyödyntämistä kaupunkimallinnuksessa.

Helsinki GSE:n Tilannehuoneen raportti: Koronavirukseen sairastuvat sairaanhoitajien sijaan nyt rakennusalan työntekijät
Rakennusalan työntekijät, tarjoilutyöntekijät ja lastenhoitajat ovat korvanneet terveydenhuollon työntekijät suurimman koronariskin ammatteina.

Onko akkukierrätys oikeasti ekologista? Tutkimus osoitti, että Aallon kierrätysprosessi nipistää akkumetallien hiilikuormasta ainakin 38 prosenttia
Sähköautojen yleistyminen lisää tarvetta tehokkaammalle kierrätykselle, mutta myös kierrätyksen omista ympäristövaikutuksista tarvitaan lisää tietoa, korostavat Aalto-yliopiston tutkijat.

Tutkimushanke selvittää sote-kiinteistöinvestointien arviointikriteerit ja -menetelmät
Sote-kiinteistöjen saapuessa peruskorjausikään on hyvä miettiä, millaisia tiloja tulevaisuudessa tarvitsemme kattamaan sairaalahoidon ja ympärivuorokautisen hoivan tarpeet.

Kansainvälinen tohtorikoulu "Russia in the Arctic Dialogue: Local and Global Context" 2021
Kansainvälisen tohtorikoulun tavoitteena on antaa arktisten ja muiden maiden nuorille tutkijoille tietoa Venäjän arktisesta strategiasta sekä laajamittaisesta teollisuus- ja ympäristöhankkeista. Tohtorikoulussa fasilitoidaan kansainvälistä yhteistyötä arktisen alueen kysymyksistä globaalissa kontekstissa opiskelun ja keskustelun avulla.

Akkujen kierrätys ja vastuulliset raaka-aineet ovat Suomen valttikortti – Suurhanke vahvisti akkualan yhteistyötä
Aalto-yliopiston johtama kaksivuotinen BATCircle-konsortio on tuottanut runsaasti uutta tutkimusta esimerkiksi litiumioniakkujen kierrätyksestä ja vahvistanut alan toimijoiden yhteistyötä.

Aalto ja Comptek Solutions kehittävät yhdessä ratkaisuja led-valojen aktiiviseen jäähtymiseen
SuperDevice-hankkeessa tutkitaan materiaalien sähköisiä ominaisuuksia ja niiden vaikutusta jäähdytystehokkuuteen.

Metsähovin radiotutkimusasema on mukana uudessa eurooppalaisessa tähtitieteen yhteistyöverkostossa
Verkosto yhdistää observatorioita ympäri maailmaa ja mahdollistaa havaintojen tekemisen samanaikaisesti useilla aallonpituuksilla.

Aalto-yliopiston TUTLI-projekti eParkly kerää pysäköintidataa A Gridin pysäköintialueelta tulevaisuuden pysäköintiratkaisuiden kehittämiseksi
eParkly -pilottiprojekti käynnistyy A Gridin viereisellä pysäköintipaikalla (A Grid B Otakaari 5, alue 541) maanantaina 29.3.2021. Pilottiprojektin tarkoituksena on testata ohjelmistoa ja kerätä kameran avulla tietoa kyseisen pysäköintialueen täyttöasteesta eri vuorokaudenaikoina.

Helsingissä tarvittaisiin vähintään 5000 keskisyvää energiakaivoa kaukolämmön energiatarpeeseen – tutkijat peräänkuuluttavat lisäselvityksiä
Kun keskisyviä energiakaivoja harkitaan kaupunkien kaukolämmön tuottajiksi, tulisi tarkastella yksittäisen kaivon sijasta jo olemassa olevaan kaukolämpöjärjestelmään kytkettyjä kaivokenttiä.

Osallistu Uusi eurooppalainen Bauhaus -hankkeen suunnitteluun tänä keväänä
Kaikilla on poikkeuksellinen mahdollisuus vaikuttaa EU:n Green Deal -pilotteihin ja agendaan kevään 2021 aikana.

”Yksiöt vastaavat harvoin yksinasujien asuintilatarpeisiin”
Minä väitän -sarjassa tutkijamme kertovat työnsä tuloksista. Anne Tervo tutkii yksinasujien asuintilatarpeita.

Minun Kauppis-muistoni: Juhlavuoden 1986 symposiumissa esitelmöi tulevia nobelisteja
”Symposiumi Korpilammella oli mieleenpainuva.”

Aaltoon saapuu viisi uutta Marie Curie -tutkijaa ympäri maailmaa
Hankkeissa tutkitaan puettavia antureita iäkkäille hypotermian oireiden seuraamiseksi, biomassan jalostamista tuotteiksi ja materiaaleiksi, DNA-nano-origamitekniikkaa sairauksien seulontaan, silmän valoreseptorisoluja sekä vikasietoisia laitteita ja topologista laserointia.

Pohjoisen ulottuvuuden uutiskirje ND Newsflash 1/2021 julkaistu
Tässä uutiskirjeessä tietoa päivitetystä tapahtumakalenterista ja aktiviteeteista, jotka on toteutettu yhteistyössä ND-kumppanuuksien kanssa ympäristön, liikenteen ja logistiikan, terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin sekä kulttuurin aloilla.

Selvitys: Lääkemarkkinoiden ja apteekkien sääntelyn järjestelmällinen kehittäminen on avain kustannussäästöihin
Aalto-yliopiston, Etlan, THL:n ja VATTin selvityksessä arvioitiin avohoidon reseptilääkemarkkinoiden toimintaa ja sääntelyä sekä tarkasteltiin apteekkien tehtäviä ja toimintaa sosiaali- ja terveydenhuollossa.

Lappset-stipendin sai maisema-arkkitehti Johanna Tuokko
Diplomityö käsittelee virtuaalisen maisemamallinnuksen hyödyntämistä aluesuunnitteluun osallistamisessa.

EU:lta merkittävä rahoitus Suomeen fuusioenergian ja tekoälyn tutkimukselle
Helsingin yliopisto alkaa johtaa uutta fuusiotutkimuksen tekoälyn ja mallinnuksen keskusta, joka valjastaa Helsingin seudun vahvan tekoälyosaamisen tulevaisuuden energiantuotantoon.

2,75 miljoonan EU-rahoitus digitaalisten ei-kilpailullisten hyödykkeiden aiheuttamien markkinapuutteiden korjaamiseen
ATARCA-konsortion tavoitteena on luoda kokeiluja talousjärjestelmistä, jotka huomioivat digitaalisten hyödykkeiden erityislaatuisuuden. Monet digitaaliset hyödykkeet ovat ei-kilpailullisia eli ne lisäävät arvoaan niitä käytettäessä. Perinteinen rahatalousjärjestelmä kohtaa rajoitteensa, koska ei-kilpailullisten hyödykkeiden arvo maksimoituu vaihdannan sijaan jaettaessa.
