Uutisia tutkimuksesta ja taiteesta
"Tavoitteenani on kouluttaa muotoilijoita työskentelemään julkishallinnon ylimmillä tasoilla"
Professori Ramia Mazé kertoo, kuinka muotoilu voi lähentää kansalaisia ja poliittista suunnittelua. Hän haluaa myös viedä muotoilua aivan uuteen suuntaan.

Hollantilainen polymeeritutkijoiden yhteisö palkitsi professori Olli Ikkalan
PTN Medema –palkinto annetaan vuosittain tunnetulle kansainväliselle polymeeritieteen tutkijalle.

Tilastotieteilijä tutkii bisnesanalytiikkaa ja kansantauteja
Pekka Malo kehittää menetelmiä, joita voidaan soveltaa monella alalla.

Hevimetallimusiikilla ja suomalaisella identiteetillä on vahva yhteys
Akatemiatutkija Toni-Matti Karjalainen tietää, miten suomalainen metallimusiikki rakentaa Suomen maabrändiä.

Jarrua ilmastonmuutokselle – hiilidioksidista korkean jalostusasteen kemikaaleja
Jane ja Aatos Erkon säätiöltä merkittävän rahoituksen saaneen tutkimuksen tavoitteena on hiilidioksidin hyötykäyttö.

Lukijat uppoutuvat äänikirjaan hyvin eri tavoin – ja se näkyy aivoissa
Uutta aivotutkimusmenetelmää voidaan jatkossa hyödyntää esimerkiksi luovuuden tutkimisessa.

Jussi Rintanen tietää, miten loputtomista vaihtoehdoista löytyy se oikea
Algoritmipohjainen tekoäly auttaa optimoimaan bussilinjoja, tehtaita ja työvuorolistoja. Se voi myös automatisoida suuren osan nykyisestä ohjelmistokehityksestä.

Väitös: Vähähiiliseen energiajärjestelmään siirtyminen on mahdollista
Ilmastomarssista voi seurata muutoksia.

Kas, uusi esine! Mitenköhän se toimii? – Robotti voi oppia kokeilemalla
Aalto-yliopisto on mukana tutkimushankkeessa, jonka tavoitteena on saada robotit kokeilemaan uusia esineitä ja siten oppimaan niiden käyttöä ilman tarkkaa ohjelmointia.

Miten voimme säilyttää veden luonnollisen kiertokulun kaupungeissa?
​​​​​​​Rakennetussa ympäristössä veden kierron häiriintyminen näkyy muun muassa tulvina. Kiertokulkua voidaan kuitenkin palauttaa luonnon omilla keinoilla.

Sofia Pantouvaki: Tutkija jo syntyessään
Pukusuunnittelun professori on pohjattoman utelias tarkkailija, joka ei koskaan kuvitellut tekevänsä uraa Suomessa.

Lean tuo tahdin suunnitteluun
Aalto-yliopiston Building 2030 -konsortiolle tekemä tutkimustyö on osoittanut, että rakennushankkeiden suunnittelunohjauksessa on paljon kehitettävää. Konsortioon kuuluva A-Insinöörit pilotoi lean-suunnittelunohjausta omassa toiminnassaan.

Tutkimushanke osoitti: digiratkaisut ja tekoäly parantavat terveydenhuollon laatua
Teknologian avulla voidaan muun muassa lisätä tarkkuutta lääkkeiden käsittelyssä ja parantaa haavojen hoidon osaamista.

Mikä on musta aukko?
Miksi mustan aukon tutkiminen on tärkeää? Lue lisää Event Horizon Telescope -hankkeesta kysymyksiä ja vastauksia -palstalta.

Kuva mustasta aukosta tuntui Tuomas Savolaisesta kaukaiselta unelmalta – vuosikymmen myöhemmin hän on mukana tekemässä tähtitieteen historiaa
Historiallisessa kuvassa näkyy 55 miljoonan valovuoden päässä olevan mustan aukon siluetti. Miksi se on niin tärkeää?

Tähtitieteilijät ottivat ensimmäistä kertaa kuvan mustasta aukosta
Aalto-yliopisto osallistui käänteentekeviin havaintoihin jättimäisestä mustasta aukosta Messier 87 -galaksin ytimessä.

Tanja Kalliolle 870 000 euroa Jane ja Aatos Erkon säätiöltä
Kemian tekniikan korkeakoulun professori Kallio sai rahoituksen uusiutuvan energian varastointiin liittyvään tutkimukseen.

Professoria ärsytti klikkailla molekyylimalleja hiirellä – virtuaalimaailma tuo kemian kirjaimellisesti silmien eteen
Virtuaalitodellisuus auttaa opiskelijaa hahmottamaan kemian kolmiulotteisuuden.

Terveydenhoidon tehostaminen voi parantaa myös sen laatua
Sotessa on mahdollista säästää jopa miljardeja. Se edellyttää ainakin leikkausten karsimista, toimintojen keskittämistä, kuntoutukseen ja vanhustenhoitoon satsaamista – ja faktoilla johtamista.

Arjen valintoja: Mihin kuvisopettajia tarvitaan, Marja Rastas?
Maailmassa on taidekasvatuksen mentävä aukko, sanoo kuvataidepedagogiikan lehtori.
