Phuong Nguyen: Työtä hakiessa laatu on määrää tärkeämpää
Phuong Nguyen aloitti markkinointiharjoittelunsa EFLA Oy:ssä ollessaan kolmannen vuoden kansainvälisen liiketoiminnan opiskelija Hämeen ammattikorkeakoulussa ja on työskennellyt siellä siitä lähtien. Tällä hetkellä hän työskentelee myynti- ja markkinointipäällikkönä EFLA Oy:ssä ja suorittaa myös maisterintutkintoa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa People Management and Organizational Development -ohjelmassa.
Fabian ja Jaakko Ahvenaisen rahasto palkitsi sillan- ja talonrakennusalan osaajia
Vuoden 2023 apurahoja myönnettiin kuudelle Aalto-yliopiston opiskelijalle tai alumnille.
Uudenlainen fotoninen aikakide vahvistaa valoa
Tutkijat loivat aikakiteitä, joiden toimintataajuus oli mikroaaltojen luokkaa, ja niiden huomattiin vahvistavan sähkömagneettisia aaltoja.
38 % vastasi vuoden 2023 AllWell?-kyselyyn
Kysely lähetettiin Aalto-yliopiston toisen vuoden kandiopiskelijoille ja ensimmäisen vuoden maisteriopiskelijoille.
38 % vastasi vuoden 2023 AllWell?-kyselyyn
Kysely lähetettiin Aalto-yliopiston toisen vuoden kandiopiskelijoille ja ensimmäisen vuoden maisteriopiskelijoille.
Oskari Vilamon rahasto palkitsi Aalto-yliopiston rakennusalan opinnäytetyötä
Liikesivistysrahastoon kuuluva Oskari Vilamon rahasto palkitsi maaliskuussa neljä Aalto-yliopiston väitöskirjaa sekä kuusi diplomityötä.
Heta Kaisto ja Katja Lautamatti Vuoden Tiedekynä -ehdokkaita
"Satavuotias yö: Suomen sisällissota, ylisukupolvinen muisti ja empaattinen kuuntelija" on Vuoden Tiedekynä 2023 -ehdokas.
TFK PROGRAM OPEN CALL: Mobility from Finland to Chile
This open call offers Research Internships related to the field of Smart Wearables at the School of Design and Engineering at the Universidad Católica de Chile (PUC).
Students will also have the chance to take courses if they are interested.
Students will also have the chance to take courses if they are interested.
Emilia Hernesniemi ohjaa Aalto-yliopistolle dokumenttielokuvan
”Radikaalia luovuutta tarvitaan aina, kun haluamme muuttaa maailmaa”
Doctoral Q&A jatkaa uudessa paikassa kesään saakka
Pilottipalvelu tohtoriopiskeijoille on tarjolla kesäkuun puoliväliin saakka
Art, Life and Entrepreneurship 2 -kurssi alkaa periodissa V
Taide on vahvuutesi — opi tekemään sillä elantosi!
Ilmoittautuminen Avoimen yliopiston kesän kursseille alkaa
Voit ilmoittautua 4.4. alkaen alkukesän kursseille. Loppukesän ilmoittautumiset alkavat kesäkuussa. Siirrymme kesällä käyttämään uutta ilmoittautumispalvelua eli kesän kursseille ilmoittaudutaan Aimon sijaan Sisussa.
Harvardista takaisin Suomeen: Uusi taloustieteen professori Aalto-yliopistoon
Mikko Silliman on nimitetty Aalto-yliopiston taloustieteen apulaisprofessoriksi urapolun ensimmäiseen vaiheeseen.
Jens Schmidt nimitetty tuotantotalouden laitoksen johtajaksi
Professori Jens Schmidt haluaa lujittaa suhteita yrityksiin ja poliittisiin päättäjiin sekä vahvistaa tiedekunnan ja opiskelijoiden monimuotoisuutta.
Jaa päivä elämästäsi yliopistolla ja voita matka Lissaboniin!
Lähetä oma videosi mukaan kisaan viimeistään 9.4.2023. Kilpailun tavoitteena on edistää kulttuurista monimuotoisuutta ja yhteisiä arvojamme.
Ennätysmäärä aaltolaisia hyvinvointia kestävällä kampuksella -tapahtumassa
Tapahtuman ohjelmassa kuultiin ajankohtaisia puheenvuoroja kampuksen kestävästä kehityksestä, hyvinvointiin keskittyen.
Kauneimmissa kirjoissa 2022 aaltolaisten tekemiä teoksia
Kaikkiaan kolme aaltolaisten tekemää kirjaa nousi suomalaista kirjasuunnittelua edustavaan kokoelmaan.
Aalto-yliopiston alumni Petteri Isotupa: ”Uskalla ajatella ja kysyä miksi”
Testamenttilahjoituksellaan Petteri Isotupa haluaa tukea tulevien sukupolvien opintomahdollisuuksia.
Hakijoiden määrä kandidaattiohjelmiin kasvoi
Yli 12 600 haki Aalto-yliopiston suomen- ja ruotsinkielisiin kandidaattiopintoihin.
Professori Jari Koskinen päättää ansiokkaan työuransa
Materiaalitieteen professori Jari Koskinen jää eläkkeelle 31.3.2023. Älykkäiden materiaalien ja erityisesti pintojen ja rajapintojen fysikaalisia ominaisuuksia tutkinut Koskinen vietti työuransa viimeiset 14 vuotta Kemian tekniikan korkeakoulussa tutkijana ja toimi vuosina 2014-2022 Kemian ja materiaalitieteen laitosjohtajana.