Opi parempia ajattelutapoja uudella Thinking Tools -kurssilla
Paranna hyvinvointiasi käytännöllisillä ajattelutyökaluilla.
63 energiasyöppöä - yhteisön vinkit auttoivat säästämään energiaa kampuksella
Otaniemen kampusta koskevat energiansäästötoimenpiteet alkoivat 10.10.2022. Osallistuimme samalla Astetta alemmas -kampanjaan.
Solve the SDGs -hackathon järjestetään jälleen — nyt kahdella mantereella
Osallistu AVP:n ja Junctionin järjestämään kestävän kehityksen hackathoniin, joka järjestetään Suomessa, Ugandassa ja Tansaniassa 31.3.–2.4.
Miljoonien eurojen rahoituspotti Aalto-yliopiston kestävän kehityksen innovaatioihin
Business Finland on myöntänyt seitsemälle uudelle Aallon innovaatioprojektille Research to business -rahoituksen. Rahoituksella tuetaan yliopistojen tutkimusryhmien työtä keksintönsä kaupallistamiseksi.
Kielelliset linjaukset uudistuvat keväällä - Osallistu ja kommentoi!
Mikä toimii, mitä pitäisi muuttaa? Kerro näkemyksesi yliopiston kielilinjauksista ja vastaa kyselyyn 3.3. mennessä.
Verkkokurssi "Forests, wood and carbon" tarjolla Aallon Avoimessa yliopistossa
Kurssin voi suorittaa omaan tahtiin toukokuussa 2023.
Vuoden 2022 opetustekopalkinto yliopisto-opettaja Henry Gustavssonille
Gustavssonin pitkäjänteinen ansiokas sidosryhmäyhteistyö on mahdollistanut opiskelijoille ikimuistoisen, motivoivan ja työelämätaitoja vahvistavan oppimiskokemuksen.
Aalto-yliopiston opiskelijat yhdistivät avoimen mikroprosessorin ja tekoälykiihdyttimen
Aallon opiskelijat ovat aiemmin toteuttaneet yksinkertaisen prosessorin, jonka rakennetta on edelleen kehitetty ja prosessoriin on yhdistetty tekoälykiihdytin.
Johda, mittaa ja palkitse: miten Postissa vaalitaan innovaatiokulttuuria?
Kaksi Kauppakorkeakoulun opiskelijaa tuotti Postille selvitystyön innovaatiojohtamisen työkaluista.
Professori Monika Österberg on nimitetty Metsäbiotalouden tiedepaneelin jäseneksi
Maa- ja metsätalousministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö on asettanut 14-jäsenisen Metsäbiotalouden tiedepaneelin.
Opiskeluhyvinvointisi tueksi, helmikuu 2023
Aallossa on tarjolla opiskeluhyvinvointia tukevia palveluita, ohjausta sekä itseopiskelumateriaaleja. Alla lisää tarjolla olevista palveluista ja linkkejä hyödyllisiin materiaaleihin.
Professori İdil Gaziulusoy: "Tulevaisuuden visiomme eivät ole tarpeeksi kunnianhimoisia"
Uudet professorit esittäytyvät: kestävän kehityksen professori İdil Gaziulusoy
Laura Isoniemi on Vuoden tekstiilitaiteilija
Vuoden tekstiilitaiteilija -palkinto on merkittävin tekstiilitaiteen palkinto Suomessa.
Kieliä, kulttuuria ja viestintää IV periodista alkaen
Kielikeskuksessa on neljännestä periodista alkaen taas tarjolla monipuolisesti kielten, kulttuurin ja viestinnän kursseja.
Koen Van Leemput käyttää tekoälyä lääketieteellisen kuvantamisen apuna
Suurin haaste on menetelmien soveltaminen laboratorioympäristöstä potilaiden hoitoon, uusi professori sanoo.
Suomalaiset korkeakoulut ja yritykset näyttävät tietä kohti kestäviä kuitukankaita SUSTAFIT-tutkimushankkeessa
Kestävien kuitukangastuotteiden tarve kasvaa. Sustainable fit-for-purpose nonwovens -hanke lisää alan yritysten kilpailukykyä ja laajentaa Suomen vientipotentiaalia kasvavilla kuitukangasmarkkinoilla. 2,6 miljoonan euron tutkimushankkeen toteuttavat Teknologian tutkimuskeskus (VTT), Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) ja Aalto-yliopisto yhdessä 17 yrityskumppanin kanssa.
Yliopistoyhteistyöstä tukea puurakentamisen kasvulle
Tampereen yliopiston teollisen puurakentamisen tutkijakoulu aloittaa yhteistyön Aalto-yliopiston kanssa. Käytännönläheisen, alan teollisuutta osallistavan opetus- ja tutkimustyön tavoitteena on yhdistää tiede ja liiketoiminta. Tutkijakoulussa kumppanit tuovat yhteen puurakentamista koskevaa tutkimukseen perustuvaa tietoa ja kouluttavat alalle lisää kipeästi kaivattuja asiantuntijoita. Ympäristösyyt puoltavat erityisesti puukerrostalojen rakentamista.
Kolme tärkeää asiaa kurssi-ilmoittautumisessa Sisussa
Hei opiskelija! Muista kolme tärkeää asiaa, kun teet ilmoittautumisia kursseille Sisussa!
Aalto-yliopiston alumnit ja ystävät kokoontuivat New York Cityyn tutustumaan osaketuottojen ennustettavuuteen
Tapaaminen järjestettiin Suomen pääkonsulaatissa New York Cityssä 6. helmikuuta.
Häirintä Paras hetki päivässä -podcastin aiheena
Tua Halen on hyvinvointilähettiläs Oasis of Radical Wellbeing -hankkeessa ja keskittyy työssään häirintäasioihin. Kuuntele Tuan ja Paula Sjöblomin keskustelu!