Unite! edistää Euroopan laajuista yhteistyötä avaruuteen liittyvien aineiden opetuksessa
Unite!-yliopistot luovat yhteistyöverkoston avaruuteen liittyvien aineiden opetusta varten.

Miina Rautiainen: Kaukokartoitusmenetelmien kehittäminen vaatii paljon perustutkimusta
Suomen Metsätieteellinen Seura on myöntänyt Cajander-ansiomitalin metsien kaukokartoituksen tutkimuksesta Aalto-yliopiston geoinformatiikan professori Miina Rautiaiselle.

Ville Wikström: Rauhanomaisuus ja vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä virastomestarin työssä
"Mielenosoittajat olivat aulassa viikon päivät, eikä siitä ollut mitään haittaa, päinvastoin. Mutta Kauppakorkeakoulu ja Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu on vähän kuin tuli ja vesi, kulttuureissa on eroa."

Tanesh Kumar ja Xiaolong Liu aloittivat data-agentteina Sähkötekniikan korkeakoulussa
Data-agentit tukevat koulunsa ja laitostensa tutkijoita tutkimusdatan hallintaan liittyvissä kysymyksissä.

Leikin kulku -keramiikkateos ilahduttaa sompasaarelaisia
Nathalie Lautenbacherin Leikin kulku on Helsingin kaupungin uusimpia julkisen taiteen teoksia. Seinäreliefi koostuu kahdesta eri teoskokonaisuudesta, jotka on sijoitettu vastavalmistuneen Sompasaaren päiväkodin ulkoseiniin, silmän korkeudelle.
Rehtori Ilkka Niemelä alumneille: Yhdessä olemme muutosvoima
Aalto Alumni Weekend kokosi vuonna 2023 yhteen yli 700 alumnia.

Professori Marco Steinberg: "Meidän on muututtava, ja meidän on tehtävä se nyt"
Strategisen ja teollisen muotoilun professorin mukaan tämän päivän polttavimpia ongelmia kuten ilmastonmuutosta ei ratkaista nykyisiä toimintatapoja tuunaamalla, vaan ne edellyttävät perustavanlaatuista uudelleensuunnittelua.

Biomateriaalit Pohjois-Euroopan suurimman muotoilutapahtuman Dutch Design Weekin keskipisteenä
Aalto-yliopiston bioinnovaatiokeskus osallistui ensimmäistä kertaa arvostettuun Dutch Design Week -tapahtumaan yhdessä Aalto ChemArts -ohjelman kokeellisten projektien kanssa.

Konemiehentie 1 - Kide-rakennuksen uusi osoite voimaan 1.11.2023
Aiemmin Otakaari 2B:nä tunnetun Kide-rakennuksen uusi osoite on Konemiehentie 1.

Kesäkoulun alumnitarina: Self Leadership -kurssin avulla kohti sisäistä motivaatiota ja henkilökohtaista kasvua
Kesäkoulun alumni Christina Malikiosi pohtii polkuaan kohti sisäistä motivaatiota ja henkilökohtaista kasvua Self Leadership -kurssilla.

Talotekniikan esivalmistus: Myytit, haasteet ja mahdollisuudet
Tuore tutimusraportti valottaa syitä, joiden vuoksi teollisempi toimintatapa ei ole vielä tehnyt läpimurtoa. Se myös ehdottaa keinoa tilanteen korjaamiseksi.

Ohjelmistoyhtiö Relexin perustajat Johanna Småros, Michael Falck ja Mikko Kärkkäinen Perustieteiden korkeakoulun vuoden 2023 alumneiksi
Kolmikko on kasvattanut Relexin vajaassa kahdessa vuosikymmenessä miljardien arvoiseksi yksisarviseksi.

Antti Valkonen Insinööritieteiden korkeakoulun Vuoden alumni 2023
”Toivon että esimerkkini rohkaisee opiskelijoita lähtemään maailmalle valmistuttuaan. Kilpailu saattaa olla kovaa, mutta sitä ei kannata pelätä. Aallosta valmistuneilla diplomi-insinööreillä on paljon annettavaa maailmalle”, sanoo Valkonen.

Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden alumni 2023 Heikki Holmberg: Puolijohdeteollisuus on tulevaisuuden ala
Vuoden alumni arvostaa opinahjoansa ja on huomannut opiskeluajoilta kerätyn tietotaidon arvon vasta työelämässä.

Webinaari uudesta vaihto-opiskelumahdollisuudesta akkuteknologian alalla
Nordic Five Tech -allianssi järjestää webinaarin uudesta vaihto-opiskelumahdollisuudesta maisteritasolla akkuteknologian alalla.

Maksuttomien ICT-kurssien tarjonta jatkuu FITech-verkostoyliopiston kautta
Kursseja voi opiskella FITechin kautta maksuttomasti 31.7.2025 saakka.

Liiketaloustiede ja meritekniikka nousivat 20 parhaan joukkoon maailmassa
Tuore yliopistojen ShanghaiRanking-vertailu sijoitti kaikkiaan kahdeksan alaa sadan parhaan joukkoon maailmassa.

Gabriele Del Brenna hyödyntää Aallossa opittuja taitoja työssään akustiikkasuunnittelijana
"Suomi on ainutlaatuinen paikka, jossa on erinomainen opiskelijaelämä", kertoo Gabriele Del Brenna. Tässä haastattelussa hän kertoo opinnoistaan Acoustics and Audiotechnology -pääaineessa sekä antaa vinkkejä kansainvälisten osaajien työllistymiseen valmistumisen jälkeen.
Leonardo Fierro: Kokemusten jakaminen voi helpottaa väitöskirjatutkijan elämää
"Nyt pelkään epäonnistumista vähemmän. Osaan asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Oli hyvä oppia, että epäonnistuminen on osa onnistumisen prosessia."

Vaivaako uneliaisuus etäkokouksissa? Tutkimuksen mukaan et ole ainoa
Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että virtuaalikokouksista johtuva väsymys ilmenee uupumuksena ylikuormituksen vuoksi. Nyt Aalto-yliopiston apulaisprofessori Niina Nurmen uusi tutkimus osoittaakin päinvastoin, että virtuaalikokouksiin osallistuminen saattaa johtaa lisääntyneeseen uneliaisuuteen alikuormituksen ja tylsistymisen seurauksena.
