Suomen opiskelijanäyttely palkittiin Prague Quadrennial 2023 maailmannäyttelyssä.
Tiistaina 13. kesäkuuta Suomen opiskelijanäyttely Suo, Silent, Disco voitti arvostetun ’The Most Imaginative and Inventive Design in the Student Exhibition’ palkinnon Prague Quadrennial of Performance Design and Space 2023 (PQ2023) maailmannäyttelyssä.
Aalto-yliopiston kesäkoulussa ennätysmäärä osallistujia kesällä 2023
Hakuaikana jätettiin yli 530 hakemusta.

Tutkijat selvittävät keinoja parantaa munuaispotilaiden hoitoa
Aalto-yliopisto, HUS, Jyväskylän yliopisto sekä VTT selvittävät monitieteisessä tutkimushankkeessa tapoja parantaa kotidialyysipotilaiden hoitoa ja potilaskokemusta.

Opiskelijatiimi pääsi kehittämään IKEA Oy:n työntekijöiden pysyvyyttä
“Halusimme saada aiempaa parempaa ymmärrystä siitä, miksi työntekijät lähtevät palveluksestamme.”

Kohti yhdenvertaisempaa yhteisöä: Kansainvälinen liikkuvuus
Elämäntilanteesta riippuen kansainvälinen liikkuvuus voi olla tutkijalle rasittava velvollisuus tai avoin ovi seikkailuun. Tapio Lokki ja Jara Uitto kertovat, miten he kokivat tutkijanuran ulkomaanjaksot – ja miten nyt neuvoisivat nuorempia.

Pikavoitoilla on kestämätön hinta – ja siksi talousjärjestelmä tarvitsee kiireesti täyskäännöksen, sanoo tutkija
Ympäristötuhot, sosiaalinen eriarvoisuus ja monet muut ongelmat ovat seurausta talousjärjestelmän nopeiden voittojen maksimoinnista. Ongelmien ratkominen vaatii, että alamme sen sijaan tavoitella pitkän aikavälin resilienssiä.

Vuoden 2023 seremoniaviikon juhlahumu huipentui tekniikan alojen promootioon – 53 uudelle tohtorille hattu
Tänä vuonna tapahtumaa isännöi Perustieteiden korkeakoulu

Professori Antti Peltokorpi on nimitetty vaikuttavuuden varadekaaniksi Insinööritieteiden korkeakouluun
Varadekaanin tehtävänä on tehdä näkyväksi ja tehostaa Insinööritieteiden korkeakoulun tutkimuksen ja opetuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Energiateknologiaa opiskeleva Ilja Stanovohh: Luultavasti tulevaisuuden ammattiani ei ole vielä olemassa
Kiinnostus ydinfysiikkaan sai Ilja Stanovohhin valitsemaan Advanced Energy Technologies -pääaineen.

Matti Lehden nimikkorahaston apurahat vuodelle 2023 on myönnetty
Matti Lehden rahastosta myönnetään apurahoja digitaalisen tietoyhteiskunnan kehittämistä edistävään tutkimukseen, opetukseen ja opintoihin Kauppakorkeakoulussa.

Professori Olli Ikkala sai Suomen tiedepalkinnon
Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi teknillisen fysiikan professorille Olli Ikkalalle merkittävän kansallisen tunnustuksen hänen poikkitieteellisestä urastaan materiaalien kehityksen parissa.

Professori Matti Kuittinen: ”Haluan tuoda toivon takaisin rakentamiseen”
Kestävän rakentamisen professori Matti Kuittinen palasi Aalto-yliopistoon usean vuoden virkamiesuran jälkeen ympäristöministeriössä.

Jenny ja Antti Wihurin rahasto tukee suomalaista henkistä ja taloudellista elinvoimaisuutta
”Säätiön perustajat halusivat antaa takaisin yhteiskunnalle, joka oli mahdollistanut heidän menestyksensä”, sanoo hallituksen puheenjohtaja, Kauppakorkeakoulun alumni Arto Hiltunen.

Erika Renedo Illarregi: Muotoilun tutkijana pääsen kokemaan erilaisia rooleja ja tunnemaailmoja
"Tulin Aaltoon täynnä energiaa ja halua tehdä erilaisia asioita sekä integroitua – mutta talvi oli myös tulossa. Pidän uusista kokemuksista, mutta ei ollut helppoa saapua juuri silloin, kun joka päivä oli edellistä vähän pimeämpi."

Kauppakorkeakoulussa on kova tahtotila kehittää jatkuvasti kestävyysasioita
Opiskelijoidemme näkemykset muodostivat kansainvälisen Positive Impact Rating (PIR) -arvioinnin tulokset, joissa Kauppakorkeakoulun toiminnan todettiin olevan hyvällä tasolla kestävyysasioiden eteenpäin viemisessä.

Kunniatohtori Ari Niemelä: Valmis kokonaisuus ja uusien ratkaisujen toimivuus todellisissa olosuhteissa on tärkein hetki laivanrakentajalle
Meyerin Turun telakan luokitusosaston päällikkö Ari Niemelä kuuluu laivojen rakennesuunnittelun kansainvälisiin huippuosaajiin. Aalto-yliopisto on nimittänyt Ari Niemelän tekniikan kunniatohtoriksi.
Parhaan opiskelija-artikkelin palkinto akustiikan laboratorion tohtoriopiskelija Eloi Molinerille
Palkinnon voittanut artikkeli käsittelee käänteisongelmien ratkaisua äänenkäsittelyssä.

Lukuvuoden 2022–2023 viisi luetuinta Kauppakorkeakoulun verkkosivujen uutista
Kauppakorkeakoulu julkaisee joka viikko yhden tai useamman uutisen verkkosivuillaan. Uutisoimme monipuolisesta toiminnastamme ja kuten luetuimmista jutuistakin selviää, aiheidemme kirjo on laaja.

Aalto Digital Creatives ja Uniarts Hub -esihautomoiden yhteisessä Creative Demo Day -tapahtumassa annettiin näkyvyyttä luovien alojen uusille liikeideoille
Aalto-yliopiston ja Taideyliopiston luovien alojen esihautomo-ohjelmien kevään osallistujat esittelivät pitchaus-tapahtumassa liikeideansa yleisölle.

Leila Arstila: Vastavalmistuneena minulla on koko maailma edessä
"Voisimme oppia kuuntelemaan itseämme ja olemaan armollisempia itsellemme. Loppuun palamisen jälkeen on tosi vaikea kavuta takaisin ylös. Olisi helpompaa pysähtyä jo ennen pudotusta."
