ʵ

Lisää lahjoittamiseen liittyviä uutisia

161 hakutulosta Uutinen, Lahjoitukset

Einar A. Haapalan muotokuva ripustettiin Kandidaattikeskukseen

Liikemies Haapalan ja hänen puolisonsa mittavalla testamenttilahjoituksella rahoitetaan tänäkin päivänä Kauppakorkeakoulun opiskelijoiden ulkomaan vaihto-opiskelua tukevia stipendejä.
Yliopisto
Julkaistu:
Kuvassa näkyy Einar A. Haapalan muotokuva, jonka on maalannut taiteilija Emil Danielsson.

ABB Oy lahjoittaa Aalto-yliopistolle 360 000 euroa

”Maailma on vahvassa murroksessa, ja on tärkeää huolehtia osaamisen kehittämisestä. Laadukas tutkimus ja tulevaisuuden huippuosaajat tukevat Suomen kilpailukykyä jatkossakin”, sanoo ABB Oy:n toimitusjohtaja Pekka Tiitinen.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Students at laboratory

Miljoonalahjoituksen tekniikan alan yliopistoille tehnyt TEK: Opiskelijat ovat tärkein voimavaranne

Aallon osuus Tekniikan akateemisten lahjoituksesta on 370 000 euroa. Aallossa opiskelijoiden jaksamista tuetaan kehittämällä opetusta ja tukipalveluita, seuraamalla opiskeluhyvinvoinnin tilannetta sekä vahvistamalla koko yhteisön hyvinvointia.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
Aalto University School of Electrical Engineering students on a course on electronics.

Teknologiateollisuus ry lahjoittaa Aalto-yliopistolle 1,2 miljoonaa euroa

”Nyt jos koskaan on koulutuksen laatuun ja tutkimukseen investoimisen aika”, sanoo Teknologiateollisuuden varatoimitusjohtaja Minna Helle.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Kaksi opiskelijaa seisomassa Kauppakorkeakoulun kolmannen kerroksen terassilla

Suurkiitos Kauppakorkeakoulun tukijoille!

Lahjoitukset ovat mahdollistamassa vahvan tulevaisuuden rakentamista Kauppikselle.
Yliopisto
Julkaistu:
Kiitosjuhla lahjoittajille, #kauppis110. Kuva: Heli Sorjonen

Metsä Group lahjoittaa Aalto-yliopistolle 160 000 euroa

Lahjoitus on kohdennettu tekniikan alalle valtion vastinrahakampanjan puitteissa.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Researcher at chemical engineering laboratory

Kauppakorkeakoulun lahjoittajatarinoita: Kirsti Tamminen

Kulutettuani Kauppakorkean tuoleja kahden tutkinnon verran katsoin aiheelliseksi antaa hiukan ”tuolirahaa” seuraaville sukupolville.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Kirsti Tamminen

Lämpimät kiitokset Kauppis 110 -kampanjaan lahjoittaneille!

”On palkitsevaa olla töissä instituutiossa, jonka takana on näin vahva ja laaja yhteisön tuki”, sanoo dekaani Timo Korkeamäki.
Yliopisto
Julkaistu:
Dekaani Timo Korkeamäki lahjoittajaseinäteoksen edessä. Kuva Roope Kiviranta

Rafaela Seppälä lahjoittaa Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun alalle 500 000 euroa

Huomattava lahjoitus on osa kesäkuun loppuun asti jatkuvaa valtion vastinrahakampanjaa.
Yliopisto
Julkaistu:
Tuomas Auvinen, Rafaela Seppälä ja Marjo Miettinen_kuva Mikko Raskinen

Samuli Knüpfer on nimitetty Kauppakorkeakoulun omistajuuden professoriksi

Omistajuuden professuuri on perustettu lahjoitusvaroin.
Nimitykset
Julkaistu:
Omistajuuden professori Samuli Knüpfer. Kuva: Aalto-yliopisto / Roope Kiviranta

Maailman johtava biopohjaisten materiaalien tutkimus jatkuu Suomessa

Suomen Akatemia tukee edelleen FinnCERESin materiaalien biotalouden lippulaivahanketta merkittävällä, jopa 10,7 miljoonan euron rahoituksella vuosina 2022-2026. Yli 6 M€ rahoituksesta on virallisesti vahvistettu ja lopullinen tuki julkistetaan vuoden 2025 alussa.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
FinnCERES Materials Cluster -logo, jonka yläpuolella on aaltoileva viiva.

Kauppatieteiden Kandidaattiyhdistys ry:ltä lahjoitus Kauppakorkeakoululle

Kauppatieteiden Kandidaattiyhdistys ry. haluaa lahjoituksellaan tukea Kauppakorkeakoulun opiskelijoiden kansainvälistymistä ja kansainvälisten verkostojen luomista sekä auttaa kasvattamaan opiskelijoiden sosiaalista pääomaa.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Kuvassa näkyvät Kauppatieteiden Kandidaattiyhdistys ry:n puheenjohtaja Vuokko Skyttä ja sihteeri Kristiina Linnoinen. Kuvan otti Helena Salminen.

Vuorineuvos Marcus Wallenbergin säätiöltä 200 000 euron lahjoitus Aalto-yliopiston kauppa- ja taloustieteisiin

Säätiön lahjoituksella on tänä vuonna erityinen vaikutus, sillä se kerryttää valtion vastinrahaa yliopistolle.
Yliopisto
Julkaistu:
talvikuva Kauppiksen uudesta rakennuksesta

Neste lahjoittaa Aalto-yliopistolle 750 000 euroa

Lahjoitus on kohdennettu tekniikan alalle meneillään olevan valtion vastinrahakampanjan puitteissa. Aalto on päättänyt käyttää lahjoituksen kemian tekniikan tutkimukseen ja koulutukseen.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Ioncell facilities

Bioinnovaatiokeskuksen tutkimus keskittyy ekologisesti kestäviin tekstiileihin ja pakkauksiin

Bioinnovaatiokeskus on valinnut viisi poikkitieteellistä hanketta tohtorikoulunsa käynnistämiseksi vuonna 2022. Hankkeilla pyritään innovaatioihin kestävien tekstiilien ja pakkausten alalla.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Laboratory

Nokia lahjoittaa Aalto-yliopistolle kvanttiteknologian tohtorikoulutusohjelman käynnistämiseen

Kaksi ensimmäistä tohtoriopiskelijaa rekrytoidaan ohjelmaan tänä vuonna.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Aalto_University_Quantum_Exhibition_Dipoli_16-10-2019

Minun Kauppis-muistoni: Onnittelin ekonomeja kolmessa polvessa

”Kiitollinen alumni on paras kiitos yliopistolle”
Yliopisto
Julkaistu:
Kauppakorkeakoulun rehtori Eero Kasanen

Schneider Electric investoi miljoona euroa Aalto-yliopiston ohjelmistokeskeisen automaation opetukseen

Kyseessä on suuri panostus tulevaisuuden osaajien kouluttamiseen, sillä automaatiojärjestelmät monimutkaistuvat jatkuvasti, jolloin myös osaamisvaatimukset muuttuvat.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Aalto Factory of the Future. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Kauppakorkeakoulun lahjoittajatarinoita: Krista Kuuttiniemi

”Yliopistoelämä oli arvokasta aikaa, jota muistelen lämmöllä. Lahjoitus tuntui mielestäni oikealta tavalta osoittaa arvostustani Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulua kohtaan.”, kertoo alumnimme Krista Kuuttiniemi.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Krista Kuuttiniemi.

Kauppakorkeakoulun lahjoittajatarina: Tiina ja Ari Mäkelä

”On upeaa, että sekä Aalto-yliopisto että Kauppakorkeakoulu ovat molemmat poikkeuksellisen eteenpäin katsovia”
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Tiina ja Ari Mäkelä Ekonominaukiolla. Kuva: Roope Kiviranta