Opiskeluaiheisia uutisia Aalto-yliopistosta
Kampuksen pyörät kutsuvat liikkumaan
Oletko miettinyt, miten voisit lisätä liikuntaa päivittäiseen arkeesi?
Muutoksia Maarintie 8 pysäköintipaikkoihin
Maarintie 8 takana olevat väliaikaiset pysäköintipaikat poistuvat käytöstä kevään 2026 aikana.
Cinema Sheryl avasi ovensa – Uusi opiskelijavetoinen elokuvateatteri nuorille ja elokuvakulttuurin ystäville
Teatteri tuo kaupunkiin täysin uudenlaisen, opiskelijavetoisen näkökulman elokuvakokemukseen – nuorten ehdoilla ja nuorten näköisenä.
Elokuva- ja televisiodramaturgian erikoistumiskoulutus vastasi alan tarpeeseen
Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa järjestettiin Elokuva- ja televisiodramaturgian erikoistumiskoulutus, joka tarjosi käsikirjoittamisen ammattilaisille mahdollisuuden syventää osaamistaan audiovisuaalisen kerronnan asiantuntijatehtävissä.
”Urheilu on maailman tärkein turha asia”
Salibandyn kolminkertainen maailmanmestari Tero Tiitu jakoi kokemuksiaan opintojen, kilpaurheilun ja työelämän yhteensovittamisesta.
Vähäpäästöinen alue-energia luo energiaomavaraisuutta kampukselle
Ratkaisu perustuu paikallisen tuotannon ja kaukolämpöjärjestelmän yhdistämiseen sekä matalalämpö- ja kylmäverkkoihin.
Liiketoiminnan opetuksen pedagogisista tutkimuksista on hyötyä yliopisto-opetuksen kehittämisessä
Tutkimus korostaa sopivan työmäärän ja opetuksen laadun merkitystä opiskelijoiden syväsuuntautuneen oppimisen omaksumisessa.
Aalto AI Assistant avoinna opiskelijoille - opi uudet ja vanhat toiminnot- koulutusta tarjolla pian
Opi uuden AI-työkalun ja tekoälyn perusteet. Tervetuloa myös keskustelemaan vastuullisista tekoälytyötavoista.
Kehitä osaamistasi maksuttomilla FITech-kursseilla – haku kesän opintoihin on nyt auki
FITechin kesän opintotarjonnassa on yli 100 kurssia, joista yli 20 Aallon tarjoamina.
Opetussuunnitelmien 2026-2028 valmistelu: arvioi ohjelmasi ja tee kehittämissuunnitelma. Sovi koulu- ja laitosrajat ylittävästä opetuksesta jo kevään aikana
Korkeakouluittain on käynnistynyt lukuvuosien 2026–2027 ja 2027–2028 opetussuunnitelmien valmistelu ohjelmissa ja laitoksilla. Viimeistään elokuussa 2025 kaikissa ohjelmissa pitäisi olla valmiina kehittämistavoitteet ja suunnitelma niiden toteuttamisesta sekä luonnos ohjelman tarkoituksesta ja osaamistavoitteista. Hakukohdekuvausten päivitys on myös ajankohtaista ja jos ohjelmassa suunnitellaan suuria muutoksia, ne tulee huomioida kuvauksessa.
Maarintie 8 lajittelukampanjan pilottina
Maarintie 8 on valittu Aallon lajittelukampanjan pilottikohteeksi.
Biketti-kontit saapuivat kampukselle – sujuvampaa ja turvallisempaa pyöräpysäköintiä
Innovatiivinen Biketti parantaa pyöräilyolosuhteita kampuksella
Vuoden 2025 AllWell?-kyselyyn vastasi 41 prosenttia kohderyhmästä
Kysely lähetettiin Aalto-yliopiston toisen vuoden kandiopiskelijoille ja ensimmäisen vuoden maisteriopiskelijoille. AllWell? kiittää kaikkia kyselyyn vastanneita!
Masis Brewery on muuttanut Otaniemeen – Taproom avoinna keskiviikosta lauantaihin
Espoolainen panimo Masis Brewery on muuttanut Otaniemeen kauppakeskus A Blocia vastapäätä osoitteeseen Tietotie 2. Taproomin ja panimokaupan avajaiset 4.–5.4.2025!
Tervetuloa mukaan Friends Programiin!
Haluatko löytää uusia ystäviä Suomesta? Haluatko tulla ystäväksi kansainväliselle opiskelijalle? Jos vastasit kyllä, Friends Program on juuri sinua varten! Etsimme mukaan sekä suomalaisia että kansainvälisiä opiskelijoita. Tavoitteenamme on tuoda ihmiset yhteen, sillä ystävyys on arvokasta – elämä on parempaa ystävien kanssa!
Opiskelija Aitor Urruticoechea: Tulevaisuus tarvitsee ihmisiä, jotka katsovat teknologisia vivahteita pidemmälle
Aitor Urruticoechealle opiskelu Aallossa on enemmän kuin pelkkä ohjelman nimi. Opinnoissaan hän nauttii eniten siitä että hän voi löytää uusia intohimoja yli pääainerajojen, työskennellä erilaisten ihmisten kanssa ja oppia kuinka kaikki liittyy toisiinsa.
Pilottihanke Learning Lounge tuo kampukselle joustavampaa tilankäyttöä
Ensimmäisessä pilotissa TUAS-ravintolasali on käytettävissä lounaan jälkeen itsepalveluperiaatteella.
Alumni Otso Sillanaukee: "Maisteriopinnot valmistivat erinomaisesti työelämään"
Kauppakorkeakoulun alumni, Creative Sustainability -maisteriohjelmasta valmistunut Otso Sillanaukee haluaa saada aikaan muutosta maailmassa kestävämmän ja iloisemman tulevaisuuden puolesta.
Ennätyksiä kandidaattiohjelmien hakijamäärissä
Aalto-yliopiston kandidaattiohjelmat saivat yli 28 000 hakemusta kevään hauissa. Suomen- ja ruotsinkieliset kandidaattiohjelmat houkuttelivat ennätysmäärän hakijoita.
Projektiryhmä kehitti analyysin optimaalisen hinnoittelun ehdottamiseksi
Aalto-opiskelijat työskentelivät yhteistyössä Alma Median kanssa hinnoittelun optimoimiseksi ja tulonmuodostuksen tehostamiseksi.