Lue uutisia yliopistosta
Kevään LES-prosessityö jatkuu virtuaalisesti
Oppimispalvelujen prosessien kehitystyö jatkuu kevään aikana koronaviruksesta johtuvasta tilanteesta huolimatta.

#timetolevelup-yhteisössä jaetaan vinkkejä etätöihin
Uudet haasteet ovat rohkaisseet innovatiiviseen ja yhteisölliseen oppimiseen.

Aallon opiskelijoiden toiveita koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana kartoitetaan
Koronavirustilanne vaikuttaa opetusjärjestelyihin opetuksen siirtyessä etäopetukseksi. Opiskelijoiden tarpeita kartoitetaan kyselyllä.

Intossa ja Aalto wikissä häiriö maanantai-iltana 23.3.2020
Confluence-palveluissa (Into.aalto.fi, wiki.aalto.fi) oli häiriö maanantai-iltana klo 20-23

Hallitus keskusteli yliopiston koronaviruspandemiaan liittyvästä toiminnasta ja kiitti yhteisöä nopeista toimenpiteistä
Aalto-yliopiston hallitus piti etäkokouksen 19.3.2020.

Rehtorin kirje 20.3. - Arvomme kantavat myös poikkeustilanteessa
Ilkka Niemelä rohkaisee aaltolaisia kokeilemaan uusia tapoja kokea yhteisömme voima ja tukemaan toisiamme myös virtuaalisesti.

Akateemiset tulokset ja kansainvälinen arvostus kehittyivät suotuisasti vuonna 2019
Kampuksen kehittäminen eteni merkittävästi ja Kauppakorkeakoulu siirtyi helmikuussa uuteen rakennukseen Otaniemen kampuksen ytimeen.

TEE 2020 -arvioinnin koulutusohjelmien itsearviointivaihetta on jatkettu 31.5.2020 asti
Tavoitteena on antaa itsearviointiin enemmän aikaa uudessa tilanteessa.

Tutkijan ansioluettelomalli uudistunut
Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK), Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ja Suomen Akatemia ovat päivittäneet Tutkijan ansioluettelomallin 18.3.2020

Aalto-yliopiston sijoitussalkun tuotto oli 15,5 % vuonna 2019
Pitkäjänteinen ja vastuullinen sijoitustoiminta tukee yliopiston strategiaa tuomalla lisärahoitusta opetukseen ja tutkimukseen. Viime vuonna kertyneestä reaalituotosta käytettiin 4 miljoonaa euroa Aallon toiminnan rahoittamiseen.

Kirjaamon ja arkiston palveluissa rajoitteita koronaepidemian vuoksi
Kirjaamo ja arkisto palvelevat toistaiseksi vain sähköpostitse ja puhelimitse.

Matkavaraukset ja koronavirus
Koronavirustilanne muuttuu maailmalla päivittäin. Ennen matkavarausten tekemistä on erittäin tärkeää tarkistaa Aallon sen hetkiset ohjeet liittyen matkustukseen.

Aalto-yliopisto kiitti perustajiaan rohkeudesta
Poikkeuksellinen rohkeus, näkemyksellisyys ja tahto siivittivät Aalto-yliopiston perustamista.

Uusi saunatila Laude avautuu startup-keskus A Gridiin
Otaniemen uusi yleinen sauna, Laude, avataan Aalto-yliopiston Otaniemen kampukselle. A Grid kasvuyrityskeskukseen avattava 125 m² saunatila on remontoitu kuluneen vuoden aikana ja sauna avataan keväällä 2020.

Vastaa kyselyyn opetussuunnitelmatyön tuesta ja opetussuunnitelmasyklistä 25.3. mennessä
Palautekysely lähetetään 16.3. henkilökohtaisesti kaikille ohjelmajohtajille ja ohjelmien LES-vastuuhenkilöille.

Haettavana työsuhdeasunto (2h+kk, 38m²) Otaniemessä - hakuaika päättynyt
Hakuaika päättyy 19.3.2020 klo 16.

Professorineuvoston puheenjohtajisto aloittaa uuden kauden
Puheenjohtajana jatkaa Katja Hölttä-Otto Insinööritieteiden korkeakoulusta.

Menestystä Tampereen elokuvajuhlilla
Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksen opiskelijat, alumnit ja henkilökunta vastaanottivat jälleen palkintoja Tampereen elokuvajuhlilla.

Kampuksen luonto on pääomaa
Luonto lisää alueen taloudellista arvoa ja edistää ihmisten hyvinvointia.

Perustieteiden korkeakoulussa juhlittiin kansainvälistä naistenpäivää
Naisten vaikutus näkyy korkeakoulussa monin tavoin.
