Lue uutisia yliopistosta
Google Cloud Platform Sandbox käyttö rajoitettu EU-alueelle
Resursseja ei voi luoda muihin lokaatioihin.
Varainhankinnan tukiryhmä tuo varainhankintaan kansainvälistä ulottuvuutta
Aalto-yliopistoon vuonna 2022 perustettu varainhankinnan tukiryhmä tarjoaa tukea ja neuvoja ja auttaa luomaan verkostoja mahdollisiin uusiin lahjoittajiin.
Kohdataan toisemme ihmisinä
Provosti Kristiina Mäkelälle yhdenvertaisuus, monimuotoisuus ja inklusiivisuus näkyvät arkisissa kohtaamisissa.
EDI-kysely, vertaisverkosto ja Pride-tapahtumat
Meistä jokainen voi osallistua monimuotoisuuden ja osallisuuden edistämiseen arjessaan – poimimme joitakin ajankohtaisia vinkkejä.
Sähkötekniikan korkeakoulun työntekijä – vastaa EDI-kyselyyn ja auta meitä kehittämään kouluamme inklusiivisemmaksi!
"Toivon, että jokainen yhteisömme jäsen ottaa päivästään 15 minuuttia ja vastaa kyselyyn”, sanoo elokuun alussa dekaanina aloittava Jussi Ryynänen.
Aalto-yliopisto hakee tutkimuksesta vastaavaa vararehtoria
Vararehtori nimitetään viisivuotiskaudeksi.
Aalto-yliopiston kesäkoulussa ennätysmäärä osallistujia kesällä 2023
Hakuaikana jätettiin yli 530 hakemusta.
Näyttely Aalto-yliopiston palveluista
Miten haluaisit esitellä yliopiston tutkimusta ja koulutusta tukevia palveluita?
Kohti yhdenvertaisempaa yhteisöä: Kansainvälinen liikkuvuus
Elämäntilanteesta riippuen kansainvälinen liikkuvuus voi olla tutkijalle rasittava velvollisuus tai avoin ovi seikkailuun. Tapio Lokki ja Jara Uitto kertovat, miten he kokivat tutkijanuran ulkomaanjaksot – ja miten nyt neuvoisivat nuorempia.
Vuoden 2023 seremoniaviikon juhlahumu huipentui tekniikan alojen promootioon – 53 uudelle tohtorille hattu
Tänä vuonna tapahtumaa isännöi Perustieteiden korkeakoulu
Kauppakorkeakoulussa on kova tahtotila kehittää jatkuvasti kestävyysasioita
Opiskelijoidemme näkemykset muodostivat kansainvälisen Positive Impact Rating (PIR) -arvioinnin tulokset, joissa Kauppakorkeakoulun toiminnan todettiin olevan hyvällä tasolla kestävyysasioiden eteenpäin viemisessä.
Kysely monimuotoisuudesta ja inklusiivisuudesta henkilöstölle
Kysely on osa tutkimusprojektia ja vastauksia pyydetään viimeistään 30. kesäkuuta.
Pöytäkirjojen allekirjoittaminen ja arkistointi -ohje on julkaistu
Ohje pöytäkirjojen allekirjoittamiseen ja arkistointiin
Hallitus hyväksyi ensi vuoden budjetin ja pitkän aikavälin taloussuunnitelman, nimitti Kristiina Kruusin jatkokaudelle ja keskusteli strategian toteutuksesta
Hallituksen kokous pidettiin kampuksella 7.–8.6.
Lyhyitä katkoja Aallon tietoliikenneverkoissa 12.6. ja 14.6.2023
Maanantaina 12.6. klo 7.00 – 16.00 ja keskiviikkona 14.6. klo 7.00 – 16.00 on lyhyitä katkoja Aallon tietoliikenneverkoissa verkkolaitteiden huollon vuoksi.
Skaalautuvia pedagogisia ratkaisuja suuremman sisäänoton A! Peda Intro -kurssilla syksyllä 2023
Skaalautuvia pedagogisia ratkaisuja pilotoidaan ensi syksynä A! Peda Intro –kurssilla, jolla on tällä kertaa tavallista suurempi sisäänotto.
Torkkumiskapselit avattu käyttöön
Otaniemen ensimmäiset torkkumiskapselit on otettu käyttöön. Luethan käyttöohjeet ennen torkkumiskapselin varaamista!
Rakkautta ja runoutta - yliopiston tutkimuksesta välittyvä intohimo inspiroi taiteilijoita
K1-, K2-, ja K3-rakennuksien taidekokoelma Engineering Materials julkaistiin seminaarin yhteydessä.
Aalto-yliopisto isännöi johtavien pohjoismaisten teknisten yliopistojen vuosikokousta ja otti vastaan Nordic Five Techin puheenjohtajuuden
Kaksipäiväinen tapahtuma keskittyi globaalien haasteiden kohtaamiseen pohjoismaisten arvojen mukaisesti.
İdil Gaziulusoy: Voisimme koskettaa toisiamme enemmän
"Kansainvälistyminen tarkoittaa integraatiota, toista kohti kurottamista ja yhdessä kulkemista."