Kemian ja kauppatieteen opiskelijat kehittivät kasvipohjaisia tuotteita Valion kanssa
Aalto Thesis on Aalto-yliopiston projektipohjainen ohjelma, jossa monialaiset opiskelijatiimit ratkovat partneriorganisaatioiden antamia haasteita maisterin opinnäytetöidensä avulla. Valio oli yksi Aalto Thesis -ohjelman vuoden 2020 yhteistyökumppaneista. Maitotuotteista pitkälti tunnettu yritys on ottanut yhdeksi tärkeäksi tutkimuskohteekseen myös kasvipohjaiset tuotteet.“Valio haluaa olla vahva pelaaja kasvipohjaisten tuotteiden maailmassa”, kertoo teknologiapäällikkö Niina Valkonen Valiolta. Kahden opiskelijan tiimi tutki kasvipohjaisia tuotteita yhdessä Valion asiantuntijoiden kanssa.
Projektin opiskelijat Julia Myllyviita ä Perttu Karjalainen yhdistivät kemian ä kauppatieteiden tutkimusta yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Valion Aalto Thesis -projektin laajana haasteena oli tutkia kasvipohjaisten tuotteiden valmistusprosessia ja sen kannattavuutta.
“On ollut mukava tehdä yhteistyötä opiskelijoiden kanssa. Aalto Thesis on ollut hyvä ja opettavainen prosessi!” kiittää tutkija Mika Immonen Valiolta.
Mika Immonen, tutkija, ValioOn ollut mukava tehdä yhteistyötä opiskelijoiden kanssa. Aalto Thesis on ollut hyvä ja opettavainen prosessi!
Tieteidenvälisiä tutkimustuloksia kahdesta maisterin opinnäytetyöstä
۳ٱٲöprojekti Valion kanssa oli käynnissä helmikuusta syyskuuhun 2020, minkä aikana opiskelijat saivat valmiiksi omat maisterin opinnäytetyönsä ja esittivät monitieteiset tulokset Valiolle. Opiskelijatiimi teki tutkimustensa perusteella suosituksia Valiolle kasvipohjaisten tuotteiden prosessien optimoinnista ja antoi tietoa investointipäätösten tueksi.
“Tulemme varmasti hyödyntämään projektin tuloksia!” kertoo Saara Pöyri, Valion teknologia- ja tuotekehitysjohtaja.
Kemian tekniikan korkeakoulun Industrial Energy Processes and Sustainability -maisteriohjelmasta valmistuvan Julia Myllyviidan työtä valvoi professori Pekka Oinas. International Design Business Management -ohjelmassa Kauppakorkeakoulun puolella opintojaan lopettavan Perttu Karjalaisen valvoja oli yliopistonlehtori Ville Eloranta.
Lisätietoja yhteistyöstä:
Lue lisää ohjelmasta
Lue lisää uutisia
Aalto OpenLearningin ylimääräinen päivityskatkos keskiviikkona 11.3.2026 kello 9:00 - 12:00
Päivityskatkos OpenLearningissä ke 11.3.2026.
E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu
Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen
Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.