ʵ

Uutiset

Kevään opiskelijavalintojen muutosten suunnittelu etenee

Valintakokeet ovat pääosin kaksivaiheisia.
Neljä opiskelijaa kulkemassa Otaniemessä Kandidaattikeskuksen aulassa.
Kandidaattikeskuksen aula. Kuva: Aalto-yliopisto / Tuomas Uusheimo.

Aalto-yliopistossa on päätetty, miten kevään opiskelijavalinnat toteutetaan eri aloilla. Valintakokeet ovat pääosin kaksivaiheisia, jolloin ensimmäisessä vaiheessa valitaan siinä parhaiten menestyneet hakijat toiseen vaiheeseen.

Kauppatieteissä sekä tekniikan ja arkkitehtuurin alalla valtakunnalliset valintaverkostot ovat ottaneet käyttöön ratkaisun, jossa yksivaiheisten fyysisten valintakokeiden sijaan valintakoe järjestetään kaksivaiheisena: Ensimmäisen vaiheen karsiva esivalintakoe järjestetään etänä suoritettavana sähköisenä kokeena. Valintakokeen toinen vaihe järjestään joko valvottuna kokeena yliopiston järjestämissä tiloissa terveys- ja turvallisuusmääräyksiä noudattaen tai pandemiatilanteen sitä edellyttäessä valvottuna etätoteutuksena.

Taiteen alan valinnoissa karsintavaiheen jälkeen toteutetaan sekä etäratkaisuja että rajoitetusti myös pieniä koetilaisuuksia. Valintoihin liittyvistä yksityiskohdista tullaan antamaan ennakkotiedot hyvissä ajoin sekä osallistujille että tilaisuuksien valvojille.

”Valintojen valmistelua jatketaan tiiviisti ja yleiset pandemiatilanteeseen liittyvät ohjeet huomioidaan valmistelussa huolellisesti”, kertoo Aalto-yliopiston oppimispalveluiden johtaja Eija Zitting.

Hakijoille tiedotetaan valintojen muutoksista sähköpostilla Opintopolun kautta. Lisätietoja hakijat saavat Aalto-yliopiston hakijapalveluiden verkkosivulta sekä yhteisvalintojen verkkosivuilta ja Opintopolusta.

Hakijoita pyydetään tutustumaan muutoksiin huolellisesti ja epäselvissä tilanteissa kääntymään yliopiston hakijapalveluiden puoleen.

Aalto-yliopiston hakijapalvelut: hakijapalvelut@aalto.fi

Lue lisää:

Mediatiedustelut:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis
Yliopisto Julkaistu:

Kauppakorkeakoulun opiskelijat Kuura Koivisto, Rosa Pohjolainen ja Juulia Turkkila kuuluivat Suomen olympiajoukkueen urheilijoihin

“Suomella ja Aalto-yliopistolla oli jälleen hieno edustus viiden renkaan kisoissa”, sanoo työelämäprofessori Sami Itani.
Alumni Ding Ma
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Ding Ma: ”Haluan edustaa uuden ajan kaupunginjohtajaa”

37-vuotiaana Savonlinnan kaupunginjohtajan virkaan nouseva Ding Ma opiskeli Kauppakorkeakoulussa tieto- ja palvelujohtamista.
Erkki ja Kaija Rautiainen
Yliopisto Julkaistu:

”Työuramme ovat olleet antoisat, ja haluamme auttaa nuoria eteenpäin”

Erkki ja Kaija Rautiainen päättivät tukea tuotantotalouden ja tekstiilisuunnittelun opetusta ja tutkimusta nimikkorahastolla.
OpenLearning
Poikkeustilanteet, Opinnot Julkaistu: