Pääomasijoittajat ry:n gradukilpailun 2021 voitto Henri Lencionelle ja kunniamaininta Nikke Mikkoselle
Vuoden 2021 gradukilpailun voiton vei Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksen Henri Lencioni ٲöää Assessing Venture Capital Investor Performance Drivers – A Practical Application of Machine Learning. Pääomasijoittajat ry:n tutkimustyöryhmästä koostuva raati piti työtä kunnianhimoisena ja teknisesti haastavana, ja työn toteutus oli onnistunut hyvin ja koneoppimisen hyödyntäminen sijoitustyössä on aiheena ajankohtainen.
Lopputyön tarkoitus oli rakentaa käytännöllinen koneoppimismalli mallintamaan olemassa olevia venture capital -sijoittajia ja heidän tulevaisuutensa onnistumista kohdeyrityksissä. Työ on tehty yhteistyössä pääomasijoittaja NGP Capitalin kanssa hyödyntäen heidän tietokantaansa.
Tutkimus keskittyy neljään investoijan osa-alueeseen: syndikaatteihin ja verkostoihin, maineeseen, rahaston ominaisuuksiin ja kohdeyrityksiin. Empiirinen tutkimus selittävillä tekoäly (XAI) -malleilla näyttää, että jokainen neljästä osa-alueesta selittää sijoittajan suoriutumista. Kokeneet sijoittajat tekevät näkyviä irtautumisia, jotka vaikuttavat heidän maineeseensa. He sijoittavat yhdessä verkoston keskeisten sijoittajien kanssa, ja he keskittyvät nuoriin yrityksiin, joissa on kokenut perustaja. Nämä löydökset koskevat sekä rahoitusmääriä, että irtautumissuoriutumista. Sijoittajan osa-alueista maine on kaikista tärkein tässä tutkimuksessa.
”Pääomasijoittajat hyödyntävät laajoja tietokantoja sekä koneoppimista yhä enemmän sijoitustoiminnassaan. Henri Lencionin kunnianhimoisen tutkimusmetodologian ja NGP Capitalille kertyneen osaamisen ja tiedon yhdistäminen tuloksena syntyi huippulaadukas lopputyö, jonka tulokset vastaavat hyvin käytännön kokemuksia pääomasijoitusalalta”, kommentoi Pääomasijoittajat ry:n operatiivinen päällikkö ja analytiikasta vastaava Jonne Kuittinen.
Kilpailussa annettiin myös kaksi kunniamainintaa erityisen ansioituneille töille. Toisen niistä voitti Aalto yliopiston Nikke Mikkonen ٲöää Effect of Fund Size Growth on Subsequent Fund Performance in European Buyout Funds. Tuomariston mukaan työ tarjosi valittuun aiheeseen laadukkaan analyysin mielenkiintoisesta uudesta näkökulmasta.
Lencionin ja Mikkosen diplomitöiden valvoja oli pääomasijoitustoiminnan professori Markku Maula.
Lue myö Henri Lencionin blogi aiheesta:
Toisen kunniamaininnan voitti Vaasan yliopiston Jaska Mäkkylä ٲöää Operational Consequences of Private Equity Buyouts in Finland. Tuomariston mukaan työ oli syvällisemmällä kohdeyhtiötason tarkastelullaan aiheena kunnianhimoinen ja sen käsittely oli onnistunut.
Kilpailuun ilmoitettiin viime vuonna 14 työtä. ”Pääsimme tutkimustyöryhmän kanssa jälleen kerran lukemaan erinomaisia lopputöitä, ja oli ilahduttavaa nähdä, miten monelta eri tieteenalalta pääomasijoittamisen maailmaa voidaan tutkia”, kommentoi Kuittinen.
Aiempina vuosina kilpailun ovat voittaneet Hankenin Christa Anttila (2020) ٲöää ja Helsingin yliopiston Isabella Kartila (2019) ٲöää
on jälleen käynnissä, ja osallistumisaikaa on aina lokakuun puoliväliin saakka. Lisätietoja voi kysyä Jonne Kuittiselta (jonne.kuittinen@paaomasijoittajat.fi)
Lue lisää uutisia
Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille
Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.
Positiivinen viestintä ja improvisaatio auttavat kehittämään opiskelijoiden viestintätaitoja työelämän tarpeisiin
Kauppakorkeakoulu uudisti pakollisen ensimmäisen vuoden viestintäkurssinsa.
Talotekniikka murroksessa: data, vastuullisuus ja uudet liiketoimintamallit muuttavat alaa
Talotekniikka on nopeasti kehittyvä kokonaisuus, jossa yhdistyvät energia, data, käyttäjäkokemus ja liiketoimintamallit. Vuoden 2025 Talotekniikka 2030 -visiomittaus kertoo lukuina alan kehityksestä ja muutoksen vauhdista.