ʵ

Uutiset

Professori Risto Kosonen tähdentää rakennusten merkitystä ilmastonmuutoksen torjunnassa

Syyskuussa 2020 vakinaistettu Insinööritieteiden korkeakoulun professori Risto Kosonen esittelee puheenvuorossaan LVI-tekniikan merkitystä nykymaailmassa. ”Lämmitys, viilennys ja ilmanvaihto vaikuttavat merkittävästi myös terveyteemme ja hyvinvointiimme”, hän muistuttaa.

Risto Kosonen

Risto Kosonen nimitettiin vakinaiseen LVI-tekniikan associate professor -tehtävään Aalto-yliopiston energiatekniikan laitokselle 1.9.2020. Sitä ennen hän toimi adjunct professor -tehtävässä tammikuusta 2013 alkaen jatkaen samalla Halton Technology Centerin johtajana.Kosonen tutkii rakennusten energiatehokkuutta, älykkäitä energiajärjestelmiä ja sisäilmaympäristöä.

Hänellä on laajan kokemus yritysmaailmasta ja kansainvälisestä yhteistyöstä. Kosonen toimi Halton Oy:n palveluksessa vuodesta 1998 lähtien päätehtävänään tuotteiden ja ratkaisujen kehittäminen sekä kansainvälinen teknologiayhteistyö teollisuuden ja yliopistojen kanssa.

Risto Kosonen opiskeli diplomi-insinööriksi Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa, mutta väitteli tekniikan tohtoriksi Teknillisessä korkeakoulussa vuonna 2006. Hän toimi kaksi vuotta energiatekniikan määräaikaisena professorina Teknillisessä korkeakoulussa vuosina 1986–1988.

Uudet vakinaistetut professorit esittäytyvät

Lyhyillä yleistajuisilla videoilla vakinaistetut professorit esittelevät omaa alaansa ja tutkimustaan.

äپٴᲹ
Installation Talk, photo: Minna Pajari
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Sotilaita maastopuvuissa metsässä, edessä naissotilaan kasvot
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yasmin Najjarin lyhytelokuva TJ28 on valittu Cannesin La Cinef -sarjaan

Aalto-yliopistolla on toista vuotta perättäin lyhytelokuva Cannesin opiskelijaelokuvasarjassa.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimusportaalin PDF-tiedostot eivät avaudu

ACRIS-tutkimustietojärjestelmän tutkimusportaalin (research.aalto.fi) PDF-tiedostot eivät tällä hetkellä lataudu. Vikaa tutkitaan parhaillaan.
A dog and two researchers. Photo: Aalto University/Mikko Raskinen
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avustajakoira tulkitsee sanattomasti hoivaamansa ihmisen tarpeita

Tuore tutkimus osoittaa, että avustajakoirat eivät vain auta ihmisiä käytännön tehtävissä, vaan osallistuvat aktiivisesti hoivaan.
Vasemmalta: professori Stefan Weinzierl (Berliinin teknillinen yliopisto), professori Johannes M. Arend (Aalto-yliopisto) ja professori Christoph Pörschmann (Kölnin ammattikorkeakoulu) Lothar-Cremer-palkinnonjakotilaisuuden jälkeen DAGA 2026 -tapahtumassa Dresdenissä Saksassa.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Johannes M. Arend Aallon akustiikan laboratoriosta sai Lothar-Cremer-palkinnon

Professori Johannes M. Arend palkittiin innovatiivisesta ja uraauurtavasta työstään binauraalisen teknologian ja virtuaaliakustiikan aloilla.