ÄûÃʵ¼º½

Opiskelijan opas

Uutiset

Tohtoriopiskelijoiden vuosiseurannan 2024 tulokset

1137 tohtoriopiskelijaa vastasi vuosiseurantakyselyyn vuodenvaihteessa. Suurin osa vastaajista oli päätoimisia tohtoriopiskelijoita, eli tulokset kattavat enemmistön aktiivisista opiskelijoistamme. Kaikkien tohtoriopiskelijoiden tulisi vastata kyselyyn joka vuosi.
talvinen kuva Otarannasta kaisloineen

Aalto-yliopiston tohtoriopiskelijat vastaavat vuosittain opintojen ja väitöskirjatutkimuksen etenemistä koskevaan vuosiseurantakyselyyn. Vuosiseurantakyselyn tarkoitus on seurata tohtoriopiskelijoiden etenemistä, tarjota heille tukea ja kerätä tilastotietoa yleisellä tasolla tohtoriopiskelijoille suunnatun tuen kehittämiseksi.

Vastatessaan kyselyyn tohtoriopiskelija saa vastaustensa perusteella omaan tilanteeseensa soveltuvia ohjeita ja lisätietolinkkejä. Tohtoriopiskelija voi myös pyytää henkilökohtaista yhteydenottoa kyselyn päätteeksi.

Kyselyyn vastasivat tutkintoaan aktiivisesti edistävät opiskelijat

Kysely lähetettiin Aalto-yliopiston 3476:lle tohtoriopiskelijalle joulukuussa 2024 ja heistä 33% prosenttia vastasi kyselyyn. Vastaajista 70% oli päätoimisia tohtoriopiskelijoita ja 20% opiskeli sivutoimisesti. Lähes puolet vastaajista oli opintojensa puolivälissä ja noin kolmasosa oli juuri aloittanut opinnot. 10% vastasi valmistuvansa pian ja 12% oli pian aloittamassa esitarkastuksen. Tässä vuoden 2024 kyselyssä uutta ja erityistä oli se, että tohtorikoulutuksen pilottihankkeet sisällytettiin mukaan kyselyyn ja 82 vastaajaa kuului yhteen Aallon 3-vuotisista pilottiprojekteista.

57% vastaajista kertoi, että heillä oli vahvistettu rahoitus arvioituun opintojen päättymisaikaan asti. Neljä viidestä vastaajasta oli pystynyt noudattamaan tutkimussuunnitelmaansa vuoden 2024 aikana ja lähes kaksi viidesosaa raportoi päivittäneen THOPS:nsa (Tohtoriopiskelijan henkilökohtainen opintosuunnitelma) tämän kalenterivuoden aikana. Tohtoriopiskelijoiden tulisi keskustella ja sopia THOPS:istaan vastuuprofessorinsa kanssa vähintään kerran vuodessa. Nykyisessä muodossaan THOPS on ollut tohtoriopiskelijoiden vaatimuksena 1. elokuuta 2021 lähtien.

Yli 80% vastaajista vastasi tapaavansa vastuuprofessorinsa ja väitöskirjaohjaajansa riittävän usein ja 20% heistä vastasi tapaavansa jopa erittäin usein.

Aallon ohjauskäytäntöjen kehittämistoiveina monet tohtoriopiskelijat ottiva esille säännöllisen, ennalta sovitun ja rakenteellisen ohjauksen tarpeen. Opintojen alussa koettiin eristyistä tarvetta ohjaukselle.

Kansainvälisyys ja liikkuvuus

Puolet vastaajista oli suomalaisia. 38%:lla oli kansalaisuus EU-/ETA-maiden ulkopuolelta. 9%:lla oli jonkin muun EU-/ETA-maan kuin Suomen kansalaisuus. Kymmenen prosenttia vastaajista oli suorittanut liikkuvuusjakson ulkomailla. Vuonna 2024 raportotiin yhteensä 99 liikkuvuusjaksoa.

Vastausten käsittely

Kyselyyn vastaamalla oli mahdollista pyytää henkilökohtaista yhteydenottoa. Noin 14 % vastaajista toivoi, että heihin otettaisiin yhteyttä. Opiskelijat pystyivät valitsemaan kategorioita, joista he haluaisivat keskustella. Suosituimmat teemat olivat tutkimuksen ja opintojen eteneminen ja yleinen tilanne, Tohtoriopintojen henkilökohtainen opintosuunnitelma (THOPS), ohjaus, rahoitus ja hyvinvointi.

Kyselyn tuloksia käydään läpi tohtorinkoulutuksen työryhmässä DEWGissä ja korkeakoulujen Tohtorinkoulutusneuvostoissa. Tuloksia käytetään tohtoriopiskelijoille tarjottavan tuen kehittämiseen.

Vuosiseurannan järjestää Tohtorinkoulutuspalvelut.

Kyselyn tietosuojaseloste (englanniksi) (aalto.fi)

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

MyCourses aktiviteetti
Poikkeustilanteet, Opinnot Julkaistu:
Henkilö istuu puun alla lukemassa kirjaa. Puussa on vihreitä lehtiä ja henkilöllä on harmaa paita ja siniset housut.
Opinnot Julkaistu:

Opinnäytetyöretriitti Hvittorpin kurssikeskuksessa 23.3.-27.3.2026

Kirjoitatko opinnäytetyötä ja tarvitsisitko muutaman ihan vain sille varatun päivän? Tervetuloa opinnäytetyöretriittiin! Kirjoitusretriitti on tarkoitettu kaikille opinnäytetyötä tekeville - tervetulleita ovat niin kandit, gradut, diplomityöt, opparit kuin väitöskirjatkin!
Henkilö seisoo hehkuvilla punaisilla portailla. Teksti mainostaa Ignite-ohjelmaa kesälle 2026. 'Ota ensimmäinen askel' lukee.
Opinnot Julkaistu:

Unohda työnhaku ja aloita oma startup Ignite-ohjelmassa

Haku Ignite-kiihdyttämön kesäohjelmaan ovat avoinna. Hae viimeistään 8. maaliskuuta.
Kaksi ihmistä kantavat kylttiä, jossa lukee 'IT Services' ja  jossa on lisäksi suurennuslasin kuva.
Opinnot Julkaistu: