ÄûÃʵ¼º½

Johtamisen laitos

Kansainvälinen liiketoiminta

International Business - cutting edge in research and teaching

Missiomme

Kansainvälisen liiketoiminnan yksikkö keskittyy kehittämään strategisia ja johdon valmiuksia menestyä entistä monimutkaisemmassa ja kulttuurisesti monimuotoisessa globaalissa ympäristössä.

Tavoitteemme on olla Euroopan johtava kansainvälisen liiketoiminnan yksikkö.

Ennen ja nyt

Vuodesta 1989 yksikkömme on ollut Suomessa liiketoiminnan koulutuksen edelläkävijä tarjoten M.Sc.-ohjelman kokonaan englanniksi tosielämän koulutustapauksilla ja kansainvälisten liike-elämän ammattilaisten avustuksella.

Jatkamme edelläkävijän roolissamme kehittämällä huippuluokan opetusta ja tutkimusta kansainvälisen liiketoiminnan saralla. Vahvan tutkimus- ja monikulttuurisen taustamme ansiosta voimme kouluttaa osaajia, joilla on tarvittava osaaminen ja tietotaito ennakoimaan ja vastaamaan maailmanlaajuisiin haasteisiin luovasti ja vastuullisesti.

Kansainvälisen verkosto

Työskentelemme läheisessä yhteistyössä johtavien kansainvälisten yritysten ja muiden julkisten, yksityisten ja voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen kanssa. Kannustamme tutkijoitamme vahvaan kansainväliseen yhteistyöhön ja avoimeen yhteistoimintaan henkilökunnan ja opiskelijoiden välillä.

Meillä on useita vierailevia kansainvälisiä tutkijoita joka vuosi. Lisäksi henkilökuntamme ja tohtoriopiskelijamme ovat hyvin aktiivisia kansainvälisissä tutkimusverkostoissa:

Contact information

School of Business

Ekonominaukio 1

Kauppakorkeakoulu, jonka edustalla istuu neljä opiskelijaa. Kuva: Unto Rautio / Aalto-yliopisto

Administration

Head of Department: Nina Granqvist

Unit Coordinator: Tiina Ritvala

Assistant: Tiia Melander

Recent publications

Anisur R. Faroque, Peter Gabrielsson, Tomi Seppälä, Mika Gabrielsson, Jukka Partanen 2026 International Business Review

Jouni K. Juntunen, Sarianna Lundan, Tiina Ritvala 2026 SUSTAINABLE DEVELOPMENT

Rebecca Piekkari, Sarianna Lundan, Tiina Ritvala, Riikka Harikkala-Laihinen, Rob Van Tulder 2026

Aleksi Soini 2026 Visual Anthropology

Hilla Back, Rebecca Piekkari, Stephanie Schrage, Janne Tienari 2025 Academy of Management Learning and Education

Hilla Back, Philipp Back, Iaroslav Kriuchkov 2025 Proceedings of the 58th Hawaii International Conference on System Sciences, HICSS 2025

Ira Chatterjee, Minna Halme, Rebecca Piekkari, Marleen Wierenga 2025 Handbook for Qualitative Research in Emerging Markets

Carole Couper, Rebecca Piekkari 2025 Journal of International Business Studies

Paul A.L. Evans, Vladimir Pucik, Günter K. Stahl, Ingmar Björkman 2025 Organizational Dynamics

Max Finne, Johanna Frösén, Katri Kauppi, Petri Kuoppamäki, Markku Kuula, Sarianna Lundan, Teemu Malmi, Peter Nyberg, Rebecca Piekkari, Jukka Rintamäki, Tiina Ritvala, Moritz Scherleitner 2025
Lisää tietoa tutkimuksestamme löytyy Aallon tutkimusportaalista.
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu