Uutisia alumni-toiminnasta
Svenska kulturfonden lahjoittaa Aalto-yliopistolle 125 000 euroa
Aalto-yliopisto on yksi korkeakouluista, joille Svenska kulturfonden tekee lahjoituksen valtion vastinrahaohjelman puitteissa.
Geoinformatiikan ja avaruustekniikan asiantuntija Jarkko Koskinen, Insinööritieteiden korkeakoulun Vuoden alumni 2021
"Paikkatietoala on juuri nyt valtavan kehityksen keskiössä. Maailman suurimpien yritysten joukkoon kuuluvat Google, Microsoft, Apple ja Huawei ilmoittavat yhdeksi toimialakseen paikkatiedot. Robotisaation ja digitalisaation kautta reaaliaikaisia tarkkoja ja laadukkaita paikkatietoja ja paikannustietoja tarvitaan kaikkialla. Alan työnäkymät ovat valtavat", sanoo Koskinen.
Aalto ENG Opetusfoorumin materiaaleista eväitä opetussuunnitteluun
Insinööritieteiden korkeakoulun Opetusfoorumiin 4.10.2021 osallistuneet saivat tukea opetussuunnittelun käynnistämiseen.
Kauppakorkeakoulun lahjoittajatarinoita: Lisa Schröder
"Säilyköön Aalto-yliopisto edistyksellisenä, voimaannuttavana ja jatkuvasti kehittyvänä instituutiona, jossa minulla oli etuoikeus opiskella!"
Alumni Kati Ovaska: Kukaan ei ole täysin valmis koulunpenkiltä, vaan työ opettaa
”Ei ole parempaa starttia työuralle kuin tilintarkastus”, kertoo alumnimme Kati Ovaska, joka valmistumisen jälkeen on löytänyt aina uusia haasteita talon sisältä. EY:llä kannustetaankin ottamaan uran suhteen ohjat omiin käsiin: 'Your career, it’s yours to build'.
Aalto-yliopiston sijoitustoiminnalla rahoitetaan tänä vuonna tutkimusta ja opetusta 28 miljoonalla eurolla
Aalto-yliopiston pitkäjänteiseen kehittämiseen annetut lahjoitukset kartuttavat yliopiston sijoitusvarallisuutta. Parhaillaan käynnissä olevan valtion vastinrahakampanjan tuomat vastinrahat lisäävät vaikuttavuutta entisestään.
Egyptin varjo -yhteistyöprojekti on Vuoden museopedagoginen teko
Opiskelijat virittivät keskustelua siitä, kuka kertoo kenen historiaa ja mitä näyttelyssä ei näytetä tai sanota.
“Yrittäjäksi ryhtyminen Suomessa olikin todella yksinkertaista”
Adithya Varadarajan on Aalto-yliopiston alumni, joka kertoi tarinansa yrityksen perustamisesta ja työllistymisestä Suomessa.
Vuorovaikutusta taiteen keinoin
Opiskelijat toteuttivat osallistavia taideprojekteja ANTI-nykytaidefestivaaleilla.
Miten edistää Aallon kansainvälistymistä? Jaa ajatuksesi ja ideasi 13.10. mennessä!
Yhteisötilaisuudessa 30.9. esiteltiin strategiamme kansainvälistymisen painopistealueet. Osallistu yhteisökeskusteluun ja jaa ajatuksesi ja näkemyksesi aiheesta.
Kieliteknologia yhdistää alumni Tiina Lindh-Knuutilan mielenkiinnon kohteet
Lingsoftin ratkaisuarkkitehti Tiina Lindh-Knuutilan mukaan kieliteknologian ja koneoppimisen parissa on tarjolla valtavasti mahdollisuuksia erilaisille ihmisille.
Alumnisuurlähettiläs Le Thuy: Dataan liittyvät taidot ovat yhä tärkeämpiä yritysmaailmassa
"Harjoittelu on tehokas tapa löytää ura, joka saa aivosi raksuttamaan", suosittelee tieto- ja palvelujohtamisen alumni Le Thuy, joka työskentelee strategiakonsulttina August Associatesilla. Syksystä 2021 alkaen hän on myös Kauppakorkeakoulun alumnilähettiläs.
“Oli inspiroivaa kuulla alumnien vinkkejä sekä kokemuksia työstä ja opiskelusta”
Jo perinteeksi muodostunut Kauppakorkeakoulun Welcome Evening -tapahtuma keräsi jälleen yli 150 uutta maisteriopiskelijaa sekä koulumme alumneja yhteen verkostoitumaan ja keskustelemaan urapoluista, opinnoista sekä työelämästä.
“Työn saaminen Suomessa ei ole helppoa ulkomaalaisille”
Audrey Poudrier Tremblay on Aalto-yliopiston alumni, joka kertoi tarinansa Suomessa työskentelystä osana syyskuussa julkaistua Finland Works -kurssia.
Tule mukaan Tutkijoiden Yöhön 24.9. kuulemaan kestävästä energiasta
Aalto-yliopisto yhdessä Unite! kumppaniyliopistojensa kanssa kutsuu sinut kuulemaan tutkijoiden puheenvuoroja kestävästä energiasta "Unite! for sustainable energy" -tilaisuuteen.
Älykäs talotekniikka sai lisää lahjoittajia
Älyrakennusten rooli tulee kasvamaan entisestään uusiutuvan energian ja digitalisaation synnyttämässä murroksessa.
Alue- ja yhdyskuntarakenteen seuranta vaatii monipuolisia mittareita
PERUS-SKENE-hankkeen toisessa työpajassa käsiteltiin alue- ja yhdyskuntarakenteen kehityksen seurannan tarpeita ja todennäköisiä kehityskulkuja.
Insinööritieteiden korkeakoulu valmistautuu Tieteellisen tukiryhmän vierailuun
Kansainvälisistä asiantuntijoita koostuvat Tieteelliset tukiryhmät eli S(A)ABit (Scientific and Artistic Advisory Board) vierailevat Aallossa marraskuussa 2021. Vierailut ovat virtuaalisia.
”Lapsi putosi taivaasta”, sanoi emäntä kirkonpenkissä
Helsingin kauppakorkeakoulun entistä kansleria Aatto Prihtiä voisi vaikka pitääkin, leikkisästi sanoen, taivaanlahjana, ja erityisesti juuri suomalaiselle talouselämälle.