ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Vuorovaikutusta taiteen keinoin

Kuvataidekasvatuksen opiskelijoiden taideprojektit tarjosivat 20. vuottaan juhlivan ANTI-nykytaidefestivaalin osallistujille keinoja kokeilla, oivaltaa ja osallistua.
Kuvataidekasvatuksen opiskelijat toteuttivat taideprojektien kokonaisuuden Jos haluu saada on pakko antaa ANTI-ffestivaaleilla Kuopiossa 2021
Kuva tapahtuman videosta, kuvaus Kim Saarinen

Syyskuussa Kuopiossa järjestetyn poikkitaiteellisen festivaalin teemana oli tänä vuonna lahja ja antamisen ja saamisen tematiikat. Aalto-yliopiston kuvataidekasvatuksen opiskelijat osallistuivat tapahtumaan kolmatta kertaa toteuttamalla taiteellisia työpajoja.

Opiskelijat käsittelivät töissään lahjan antamista ja saamista: onko olemassa pyyteetöntä lahjaa? Mitä lahjan antaminen merkitsee lahjan antajalle, entä saajalle? Entä mitä merkitsee lahjan vastaanottaminen?

Lopputuloksena syntyi yleisöä osallistavia, monimuotoisia taideprojekteja, jotka olivat kokoelma erilaisia lahjoja festivaalin yleisölle. Osa projekteista pyysi osallistumaan ja osa antoi osallistumiselle mahdollisuuden mutta ei vaatinut sitä.

Nova Pokkisen Utopia-posti. Kuva: Tomi Slotte Dufva.
Nova Pokkisen projekti Utopia-posti, kuva: Tomi Slotte Dufva

Helppoa osallistumista ja tulevaisuuspostia

Hanna-Kaisa Pohjalaisen ja Tiiu Vainion Saapuvat/Lähtevät -projekti tarjosi postilokerikon, josta osallistujat saattoivat noutaa itselleen pienen tehtävän ja palauttaa sen takaisin lokerikkoon. Ajatuksena on antaa mahdollistaa osallistuminen matalan kynnyksen taiteelliseen toimintaan.

Nova Pokkisen Utopia-postipajassa osallistujat lähettävät kirjeitä tulevaisuuteen –itselleen, muille ihmisille, eliöille tai vaikkapa instituutioille. Kirjeen saattoi viedä mukanaan tai jättää Utopia-postiin, joka lupautui säilyttämään kirjeitä 25 vuotta.

Molempien hankkeiden vastaanotto oli onnistunut: Pohjalaisen ja Vainion työpajaan osallistui yli 40 ihmistä ja Pokkisen postipajaan jätettiin useita kirjeitä.

Hanna-Kaisa Pohjalaisen ja Tiiu Vainion Saapuvat/Lähtevät -taideprojekti_kuvataidekasvatuksen opiskelijat ANTI-festivaaleilla: Jos haluu saada on pakko antaa -taideprojektikokonaisuus. Kuva: Pekka Mäkinen
Hanna-Kaisa Pohjalaisen ja Tiiu Vainion Saapuvat/Lähtevät, kuva: Pekka Mäkinen

Tanssia kaupungilla ja hidasta vaellusta

Salla Niemisen teos Lupa tutki kehollisen ilmaisun normeja julkisissa tiloissa ja kysyi, onko kaupungilla lupa tanssia. Esitys toi eri puolille Kuopion keskustaa tanssivia hahmoja ja loi tilaa vapaammalle keholliselle olemiselle.

Saara Konttisen työpaja Urbaanit laiduntajat vei osallistujat hitaalle vaellukselle laskettelurinteeseen havainnoimaan harvinaisia uhanalaisia lajeja ja tutkimaan kehollisesti ihmisen arkista toimintaa osana luonnon monimuotoisuutta uusioympäristöissä.

Festivaalin paneelikeskustelu käsitteli lahjan antamista ja siihen osallistuivat Aalto-yliopiston kuvataiteen lehtorit Tomi Slotte Dufva, Tiina Pusa ja Riikka Haapalainen.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Kuvataidekasvatuksen lehtori Tomi Slotte Dufva, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, tomi.slottedufva@aalto.fi, 0504701667

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen -kurssi on tulossa jälleen tammikuussa 2026

Haluatko kehittyä hyvinvoivaksi, omat vahvuudet tuntevaksi, tuotteliaaksi oman alan ammattilaiseksi? Tule CHEM-C2005 Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen-kurssille! 
Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
arotor adjustable stiffness test setup
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää. Kuva: Kauppakorkeakoulu Hanken.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin

Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.