Uutisia
Nuoret keksivät ennakkoluulottomia innovaatioita parantamaan planeettamme elämää
Aalto-yliopiston ja Tekniikan Akatemian järjestämän Millennium Youth Prize -kilpailu innostaa nuoria teknologian ja innovaatioiden pariin. Seuraa kilpailun finaalia verkossa 9.10. klo 13 alkaen.
Aalto-yliopisto on Slushin virtuaalitapahtuman Node by Slushin pääyhteistyökumppani
Yliopisto esittelee tapahtumassa monipuolista osaamistaan monitieteisen tutkimuksen ja yrittäjyyden saralla.
Löytyykö kotoasi vanha, ylimääräinen kännykkä?
Eikä haittaa vaikka puhelin olisi rikki, voit silti tuoda sen IT palvelupisteelle tietoturvallisesti ja helposti uudelleenkierrätettäväksi.
Palkintosadetta ELOn opiskelijoille Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalilla
Kolme Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksen opiskelijaelokuvaa palkittiin kilpailussa.
Millainen voisi olla ICT-laitteiden digitaalisten tuotepassien tulevaisuus?
ITP:n ja Teknologiateollisuuden yhteistyössä tutkittiin digitaalisten tuotepassien vaikutuksia kiertotalouteen.
Uusi ohjelma mallintaa nopeasti, miten virusta kantavat aerosolit liikkuvat sisäilmassa
Apulaisprofessori Ville Vuorinen kehittää Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa avoimen koodin ohjelmaa, joka vauhdittaa aerosolien leviämisen tutkimista. Ohjelma tekee jopa tunnissa sen, mihin aiemmin kului supertietokoneella useita päiviä.
Professori Jarmo Suomiselle Shanghain kunniapalkinto
Jarmo Suominen on saanut Shanghain kaupungin myöntämän Magnolia Award -kunniapalkinnon.
Aalto Sustainability Hub lanseeraa uuden Green Nudge Team -ohjelman opiskelijoille
Green Nudge Team -ohjelma hakee opiskelijoita, jotka haluavat edistää kestävää kehitystä Aalto-yliopistossa merkityksellisen ja käytännöllisen tiimitoiminnan kautta.
Työsuhdematkalippu maksutavaksi HSL-mobiilisovelluksessa
HSL on kehittänyt maksutapavalikoimaansa. Eazybreakin tarjoama työsuhdematkalippu kelpaa nyt myös HSL-sovelluksessa maksamiseen.
Kohti muotoilun tiedotuskeskusta – osallistu kyselyyn ja vaikuta!
Suomalaisen muotoilun edistäminen saa lähitulevaisuudessa lisävoimia, kun Suomeen perustetaan muotoilun tiedotuskeskus.
CESAERin kilpailu opiskelijoille - Best Idea 2021 Competition
Perustutkinto-opiskelijoille ja tohtorikoulutettaville suunnatussa avoimessa kilpailussa etsitään ideoita, joilla rakennetaan kestävän kehityksen yhteiskuntaa tekniikan ja tieteen keinoin.
CumulusConnects kutsuu keskusteluun
Cumulus-järjestö edistää taiteen, muotoilun ja median opetusta ja lanseeraa uuden, digitaalisen keskustelu- ja verkostoitumisalustan CumulusConnectsin.
Crack the Job –videosarja avaa tehtävät titteleiden takana
Minkälaisia tehtäviä ja vastuita tyypillisimpien talouden alan titteleiden takana? Uusi Crack the Job -videosarja paljastaa!
Kuvanveistäjä teki kuparista mikrobit torjuvan, taskuun sopivan kosketussuojaimen
Suojainta voi käyttää esimerkiksi vessanpöntön kansiin, vääntölukkoihin ja ovenkahvoihin tarttumisessa. Käytön jälkeen se sujahtaa suojakoteloonsa, jossa kupari tappaa pinnalle mahdollisesti tarttuneet taudinaiheuttajat.
Designs for a Cooler Planet: The Race -teema kutsuu toimimaan
Helsinki Design Weekin tapahtuma Otaniemessä esittelee ihmiselle ja ympäristölle parempia ratkaisuja.
EU:lta miljoonarahoitus älykkäiden materiaalien ja uuden sukupolven ledien tutkimukseen
Apulaisprofessori Jaana Vapaavuoren ja tutkijatohtori Konstantinos Daskalakisin hankkeet parantavat rakennusten ja valaistuksen ympäristöystävällisyyttä.
Biopohjaisen teollisuuden vallankumous
Kemian tekniikan korkeakoulun työelämäprofessori Juha Lipposen haastattelu.
Solve the SDGs -hackathon pyrkii muuttamaan maailmaa 48 tunnissa
Aalto Ventures Program ja Junction loivat yhteistyössä kestävyys-teemaisen online-hackathonin.
Kuka tai mikä on innostanut sinua kestävämpään toimintaan kampuksella? Etsimme kestävän kehityksen mestaria!
Etsimme jälleen kampuksen kestävän kehityksen sankaria. Jätä ehdotuksesi 24.9. mennessä.
Uusi pikalatausasema lataa jopa neljä sähköautoa kerralla
Suomen ensimmäinen merkkiriippumaton pikalatauskenttä on käytössä Tuusulan asuntomessualueella.