ʵ

Uutisia Perustieteiden korkeakoululta

2188 hakutulosta Uutinen, Yhdenvertaisuus, tasa-arvo, diversiteetti ja inklusiivisuus Perustieteiden korkeakoulussa, Perustieteiden korkeakoulun johtaminen, Perustieteiden korkeakoulu

Aalto-yliopiston Ilkka Niemelä: ”Leikkaukset tutkimuksesta ovat aina leikkauksia myös koulutuksesta”

Lukuvuoden avajaisissa puhuivat myös EU:n kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava komissaari Jutta Urpilainen ja ylioppilaskunnan puheenjohtaja Milja Leinonen. Avajaiset toteutettiin virtuaalisesti.
Mediatiedotteet, Yliopisto
Julkaistu:
Avajaispuheen studiotilanne

Aalto-professoriksi nimitetty Risto Ilmoniemi kehittää tiimeineen uudenlaista aivostimulaattoria

Tulevaisuudessa tekoälyä hyödyntävät itseohjautuvat aivostimulaattorit voivat auttaa miljoonia aivosairauksista kärsiviä potilaita, sanoo teknillisen fysiikan professori, joka uskoo parhaiden tutkimustulostensa olevan vielä nurkan takana. Salaa urakoiduista kieliopinnoista on ollut iloa yli 40 vuotta kestäneellä, ympäri maailmaa vieneellä tutkijanuralla.
Nimitykset, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Aalto Distinguished Professor Risto Ilmoniemi. Photo: Mikko Raskinen

Asiantuntijoiden löytäminen helpottuu – tutkijoiden tiedot osaksi kansallista tutkimustietovarantoa

Tutkija, voit osallistua uuden palvelun testaamiseen. Varmista, että sinulla on ORCID-tunnus!
ٴ-ٱ𾱲ö
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
3D bone implant, prototype_photo Valeria Azovskaya

Tutkijat: Euroopan tulee siirtyä vauhdikkaasti uusiin energiamuotoihin

Siirtyminen uusiin energiamuotoihin tulee muuttamaan eurooppalaista yhteiskuntaa kokonaisuudessaan. Se vaatii myös huomattavia investointeja.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Power lines at sunset

Osallistu datanhallinnan ja avoimen tieteen koulutuksiin syksyllä 2021!

Aalto-yliopiston tutkimuspalvelut järjestää sarjan datanhallinnan ja avoimen tieteen koulutuksia syksyllä 2021.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Illustration of data management symbols.

Rehtorin kirje 3.9.2021 – Haluamme elävän kampuksen takaisin

Ideoidaan tiimeittäin parhaat tavat yhdistää etätyön edut ja kampuksella työskentely, sanoo Ilkka Niemelä.
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
Rehtori Ilkka Niemelä katse kameraan suunnattuna, kuvattuna Dipolissa

Ainutlaatuinen teknillisen psykologian koulutus rakentuu teknologiasta ja ihmisen ymmärtämisestä

Teknillisestä psykologiasta valmistuneet voivat toimia esimerkiksi ihmislähtöisen tekoälyn asiantuntijoina tai sähköisten terveyspalveluiden kehittäjinä. Haku uuteen käytännönläheiseen koulutukseen alkaa keväällä 2022.
Opinnot
Julkaistu:
Applied psychology. Picture: Matti Ahlgren, Aalto University.

Sijoitustoiminnan tuotto 10,9 % vuoden ensimmäisellä puoliskolla

Sijoitustoiminnalla rahoitetaan tänä vuonna tutkimusta ja opetusta 28 miljoonalla eurolla.
Yliopisto
Julkaistu:
Dipolin portaat. Kuva: Aalto-yliopisto / Tuomas Uusheimo.

Kansainvälisyys edelleen Aallon vahvuus Times Higher Educationin ranking-listalla

Yliopistovertailu listasi Aalto-yliopiston 250 parhaan joukkoon maailmassa.
Yliopisto
Julkaistu:
Ryhmä opiskelijoita istumassa rakennuksen aulassa.

Etsimme hyviä käytäntöjä virtuaaliopetukseen ja -oppimiseen. Osallistu kyselyyn!

Kyselystä saaduista tiedoista tullaan kokoamaan parhaiden käytäntöjen käsikirja ja työkalupakki edistämään digitaalista koulutusta ja virtuaalivaihtoja.
ٴ-ٱ𾱲ö
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Studying. Practical hints for the teacher

5G on muutakin kuin vain nopeutta

Tervetuloa mukaan syksyn 2021 Internet Forum -yleisöluentosarjan ensimmäiselle luennolle tiistaina 14. syyskuuta kello 17.15. alkaen.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
CYBER_Aki-Pekka_Sinikoski010.jpg

Teetkö tutkimusta kestävän kehityksen aiheista? Kerro se myös maailmalle

Teetkö tutkimusta kestävän kehityksen edistämiseen liittyvistä teemoista? Tai jostain YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin (Sustainable Development Goals, SDG) liittyvästä aiheesta? Voit nyt linkittää tutkimuksesi ja tutkijaprofiilisi kestävään kehitykseen liittyviin teemoihin Aallon ACRIS-tutkimustietojärjestelmässä.  
ٴ-ٱ𾱲ö
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Nature’s brightest colours—like those found in peacock feathers or butterfly wings—are created through microscopically small nanostructures.

Suunnittele syksyn My Dialogues -keskustelusi

Katso konkreettiset vinkit valmistautumiseen pitääksesi antoisan keskustelun esimiehesi kanssa nyt syksyllä.
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
Two people talking and smiling

Akateemisen henkilöstön syksyn My Dialogues -keskustelu ja palautetta keväästä

Katso konkreettiset vinkit valmistautumiseen antoisaan keskusteluun esimiehesi kanssa nyt syksyllä.
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
Two people talking and smiling

Opiskelijoiden matkakulujen korvausprosessi muuttuu

Verohallinto on tarkentanut ohjeistusta opiskelijoiden opintoihin liittyvien matkojen kulukorvauksista. Uusia ohjeita noudattaakseen Aalto-yliopisto on kehittänyt tutkinto- ja tohtoriopiskelijoiden matkakulujen korvausprosessia.
ٴ-ٱ𾱲ö
Kampus, Yliopisto
Julkaistu:
Aalto

AFRYn uusi toimisto Otaniemen A Blancissa kutsuu yhteistyöhön

Tavoitteena on tarjota Aallossa opiskeleville harjoittelijoille työtilat näppärästi opiskelijaelämän ytimestä.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
AFRY in A Blanc.jpg

Koneoppimisen apulaisprofessori Arno Solin valittiin Nuorten Tiedeakatemian jäseneksi

Tietotekniikan laitoksen apulaisprofessori Arno Solin kutsuttiin Nuorten Tiedeakatemian jäseneksi kaudelle 2021-2025.
Nimitykset
Julkaistu:
Arno_Solin_School_of_Science_2019_photo_Matti_Ahlgren_Aalto_University-4.jpg

Varoitus huijauspuheluista

Aalto-yliopistolaisille on soitettu viime aikoina lukuisia huijauspuheluita
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
Kuvituskuvassa ihminen pitelee puhelinta ja kuva toistuu puhelimen näytöllä. Kuvaaja: Jaakko Kahilaniemi.

Uusi laki julkisin varoin tuotettujen tutkimusaineistojen uudelleenkäytöstä

Laki julkisin varoin tuotettujen tutkimusaineistojen uudelleenkäytöstä tuli voimaan 17.7.2021.
ٴ-ٱ𾱲ö
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Lakiasiat sivun kuvaehdotus 2

Windows-koneiden sovellusten käynnistymisessä ongelmia

Windows-koneiden sovellusten käynnistymisessä voi olla ongelmia konfigurointivirheestä johtuen. Korjaus on lähetetty etäpäivityksenä lähes kaikkiin koneisiin, joita ongelma koskee.
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
IT Service Desk