ʵ

Uutiset

Hyvä muotoilu hyödyttää kaikkia – avoin DesignTalks-luentosarja alkaa

Luentosarja muotoilusta ei-muotoilijoille. Puheenvuoroissa asiantuntijat pureutuvat muotoilun hyötyihin eri tilanteissa ja eri näkökulmista. Luennot ovat englanniksi.
designtalks_banner.jpg
Kuvitus: Sabina Friman

Monimutkaistuvassa maailmassa tarvitaan kykyä yksinkertaistaa ja tehdä kompleksisesta ymmärrettävää. Hyvä muotoilu pyrkii parhaaseen mahdolliseen ymmärrettävyyteen, käytettävyyteen, houkuttelevuuteen ja tyylikkyyteen.

DesignTalks-sarjassa on kahdeksan kaikille avointa luentoa joulukuun 2021 ja toukokuun 2022 välisenä aikana. Jokaisella illalla on oma teemansa, jossa keskustellaan muotoilun merkityksestä eri yhteyksissä, esimerkiksi kestävän kehityksen siirtymissä, yrityksissä, kaupungeissa, luovissa projekteissa, saavutettavuudessa, ja monessa muussa.

Kaikilla luennoilla toinen puhuja on Aalto-yliopistosta ja yksi vieraileva puhuja yliopiston ulkopuolelta. Kolme ensimmäistä keskustelua pidetään Zoomin kautta.

Sarja täydentää ja jatkaa muotoilun -johdantokurssiamme. Keskustelusarja on avoin kaikille. Aallon opiskelijat voivat saada yhden ETCS-opintopisteen osallistumalla kaikille luennoille ja palauttamalla oppimispäiväkirjan.

Luentosarjan järjestävät yhteistyössä Design Inside ja radikaali luovuus.

Design for sustainability

DesignTalks #1: Muotoilun merkitys kestävälle kehitykselle

Ensimmäinen Design Talks pureutuu kestävän kehityksen muutosten muotoiluun Idil Gaziulusoyn (Aalto-yliopisto) ja Kimmo Timosen (Adventure Club) kanssa. Kaikki ovat tervetulleita mukaan!

Tapahtumat
Design for corporations

DesignTalks #2: Muotoilun merkitys yrityksille

Miten muotoiluosaaminen on hyödyllistä kaikille yrityksille? Keskustelemassa Tua Björklund (Aalto-yliopisto) ja Juho Paasonen (Posti).

Tapahtumat
designtalks_cities

DesignTalks #3: Muotoilun merkitys kaupungeille

Mitä annettavaa muotoilulla on kaupungeille? Tervetuloa kuulemaan Núria Solsonan (Aalto-yliopisto) ja Päivi Hietasen (Helsingin kaupunki) näkemyksiä. Huomaa muuttunut päivämäärä!

Tapahtumat
The relevance of design for business

DesignTalks #4: Muotoilun merkitys tutkimukselle

Miksi muotoilu hyödyttää tutkimusta? Guy Julier (Aalto-yliopisto), Niall Shakeshaft (VTT) ja Jane Vita (VTT) kertovat kokemuksistaan.

Tapahtumat
The relevance of design for business

DesignTalks #5: Muotoilun merkitys liiketoiminnalle

Miten muotoilu hyödyttää bisnestä? Taija Turunen (Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu) ja Harri Kiljander (Alpha Design Partners) jakavat näkemyksensä aiheesta.

Tapahtumat
Design Bits is Aalto's introductory online course to design for non-designers. Illustration: Paulo Dziobczenski

Innostava johdantokurssi luovaan ongelmanratkaisuun ja muotoilun menetelmiin.

Radical creativity illustration: Anna Muchenikova

Radikaali luovuus

Mahdollistamme kokeilevaa toimintaa, joka haastaa vallitsevaa tilaa.​

Strategiamme
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opintosetelikuva 3
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-​yliopisto mukana opintosetelikokeilussa

Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.
Pöydällä punaisia ruusuja, värikkäitä kukkakimppuja ja sinivalkoisia A!-vihkosia
Opinnot Julkaistu:

Tutkintotodistusten jakotilaisuus Kemian tekniikan korkeakoulussa

Juhlimme koulustamme valmistuneita tekniikan kandidaatteja, diplomi-insinöörejä ja tohtoreita.
Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.
Ihmisiä juttelee sohvilla modernissa aulassa, pyöreitä pöytiä ja maailmankartta seinällä
Opinnot Julkaistu:

Luonnonvarojen kestävä käyttö -sivuaineesta saatu palaute on ollut rohkaisevaa

Sivuaineessa edistetään ”yhtenä rintamana” kestävyysteemaa koko Aallossa.