ʵ

Ajankohtaista yhteistyöstä

1522 hakutulosta Uutinen, Urat, ۳ٱ𾱲ٲö, Lahjoitukset, yritysyhteistyö

Avoimen tieteen ja tutkimuksen kesäpäivät 2024 järjestetään Aalto-yliopistossa

Avoimen tieteen kesäpäivät pidetään Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella ja Zoomissa 3.–4.6. Ilmoittauduthan 3.5. mennessä!
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Kesäinen Otaniemen rantanäkymä, jossa Aalto-yliopiston logo ja tapahtuman nimi sekä VTT:n ja Avoimen tieteen logot.

FinnCERES ja yhteispohjoismainen älytekstiilien tutkimushanke ovat esillä maailman kiertotalousfoorumissa Brysselissä

Messutapahtumassa nähdään uudenlaisia biotaloustuotteita sekä prototyyppejä lämpötilaan ja valoon reagoivista tekstiileistä.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Kaksi perhosen muotoon taivutettua neuletekstiilinäytettä rinnakkain: toinen on harmaanruskea, toinen sähköisen vihreä.

Saastamoisen säätiö toimii aktiivisesti edistääkseen tiedettä ja taidetta kansainvälisesti

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja tuen kohdistaminen nuorten hyväksi on säätiölle tärkeää.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Saastamoisen säätiön edustajat

Bioinspiroituja värejä ja olosuhteisiin sopeutuvia materiaaleja – Professori Olli Ikkalan kolmas EU-hanke pohjaa eläviin systeemeihin

Teknillisen fysiikan professori Olli Ikkala on saanut kolmannen kerran Euroopan tutkimusneuvoston Advanced Grant -rahoituksen. Rahoituksen suuruus on 2,5 miljoonaa euroa, ja hanke kestää viisi vuotta.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Olli Ikkana in Otaniemi, photo by Lasse Lecklin.

Tutkijat selvittävät, miten tekoäly saadaan ymmärtämään ihmistä paremmin

Antti Oulasvirta on saanut 2,5 miljoonan euron Euroopan tutkimusneuvoston Advanced Grant -rahoituksen käyttäjämallien tutkimiseen.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Professori Antti Oulasvirta. Kuva: Aalto-yliopisto / Jaakko Kahilaniemi

Metsien tuottamaa arvonlisää on mahdollista nostaa merkittävästi

Metsäbiotalouden tiedepaneelin ensimmäisen selvityshankkeen tulokset on julkaistu. Laskelmien mukaan metsien tuottamaa arvonlisää on mahdollista nostaa merkittävästi ilman lisähakkuita: selvityksen mukaan vuonna 2035 Suomen metsistä voitaisiin saavuttaa jopa 15,6 miljardin euron arvonlisä, mikä tarkoittaa 80 % kasvua verrattuna vuoden 2019 tasoon.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Biomateriaaleja

Olli Ikkala ja Esa Saarinen löysivät barokkimusiikista ja luennoimisesta yhteisen sävelen

Kohdatessaan Olli Ikkala ja Esa Saarinen keskustelivat uruista ja luentojen tunnelmasta.
Yliopisto
Julkaistu:
Olli Ikkala ja Esa Saarinen

Työelämäprofessori Pia Hannukainen: ”Uskon muotoilun voimaan jatkossakin”

Hannukaisen mielestä on tärkeää, että yrityksissä on osaavia muotoilijoita ja muotoilijoiksi valmistuvilla riittävä osaaminen työelämän tarpeisiin.
Nimitykset
Julkaistu:
Sinipaitainen nainen, jolla on lyhyet tummat hiukset ja tummasankaiset silmälasit

UPM tukee Aalto-yliopiston sellututkimusta ja -koulutusta

Korkeatasoinen tutkimus mahdollistaa korkeatasoisen koulutuksen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Biotuotekeskuksen avajaiset

Kehitä opetusmenetelmiäsi kansainvälisiä yhteisohjelmia varten

Ohjelma on suunnattu yliopisto-opettajille kehittämään innovatiivisia opetusmenetelmiä yhteisohjelmissa.
Opinnot
Julkaistu:
Focus group discussion of conceptualising Aalto-level Game Changer competences

Vili Lehdonvirta: Digitaalinen maailma ei ole erillinen ulottuvuus jossain bittiavaruudessa

Vili Lehdonvirta on aloittanut professorina Aallon tietotekniikan laitoksella. Hän jatkaa puolikkaalla työajalla Oxfordin yliopiston Internet-instituutissa.
Nimitykset
Julkaistu:
Vili Lehdonvirta, kuva:Mikko Raskinen, Aalto-yliopisto

Alumni Ohto Pentikäinen: Ongelmia voi kuka tahansa keksiä, mutta ne, jotka osaavat ratkaista niitä luovasti, ovat kuumaa valuuttaa paremman bisneksen rakentamisessa

Alumnimme Ohto Pentikäinen on lapsuudesta saakka ollut yrittäjähenkinen. Yläasteella hän perusti välipalakioskin ja lukiossa virallisesti ensimmäisen firmansa. Opintojen ohella montaa projektia ja firmaa pyörittänyt Ohto painottaa yrittäjyyden olevan hänelle ensisijaisesti työkalu, jonka avulla ratkaista ongelmia.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
Ohto Pentikäinen

Voiko luovuutta mitata, johtaa ja siten kasvattaa liiketoimintaa? Tutkijat yhdistävät voimansa suomalaisyritysten kanssa

Business Finlandin rahoittama uusi LuovaLoikka-hanke haluaa tehdä luovuuden näkyväksi liiketoiminnassa.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Tuomas Auvinen Kuva: Mikko Raskinen

Aalto-yliopisto ravistelee rakentamisen käytäntöjä New European Bauhaus -festivaaleilla Brysselissä

Koko eurooppalaista rakennusalaa kestävään muutokseen kirittävä näyttely Time Out! on esillä Brysselissä 9.–13.4.2024 osana NEB-festivaalia.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
kuva pikku finlandian puupilarista ja teksti time out

Aalto-yliopiston kehitysjohtajaksi on nimitetty Raili Pönni

Raili Pönni on toiminut aiemmin yliopiston suunnittelupäällikkönä ja väliaikaisena kehitysjohtajana.
Nimitykset, Mediatiedotteet
Julkaistu:
Hymyilevä Raili Pönni seisoo neuvotteluhuoneessa, taustalla näkyy ikkunasta Dipolin piha-aluetta.

Janne Hirvonen on Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun uusi teknologiapäällikkö

Nimitys astuu voimaan 1. kesäkuuta 2024.
Nimitykset
Julkaistu:
Sinipaitainen silmälasipäinen mies istuu ja katsoo kameraan hymyillen

Fia Hedman pääsi kehittämään taitojaan ja oppi valtavasti uutta korkeakouluharjoittelijana Kauppakorkeakoulun ulkoisten suhteiden yksikössä

Bella-Fia Hedman työskenteli syksyllä 2023 neljän kuukauden ajan viestinnän ja markkinoinnin harjoittelijana Kauppakorkeakoulun ulkoisten suhteiden yksikössä.
Opinnot
Julkaistu:
Nainen seisoo ulkona kädet levitettynä sivuille. Taustalla näkyy kaupunki, merta ja vuoria.

Naisarkkitehdit esille

Suomalaiset arkkitehdit Saija Hollmén, Jenni Reuter ja Helena Sandman ovat mukana 100 Women: Architects in Practice -kirjassa.
Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:
Hollmen Reuter Sandman arkkitehtien suunnittelema Naisten keskus Senegalissa

Panu Savolainen: Toivoisin, että meillä olisi Aallossa päivä, jolloin riisutaan vallan vaatteet ja asetelmat

"Monissa alkuperäiskansojen kulttuureissa on hetkiä, jolloin johtajat luopuvat vallastaan. Joko valta annetaan jollekin yhteisön köyhimmälle tai päähänpotkituimmalle taholle, tai sitten valtaa ei käytä kukaan."
Yliopisto
Julkaistu:
Panu_Savolainen, photo by Hayley Le

Lauri Niinistö in Memoriam

Emeritusprofessori Lauri Niinistö menehtyi helmikuun lopulla 82 vuoden iässä pitkällisen sairauden uuvuttamana. Hän oli Teknillisen korkeakoulun pitkäaikainen epäorgaanisen kemian professori.
Yliopisto
Julkaistu:
Emeritusprofessori Lauri Niinistö