ʵ

Ajankohtaista yhteistyöstä

95 hakutulosta Uutinen, Urat, ۳ٱ𾱲ٲö, Lahjoitukset, yritysyhteistyö

Alumni Iida Valin: Valmistumisen jälkeenkin oppimiselle löytyy useita mahdollisuuksia

”Poikkitieteellisyys ja mahdollisuudet muokata omaa opintopolkua olivat ehdoton rikkaus Aallossa. Uskon vahvasti, että toisistaan hyvin paljon poikkeavien aineiden opiskelu on auttanut työuralla, erityisesti muutostilanteissa, kun oman näkökulman muuttaminen on ollut helpompaa”, kertoo alumnimme Iida Valin, joka työskentelee Kauppakorkeakoulun partneriyrityksessä Postilla konserniviestinnässä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
Kauppakorkeakoulun alumni Iida Valin.

Rehtori Ilkka Niemelä: “Vaikutamme yhteiskunnassa yhdessä kumppaneidemme kanssa”

Aalto-yliopiston ja yritysten yhteistyöstä syntyy parhaimmillaan ratkaisuja, joilla on suuri yhteiskunnallinen vaikutus. ۳ٱ𾱲ٲö aikaansaa muutosta kohti kestävämpää maailmaa, kehittää uutta osaamista ja luo työpaikkoja.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Rehtori Ilkka Niemelä katse kameraan suunnattuna, kuvattuna Dipolissa

Luonnonkuituiset akustiikkaratkaisut voivat pienentää rakennusten hiilijalanjälkeä

Aalto-yliopiston tutkijat selvittivät, että puupohjaiset selluloosakuidut sopivat hyvin myös akustiikkamateriaaleihin.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Mare Tranquillitatis IC-98, 2020  Art work is part of Aalto University Art collection Images: Aalto University/Mikko Raskinen

Väitöstutkimuksen tekeminen Saabilla auttaa ymmärtämään tulevaisuuden haasteita

Tohtoriopiskelijat kiittävät Saabin asiantuntijoiden apua ja yhtiön tarjoamia tosielämän sovellushaasteita.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
ELEC radiokaiuton huone image unto rautio

Lisää varmuutta syväoppimiseen

Tohtorikoulutettava Lassi Meronen kehittää Saabin tuella syväoppimisen malleja, joita voidaan hyödyntää esimerkiksi tutkissa ja lääketieteen diagnosoinnissa.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Koneoppiminen on vienyt eteenpäin muun muassa konenäön, datatieteen, robotiikan ja ihmisen ja koneen vuorovaikutuksen aloja. Kuva: Aki-Pekka Sinikoski

Tarve satelliiteista riippumattomille navigointiratkaisuille kasvaa

Tohtorikoulutettava Jouko Kinnari tutkii Saabin tuella, miten paikantaminen olisi mahdollista ilman satelliittipaikannusjärjestelmiä.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Drone-aided network communications

Millimetriaaltoteknologia muuttaa verkkoyhteyksiä  

Langattoman tiedonsiirron lisäksi teknologia auttaa tutkien kehittämisessä.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Nanotechnology / Microwave Engineering

Uusi laatupalkinto annetaan huipputiimeille, jotka muuttavat Aaltoa pysyvästi ja pitkäjänteisesti

Uusi Aalto Pioneering Excellence Award -palkinto korostaa laadun ja erinomaisuuden merkitystä. Palkintoa voi hakea tai palkinnonsaajaa ehdottaa vuosittain toukokuun loppuun mennessä.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Aalto University

VR haluaa saada tehot irti veturista

Yhtiö ja opiskelijat tutkivat, voiko digitalisoimalla pidentää veturin pyörien elinikää.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
VR:n juna. Kuva: Janne Mikkilä

Nokian ja CEMS-ohjelman yhteistyö tuottaa useita strategisia yritysprojekteja joka kevät

CEMS on maailmanlaajuinen yhteisö, jonka Master in International Management -maisteriohjelmassa koulutetaan vastuullisia tulevaisuuden johtajia avoimemman, kestävämmän ja osallistavamman maailman rakentamiseen.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Men and women sitting around tables working in groups.

Kuinka muotoiluajattelu voi parantaa yritysarkkitehtuuria?

ITP:n opiskelijat toivat ihmislähtöisen näkökulman Espoon kaupungin muutosjohtamiseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot
Julkaistu:
Students working together with laptops.

Millainen voisi olla ICT-laitteiden digitaalisten tuotepassien tulevaisuus?

ITP:n ja Teknologiateollisuuden yhteistyössä tutkittiin digitaalisten tuotepassien vaikutuksia kiertotalouteen.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
Students sitting by an interesting wooden table doing a puzzle

Ennätysmäärä opiskelijoita suoritti ITP:n sivuaineopinnot

ITP:n monitieteelliset opiskelijatiimit työstivät onnistuneesti lähemmäs 20 digiaiheista bisnesprojektia yhteistyössä julkisten ja yksityisten organisaatioiden kanssa.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
Students working together with laptops.

Lukeeko keinotekoinen virtuaali-ihminen tulevaisuudessa uutiset?

ITP:n opiskelijat kehittivät keinotekoisen virtuaali-ihmisen Yle:lle.
Opinnot
Julkaistu:
Aalto University / students at Aalto University / Unto Rautio

Työharjoittelussa Postissa – kokemuksistaan kertoo opiskelijamme Markus Hirvola

Harjoittelu voi selventää itselle, mitä hyödyllistä koulussa on jo oppinut, ja mitä kannattaisi tulevaisuuden kannalta vielä opiskella.
Opinnot
Julkaistu:
Kauppakorkeakoulun opiskelija Markus Hirvola

Nimikkosaleilla yritykset ja yhteisöt saavat päivittäistä näkyvyyttä kampuksella

Yksi yritysten kanssa toteutettava yhteistyön muotomme on ollut jo pitkään nimikkosalit.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
PwC:n nimikkosali Otakaari 1:ssä. Kuva: Roope Kiviranta / Aalto-yliopisto

Opiskelijat tutkivat johtajuutta Alma Mediassa

Projektissa kartoitettiin myös työntekijöiden omistautuneisuutta työlleen ja tunneperäistä sitoutumista organisaatioon.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
Räätälöidyn opiskelijoiden yritysprojektin ryhmä, Case Alma Media

Aallon opiskelijat kartoittivat Nokian tekoälyhankkeita ja virtuaalista osaajaverkostoa

Kahden Nokian hankkeen lisäksi opiskelijat tekivät Designing Adaptive and Creative Organizations -kurssilla yhteistyötä muun muassa Wärtsilän, Osuuspankin, Tiedon ja Fortumin kanssa.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
Photo: Unto Rautio

Monitieteellinen opiskelijayhteistyö toi neljä näkökulmaa parempiin digitaalisiin palveluihin

Aalto Thesis -yhteistyöprojekti Digi- ja väestötietoviraston kanssa kehitti uusia ratkaisuja digitaalisiin haasteisiin.
۳ٱ𾱲ٲö, Mediatiedotteet, Opinnot, Yliopisto
Julkaistu:
A group of smiling people sitting on a big conference table by their laptops and listening to a presentation.

Hae Aalto Thesis -projektiin: Sipoon kunta – Digitaalista palvelumuotoilua työllisyyden tueksi

Aalto Thesis -ohjelman haku maisterivaiheen opiskelijoille on päättynyt. Lue lisää Sipoon kunnan haasteesta!
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
Illustration of a woman painting a big smartphone and of a man carrying a big calculator