ʵ

Uutiset

Nimikkosaleilla yritykset ja yhteisöt saavat päivittäistä näkyvyyttä kampuksella

Yksi yritysten kanssa toteutettava yhteistyön muotomme on jo pitkään ollut nimikkosalit.
PwC:n nimikkosali Otakaari 1:ssä. Kuva: Roope Kiviranta / Aalto-yliopisto
PwC:n nimikkosali Otakaari 1:ssä. Kuva: Roope Kiviranta / Aalto-yliopisto

Omalla nimikkosalillaan yritykset ja yhteisöt pystyvät ennen kaikkea tukemaan opiskelijoita ja kauppatieteiden opetusta myötävaikuttamalla opetustilojen laadukkuuteen ja viihtyvyyteen. Samalla nimikkosali on yksi näkyvä osa yrityksen työnantajakuvan rakentamista opiskelijoiden keskuudessa.

Yritysten nimikkosalit sijaitsevat Kauppakorkeakoulun tiloissa Kandidaattikeskuksessa. Yritysten nimikkosaleja on yhteensä yksitoista, joista jokainen ilmentää yritystä omalla, omaleimaisella tavallaan. Nimikkosali nimetään yrityksen mukaan ja tätä nimeä käytetään yleisesti salista puhuttaessa. Sopimukseen kuuluu, että yritys voi käyttää salia omiin tarkoituksiinsa veloituksetta kaksi kertaa vuodessa.

”۳ٱ𾱲ٲöyrityksemme ovat muokanneet saleja ja tehneet opetustiloista oman näköisiään tuomalla saliin esimerkiksi omia brändielementtejään. Näin tiloista on tullut entistä vuorovaikutteisempia ja nykyaikaista oppimista tukevia”, kertoo Anne Johansson Kauppakorkeakoulun Ulkoisista suhteista.

Salit opiskelijoiden suosiossa vuodesta toiseen

Kauppakorkeakoululla vuosittain toteutettavassa opiskelijatyytyväisyyskyselyn yhdessä osiossa selvitetään opiskelijoiden mielipiteitä erilaisista yritysyhteistyön muodoista kampuksella. Nimikkosalit ovat pitäneet pintansa yhtenä suosituimmista yhteistyön muodoista vuosi toisensa jälkeen, sillä ne muistetaan helposti ja niiden ulkoasuista todella pidetään.

”Koska salit nimetään yritysten mukaan ja ne poikkeavat muista opetustiloista ulkonäöllisesti edukseen, opiskelijat muistavat nämä tilat helposti. Niistä tulee vähitellen osa opiskelijoiden arkea kampuksella”, Anne Johansson kertoo.

Kauppakorkeakoulun partneriyritykset käyttävät omia nimikkosalejaan aktiivisesti myös omiin tarkoituksiinsa järjestämällä saleissa esimerkiksi erilaisia tilaisuuksia niin opiskelijoille kuin omalle henkilökunnalleen.

äپٴᲹ:
Kauppakorkeakoulun nimikkosalitoiminta

Konecranesin nimikkosali. Kuva: Roope Kiviranta / Aalto-yliopisto
Konecranesin nimikkosali. Kuva: Roope Kiviranta / Aalto-yliopisto
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.
Vanha vaalea rakennus vierekkäin modernin beigen toimistotalon ja ruosteenruskean veistoksen kanssa
Nimitykset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:
Project team for PwC Finland
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Opiskelijat analysoivat PwC Suomelle tekoälyn mahdollisuuksia nykyaikaisissa talousjärjestelmissä

Tavoitteena oli tarjota PwC Suomelle perusteltuja näkemyksiä, jotta se voisi paremmin neuvoa ja tukea asiakkaitaan AI-strategioiden kehittämisessä taloustoiminnoissa.
Tuotekehitysprojektikurssin prototypointia
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Uusia näkökulmia kurssiyhteistyön kautta: Vaisala mukana Product Development Project -kurssilla

Vaisala tekee yhteistyötä Tuotekehitysprojektikurssin kanssa saadakseen uusia näkökulmia, matalan riskin kokeiluja, konkreettisia työkaluja sekä tulevaisuuden osaajia.