Aiheeseen liittyvät uutiset
Viherrä osakesalkkusi ja lämmitä fiksusti - asiantuntijamme listasi parhaat keinot ilmastonmuutoksen hillitsemiseen
Hiilijalanjälkeä voi pienentää merkittävästi niin asumisessa, liikkumisessa kuin syömisessä.
Älykkäämpää energiaa
Maailma harppoo vauhdilla kohti puhtaamman energian aikakautta. Ennen maaliin pääsyä on kuitenkin ratkaistava vielä energian varastoinnin ja materiaalien riittävyyden haasteita.
Ilmastointi on energiasyöppö, joka yleistyy valtavaa vauhtia – auringolla voidaan kattaa merkittävä osa sen energiantarpeesta
Kansainvälisen tutkijaryhmän mukaan ilmastointi nielee vuosisadan lopulla jopa 35 kertaa enemmän energiaa kuin nykypäivänä.
Entä jos kierrätys tekee akuista ikuisia?
Uusissa podcast -jaksoissa pureudutaan metallien kiertotalouteen, ruokahävikin vähentämiseen ja älykkäisiin pintoihin.
Entä jos -podcastissa kurkataan hiilettä lämpiävään kaupunkiin ja 5G:n bisnesmahdollisuuksiin
5G:n uskotaan parantavan Yhdysvaltojen tuottavuutta jopa kolmanneksella. Olisiko sama mahdollista myös Suomessa?
Uusiutuvan energian nykyistä laajempi käyttöönotto on Suomessakin mahdollista
Hajautetun energiantuotannon esteiden purkamista tulee jatkaa.
Yhdeksän uutta akatemiahanketta
Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen sekä kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikuntien rahoitus on yhteensä 3,3 miljoonaa euroa.
Pieni Suomi on metallien kiertotaloudessa iso tekijä
Suomi valittiin vetämään Euroopan akkukierrätyksen strategista suunnittelua. Siitä on kiittäminen kovatasoista tutkimusta ja alan toimijoiden tiivistä yhteistyötä.
Jarrua ilmastonmuutokselle – hiilidioksidista korkean jalostusasteen kemikaaleja
Jane ja Aatos Erkon säätiöltä merkittävän rahoituksen saaneen tutkimuksen tavoitteena on hiilidioksidin hyötykäyttö.
Väitös: Vähähiiliseen energiajärjestelmään siirtyminen on mahdollista
Ilmastomarssista voi seurata muutoksia.
Uusiutuvan energian tutkimus sai huomattavan lahjoituksen
Öljy- ja biopolttoaineala ry on lahjoittanut 240 000 euroa Aalto-yliopistolle uusiutuvan energian tutkimukseen.
Tanja Kalliolle 870 000 euroa Jane ja Aatos Erkon säätiöltä
Kemian tekniikan korkeakoulun professori Kallio sai rahoituksen uusiutuvan energian varastointiin liittyvään tutkimukseen.
"Saastuttamisesta pitää tehdä kallista"
Ilmastonmuutoksen jarruttaminen vaatii energiamarkkinoiden ison kuvan ymmärtämistä ja jämäkkää päätöksentekoa.
EU myönsi 15 miljoonaa euroa älykkäiden kaupunkien kehittämiseen
Aallon osuus rahoituksesta on 4,6 miljoonaa euroa. Aallon ja Tallinnan teknillisen yliopiston yhteistyönä perustetaan Smart Cities –huippuyksikkö.
Espoolle paikallisine kumppaneineen Energy Globe World Award
Kyseessä on yksi maailman arvostetuimmista energia- ja ympäristöalan palkinnoista.
Aurinkovoimaa pidetään aiheetta kalliina – kannattavaa jo kolmasosassa asuinrakennuksista
Tutkijoiden mukaan lainsäädännön muutos kannustaisi valtaosaa kiinteistöstä tuottamaan itse sähköä.
Kierrätyskuituja ja bakteerien tekemiä laastareita – Aalto tuo materiaalivallankumouksen Slushiin
Uudet materiaalit ovat tärkeässä roolissa kestävässä kehityksessä ja ilmastonmuutoksen torjumisessa.
Kaukolämpö voidaan tuottaa täysin ilman fossiilisia polttoaineita - myös Helsingissä
Muutos onnistuu lämpöpumppujen, tuulivoiman, lämpövarastojen sekä kysyntäjouston avulla.
Suvi Laitinen ja Lena Maula voittivat nuorten teknologiapalkinnon ideoimalla ratkaisun Alzheimerin taudin hoitoon
Millennium Youth Prize -kilpailussa 14–18-vuotiaat innovaattorit tarttuivat terveysteknologian ja kestävän energian haasteisiin.
Unohda johto ja töpseli, sähköauto ladataan langattomasti – tulevaisuuden energiaratkaisuja kehitetään Otaniemessä
Smart Otaniemi testaa uusia ideoita paremman energiatulevaisuuden puolesta.