ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Kierrätyskuituja ja bakteerien tekemiä laastareita – Aalto tuo materiaalivallankumouksen Slushiin

Uudet materiaalit ovat tärkeässä roolissa kestävässä kehityksessä ja ilmastonmuutoksen torjumisessa. Myös teollisuus hyötyy, kun vanhoille materiaaleille löydetään uusia käyttötapoja: esimerkiksi Suomen metsistä saatavan biomassan arvo voidaan kaksinkertaistaa, jos siitä valmistetaan korkeamman jalostusarvon tuotteita.
Ioncell

Ioncell-neulosta. Kuva: Aalto-yliopisto / Aleksi Poutanen

Aalto-yliopisto esittelee Slushissa kymmenen kiehtovaa materiaalitutkimuksen hanketta. Mukana on sekä uutta luovaa tutkimusta että lähemmäs kaupallistamista edenneitä hankkeita.  

Monia hankkeita yhdistää biomassan hyödyntäminen. Biomateriaalien tutkimus on pitkään ollut Aallon vahvuuksia, ja FinnCERES-innovaatioekosysteemi vauhdittaa tutkimusta entisestään. Aallon ja VTT:n yhdessä käynnistämän FinnCERESin tavoitteena on synnyttää kahdeksassa vuodessa 300 biotalousalan keksintöä, 80 uutta tuotetta tai palvelua ja 8 startupia.

VTT:n tekemien laskelmien mukaan suomalaisen metsä- ja peltobiomassan arvo voidaan kaksinkertaistaa vuoteen 2050 mennessä, kun se hyödynnetään korkean lisäarvon tuotteiden valmistukseen. Esimerkiksi tekstiilikuitujen kysyntä kasvaa maailmassa 3 prosentin vuosivauhtia, ja yritykset etsivät kuumeisesti uusia, ekologisia vaihtoehtoja puuvillalle ja polyesterille.  Aallon tutkijat esittelevät Slushissa Ioncell-menetelmää, jolla voidaan valmistaa laadukasta tekstiilikuitua niin puusta kuin kierrätysmateriaaleista. Aallon osastolla pääsee tutustumaan myös sellu- ja paperiteollisuuden sivutuotteena syntyvästä ligniinistä tehtyihin ympäristöystävällisiin pinnoitteisiin, jotka satakertaistavat metallien ruosteenkestävyyden.  

Bakteeriselluloosa
Bakteeriselluloosaa. Kuva: Aalto-yliopisto / Aleksi Poutanen

3D-tulostettuja luuimplantteja

Aurinkoenergian kysyntä on kovassa kasvussa, mikä vauhdittaa myös uusien materiaalien kehitystä.  Monet materiaaleista ovat kuitenkin joko harvinaisia ja kalliita tai ympäristölle haitallisia, mikä rajoittaa niiden käyttöä laajemmassa mittakaavassa. Aallon tutkijat ovat jo onnistuneet korvaamaan aurinkokennoissa käytettävän platinan hiiltyneellä biomassalla, jota valmistetaan teollisuuden sivuvirroista. Tutkimus jatkuu: voisiko puun lisäksi biojätteitä, kuten kalansuomuja, käyttää tehokkaiden aurinkokennojen valmistuksessa?

Bakteerit ovat maapallon kestävimpiä organismeja, ja ne voidaan valjastaa valmistamaan monia eri materiaaleja. Yksi niistä on bakteeriselluloosa: äärimmäisen kestävä, kuumuutta ja kemikaaleja sietävä materiaali, jolla on myös mielenkiintoisia optisia ominaisuuksia. Bakteeriselluloosa ei myöskään ole vahingollinen eläville kudoksille, joten se on lupaava materiaali erilaisiin lääketieteen sovelluksiin, kuten haavasidoksiin ja implanttien kasvatukseen.

Aallon osastolla voi tutustua myös esimerkiksi luonnosta saataviin väriaineisiin, 3D-tulostettuihin luuimplantteihin ja ihmisaivoja jäljittelevän tietokoneen ideaan. Samalla voi tavata aaltolaisia startupeja ja kuulla Aallon yrittäjyystoiminnasta.

Tervetuloa, nähdään Aallon standillä Slushissa!

Lue lisää upeista tutkimusprojekteista osoitteessa 

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Heidi Henrickson
Materials Platform Manager
heidi.henrickson@aalto.fi

Aalto Materials Platform

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

arotor adjustable stiffness test setup
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää. Kuva: Kauppakorkeakoulu Hanken.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin

Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.
Suuri rahtialus, joka on lastattu värikkäillä konteilla, purjehtii sinisen meren yli osittain pilvisen taivaan alla.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimus: Polttomoottori voi saavuttaa päästöttömän palamisen ja kaksinkertaisen hyötysuhteen

Argonia hyödyntävä uusi palamiskonsepti voi poistaa polttomoottoreiden typpioksidipäästöt kokonaan ja nostaa hyötysuhteen kaksinkertaiseksi dieselmoottoreihin verrattuna.