"Saastuttamisesta pitää tehdä kallista"
Ilmastonmuutoksen jarruttaminen vaatii energiamarkkinoiden ison kuvan ymmärtämistä ja jämäkkää päätöksentekoa.
Nanopaperin valmistuksesta letunpaistoon – opiskelijoiden rakentamat laitteet ihastuttivat Mekatroniikan sirkuksessa
Mekatroniikan kurssien vuotuinen päätöstapahtuma toi estradille opiskelijoiden taidonnäytteitä ja sirkushuveja.
EU myönsi 15 miljoonaa euroa älykkäiden kaupunkien kehittämiseen
Aallon osuus rahoituksesta on 4,6 miljoonaa euroa. Aallon ja Tallinnan teknillisen yliopiston yhteistyönä perustetaan Smart Cities –huippuyksikkö.
Suursuosion saavuttanut Shaking up Tech laajenee Aallosta Lappeenrantaan ja Tampereelle
Naisia tekniikan alalle rohkaiseva tapahtuma varattiin viime vuonna loppuun reilussa tunnissa. Laajenemisen ansiosta siihen pääsee tänä vuonna osallistumaan yli 400 lukiolaista.
Timo Stapelfeldt luennoi aiheesta Export Projects torstain Ramboll-luennolla 28.3.
Tervetuloa tapaamaan Rambollin asiantuntijoita ja kuuntelemaan esityksiä ajankohtaisista rakenne-, geo- ja siltatekniikan aiheista!
Aalto-yliopiston akateemiset tulokset ja kampus kehittyivät suotuisasti vuonna 2018
Yliopiston hallitus hyväksyi vuoden 2018 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen 20.3.2019. Viime vuosi oli Aalto-yliopiston yhdeksäs toimintavuosi.
Mistä vesi löytyy?
Maailman vedestä vain murto-osa on juomakelpoista, joten sitä tulee käyttää järkevästi.
Oskari Vilamon rahasto palkitsi parhaat rakennusalan opinnäytteet
Vuoden 2018 väitöskirjapalkinnot myönnettiin kolmelle Aalto-yliopiston tekniikan tohtorille.
Miten voimme syödä vähemmän vettä?Â
Suurin osa kuluttamastamme vedestä piilottelee ruuantuotannossa. Omaan vesijalanjälkeensä voi vaikuttaa harkitsemalla, mitä lautaselleen ottaa – ja jättää.
Kun mikään ei ole mahdotonta – tekniikan ala tarjoaa erilaisia urapolkuja
Tekniikan alalla naisille mikään ei ole mahdotonta, oli Aalto Juniorin järjestämän naistenpäivän tapahtuman viesti yläkoululaisille tytöille. Yli sata osallistujaa pääkaupunkiseudun kouluista pääsi tutustumaan muun muassa Aallon avaruuslaboratorioon.
Fabian Ahvenaisen rahasto palkitsi sillan- ja talonrakennusalan opinnäytteitä
Apurahat jaettiin Rakennustekniikan laitoksella 7.3.2019 pidetyssä Aalto Civil Engineering Day -tilaisuudessa.
Matka Antarktikselle: Kadonneita aluksia
Osa 3/3. Lu Liangliang lähettää viimeiset terveisensä Etelänmantereelta ennen paluutaan Suomeen.
Aalto-yliopiston taiteen ja muotoilun ala nousi jo maailman 7. parhaaksi
Tuoreessa QS:n yliopistovertailussa Aallon arkkitehtuurin ala kiri sijalle 42. Myös liiketoiminta ja johtaminen oli sadan parhaan joukossa.
Skenaariopohjaista riskinhallintaa napamerille
Aalto-yliopiston meritekniikan tutkimusryhmän uudessa hankkeessa kehitetään riskeihin perustuvia suosituksia napamerille.
Addcomposites auttaa pieniä yrityksiä automatisoimaan komposiittiosien valmistuksen
Opiskelijaprojektista syntynyt startup suuntasi heti kansainvälisille markkinoille. Se aikoo olla Euroopan ykkösratkaisu kasvavalla alalla.
Surgify aikoo tehdä luukirurgiasta turvallisempaa kaikkialla maailmassa
Nuorten yrittäjien innovaatio on vakuuttanut lääkärit ja rahoittajat. Pitkän kehitystyön tulos tulee leikkaussaleihin tänä vuonna.
Aurinkovoimaa pidetään aiheetta kalliina – kannattavaa jo kolmasosassa asuinrakennuksista
Tutkijoiden mukaan lainsäädännön muutos kannustaisi valtaosaa kiinteistöstä tuottamaan itse sähköä.
Wärtsilä ja Aalto-yliopisto laajentavat yhteistyötä
Kumppanuuden tavoitteena on löytää ratkaisuja haasteisiin, jotka liittyvät ilmastonmuutokseen, luonnonvarojen kestävään käyttöön ja digitalisaatioon.
Vuoden 2019 ensimmäiset tervetuliaisluennot julkaistiin Aallon YouTubessa
Uudet vakinaistetut professorit kertovat videoilla muun muassa aikaa ja muutoksia kestävästä arkkitehtuurista ja paloturvallisuuden tutkimuksesta.
Tekoäly tukemassa monialaisen koulutuksen järjestämistä
Semanttisella hakuteknologialla etsittiin opettajia ja opiskelijoita meritekniikan kurssille.