Uutiset
Tietotekniikan inhimilliset tekijät
Ihmisten ja tietokoneiden vuorovaikutukseen keskittyvä tutkimus on tärkeässä roolissa, kun yhteiskunnat digitalisoituvat. Miten varmistetaan, että digisiirtymä on vastuullinen ja kestävä?
Tuotantotalous tieteenalana Suomessa 100 vuotta
Tasavallan presidentti K. J. Ståhlberg nimitti Bernhard Wuollen Teknilliseen korkeakouluun teollisuustalouden ja yleisen koneopin professoriksi 22.9.1922. Wuollen nimitystä voidaan juhlia tuotantotalouden tieteenalan (IEM) perustamisena Suomessa.
Aurinkoinen perhepäivä houkutteli yli tuhat kävijää kampukselle
Aalto-yliopiston perhepäivä 10.9. kokosi kampukselle useita Aalto-perheitä nauttimaan aurinkoisesta päivästä tieteellisten ja taiteellisten esitysten ja aktiviteettien parissa, joita oli järjestetty kaikenikäisille. Erityisesti monipuolista ohjelmaa kiiteltiin palautteissa.
Unite!-kesäkoulu tarjosi käytännönläheistä kokemusta koneoppimisesta
Ihmiskeskeiseen koneoppimiseen keskittyvä Unite-yliopistoverkoston kesäkoulu elokuussa 2022 keräsi yli 60 opiskelijaa kahdeksi viikoksi Aalto-yliopistoon.
Aallon perhepäivässä viihdyttiin tekoälyn parissa
CEST-tutkimusryhmä järjesti interaktiivisen molekyylipelin Aallon perhepäivässä.
Aalto-yliopisto jatkaa maksuttomien opintojen tarjoamista Ukrainan yliopisto-opiskelijoille
Kurssien ja moduulien opinto-oikeutta voi hakea 30. elokuuta 2024 asti.
Aalto Day One -kuvat ja tallenne julkaistu – palaa tunnelmiin
Yli tuhatpäinen joukko aaltolaisia seurasi Aalto-yliopiston lukuvuoden avajaisia, ja Aalto Party teki kaivatun paluun.
Aaltolaisia palkittiin jälleen upeasta työstä
Lukuvuoden avajaisissa juhlistettiin niin tutkimuksen, opetuksen kuin yhteisöllisyyden sankareita.
Rehtori Ilkka Niemelä: ”Panostus yliopistoihin on paras ratkaisu osaajapulaan”
Aalto-yliopiston lukuvuoden avajaisissa puhui myös ylioppilaskunnan puheenjohtaja Otto Usvajärvi. Avajaiset toteutettiin virtuaalisesti.
Jukka Seppälä on nimitetty Aalto-professoriksi
Seppälä on erikoistunut biopolymeereihin, joita tarvitaan niin muovien korvaamisessa, uusissa materiaaleissa kuin lääketieteen sovelluksissa. Innostus kemiaan syttyi jo koulun kerhossa – ja on kantanut läpi pitkän, monipuolisen ja menestyksekkään uran.
Uusi työkalu antaa ennakkovaroituksen Auringon aktiivisista alueista – auttaa aurinkomyrskyihin varautumisessa ja vahinkojen torjumisessa
Professori Maarit Korpi-Laggin ryhmän työkalu auttaa ennustamaan aktiivisten alueiden syntyä jo muutamaa päivää ennen kuin ne ilmestyvät Auringon pinnalle. Astroinformatiikan perustutkimusta hyödyntävä hanke sai juuri Euroopan tutkimusneuvoston tavoitellun ERC Proof of Concept -rahoituksen.
Opi tutkimusdatan hallinnasta ja avoimesta tieteestä
Tarjoamme ilmaista koulutusta tutkimusdatan hallinnasta ja avoimesta tieteestä. Ilmoittaudu mukaan!
Laatua yhdessä – Yhdenvertaisuuden ja monimuotoisuuden parhaat käytännöt vertailussa
Ryhmä aaltolaisia vieraili sveitsiläisessä EPFL-yliopistossa osana tänä lukuvuonna tapahtuvaa laatuauditointia.
"Tutalaisesta voi tulla mitä vain, paitsi lääkäri tai lentäjä"
Ilona Hemming opiskelee kolmatta vuottaan tuotantotalouden (tuta) kandiohjelmassa.
Vähitellen hajoava biotaide haastaa pysyvään tähtäävän suunnittelun
Kampustaidekilpailun voittaja bio.modules.way asennetaan myöhemmin Dipolin viereen.
Miten käyttäisit 13 000e opiskelijoiden hyvinvointiin? Jätä ehdotuksesi!
Ehdota 30.9.2022 mennessä osallistavan budjetoinnin hanketta parantamaan opiskelijoiden hyvinvointia kampuksella. Toteuttamiskelpoisista ideoista äänestetään voittaja vielä vuoden 2022 aikana!
Loppuuko Suomesta sähkö ja mitä päästöillemme tapahtuu? Tutkijamme vastaa viiteen monia mietityttävään kysymykseen energiasta
Suomessa on kehotettu varautumaan mahdolliseen sähköpulaan tulevana talvena sähköä ja energiaa säästämällä. Teknillisen fysiikan professorimme Peter Lund vastaa viiteen ajankohtaiseen energiakysymykseen.
Aalto-yliopiston rahastojen sijoitustoiminnan tuotto –5,1 % alkuvuonna
Rahastoista tänä vuonna 29 miljoonaa euroa tutkimukseen ja opetukseen.
Ehdota kampuksen kestävän kehityksen sankaria vuodelle 2022!
Aalto-yliopiston Kestävä kampus -tiimi etsii jo kuudetta kertaa kampuksen kestävän kehityksen sankaria. Jätä ehdotuksesi meille 23.9.2022 mennessä.
Saxtronauts saksofoniyhtyeen Avaruusseikkailu vierailee Metsähovin radio-observatoriossa 10. syyskuuta
Tervetuloa Aalto-yliopiston perhepäivän jälkeen vierailulle Kirkkonummelle ja kokemaan huikea musiikin ja tähtitieteen vuoropuhelu.