ʵ

Uutiset

Aurinkoinen perhepäivä houkutteli yli tuhat kävijää kampukselle

Aalto-yliopiston perhepäivä 10.9. kokosi kampukselle useita Aalto-perheitä nauttimaan aurinkoisesta päivästä tieteellisten ja taiteellisten esitysten ja aktiviteettien parissa, joita oli järjestetty kaikenikäisille. Erityisesti monipuolista ohjelmaa kiiteltiin palautteissa.
Kids making huge soap bubbles at Alvari square.

Perhepäivä oli tieteen, taiteen ja tekniikan täytteinen tapahtuma, jossa riitti nähtävää ja tehtävää kaiken ikäisille. Aurinkoisena lauantaina 10. syyskuuta järjestetty perhepäivä houkutteli kampukselle yli tuhat eri ikäistä kävijää. Perhepäivään osallistui Aallon henkilökuntaa sekä alumneja perheineen.

Päivän aikana nähtiin ja kuultiin tietoiskuja ja esittelyjä kaikkia kiinnostavista aiheista, näyttelyitä, esityksiä, puuhapajoja sekä paljon muuta. Aktiviteettien esittelijöinä ja vetäjinä toimi Aallon henkilökuntaa sekä opiskelijoita. Tapahtuman aktiviteetit levittäytyivät Väreen aulasta Kauppakorkeakoulun kautta Maarintielle. Tapahtumassa oli käytössä Eventos-sovellus, jonka kautta kävijät pystyivät paikantamaan aktiviteetit ja jättämään palautetta päivästä. Erityisesti monipuolinen ohjelma sai paljon kiitosta jälkeenpäin.

Kids playing with magic sand at Aalto Family Day.

Perheen pienimille suurimpia vetonauloja olivat muun muassa Oasis of Radical Wellbeingin kineettinen ”taikahiekka”, Aalto Juniorin Vaahtokarkkihaaste, valtavat saippuakuplat sekä polkusähköllä toimiva autorata. Näytöksistä lapsia kiinnostivat erityisesti TV:stä tutut Mimi-prinsessa ja Kuku-leijona sekä tiedetemppuja tekevä Tutkija Pii.

A car track that works on electric trails.

Koko perheelle suunnattuja mielenkiintoisia ohjelmanumeroja olivat muun muassa Aalto Ice Tankin vierailukierrokset, 3D-tulostetut esineet, kännyköiden kierrätyspiste, Designs for a Cooler Planet -näyttely sekä testattavat sähköajoneuvot. Päivän aikana kuultiin myös miniluentoja esimerkiksi Aalto Juniorin palveluista, professori Jukka Tuhkurin matkasta Antarktikselle sekä robotiikasta.

Perhepäivä järjestetään uudelleen vuonna 2024. Ensi vuonna samoihin aikoihin pidetään sen sijaan alumnipäivä.

Kuvat: Kalle Kataila

A group of people including children sitting around desks with monitors

Aallon perhepäivässä viihdyttiin tekoälyn parissa

CEST-tutkimusryhmä järjesti interaktiivisen molekyylipelin Aallon perhepäivässä.

Uutiset
Aalto Family Day 2022

Aalto-yliopiston perhepäivä

Aalto-yliopisto toivottaa henkilökunnan ja alumnit perheineen sydämellisesti tervetulleiksi Otaniemeen 10. syyskuuta 2022. Tule viettämään iloinen päivä kampuksella – pidetään hauskaa yhdessä!

Tapahtumat
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Colourful general image promoting Aalto Creatives pre-incubator programme
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Mediatiedotteet Julkaistu:

Haku Aalto-yliopiston luovien alojen esihautomoon on auki: Aalto Creatives -ohjelma alkaa maaliskuussa 2026

Tervetuloa ohjelman infotilaisuuteen tiistaina 20.1.2026 kuulemaan esihautomo-ohjelmasta sekä osallistuneiden tiimien yrittäjyystarinoista.
Aalto-yliopisto Kauppakorkeakoulu Väre A Bloc ylhäältä joulukuu 2018 Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Huomioi turvallisuus metroaseman lähellä liikkuessasi

Kadulla liikkuessa huijaukset ovat mahdollisia, ja siksi valppaus on ensiarvoisen tärkeää.
Poikkeustilanne-kuvitus
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Väliaikaiset liikennejärjestelyt Lämpömiehenkuja - Metallimiehenkuja

Uudet järjestelyt tulevat voimaan maanantaina 24.11.2025.
Aalto Space student
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Esteettömät reitit Aalto Space -sovellukseen

Voit valita myös esteettömän reitin kampuksella navigointiin.