Uutiset
Hallitus ja yhteisö luotasivat yhdessä tulevaisuuden suuntaa
Aalto-yhteisön ja hallituksen yhteistilaisuudessa keskusteltiin vilkkaasti yliopiston pitkän aikavälin kehittämisestä. Kirjaudu Aalto-tunnuksilla ja katso tallenne.
Aalto-yliopiston ja ylioppilaskunnan johto: Kutsumme jokaisen aaltolaisen toimimaan naisia syrjivää kulttuuria vastaan
Naisia vähättelevälle, naisvastaiselle tai naisia syrjivälle kulttuurille ei ole sijaa yliopistoyhteisössä, Aalto-yliopiston ja ylioppilaskunnan (AYY) johto sanoo kannanotossaan.
Kaie Kubjas: On tärkeää rohkaista tyttöjä ja nuoria naisia opiskelemaan matematiikkaa
Matemaatikko Kaie Kubjas on tehnyt tutkimusta ympäri maailmaa ja havainnut paikoin vain vähäisesti naisprofessoreita, -luennoitsijoita tai -opiskelijoita. Nyt korona-aikana hän haluaa vedota naisten, perheellisten ja nuorten tutkijoiden puolesta.
Tekoäly ennustaa luotettavasti, miten eri lääkeyhdistelmät tappavat syöpäsoluja
Suomessa kehitetyn koneoppimismenetelmän avulla syöpäsairauksia voitaisiin hoitaa nykyistä tehokkaammin.
Yli 300 yritysjohtajaa kertoi koronakriisin vaikutuksista: jäädytettyjä laajentumistoimia, kiihtynyttä innovaatiotoimintaa ja uusia osaamistarpeita
Kriisin ensivaiheesta on selvitty hyvin, mutta pitkän aikavälin kasvun tiellä on ongelmia, käy ilmi Aalto-yliopiston tuoreesta tutkimuksesta. Tutkijoiden mukaan erityisesti osaamisesta on muodostumassa yritysten uudistumisen pullonkaula.
Hiilineutraali Aalto 2030 -toimenpideohjelma käynnistyy
Aalto-yliopiston tavoitteena hiilineutraalisuus vuoteen 2030 mennessä.
Pitkäaikaissairauksien hoito on pirstaloitunutta ja kallista – ratkaisua haetaan virtuaalisesta hoidonohjaamosta
Aalto-yliopiston vetämässä miljoonahankkeessa ovat mukana Helsingin yliopisto sekä lukuisia alan yrityksiä.
Mikko Möttönen saa Nokia Säätiön tunnustuspalkinnon kvanttilaskennan tutkimustyöstä
Aalto-yliopiston ja VTT:n kvanttiteknologian professori Mikko Möttönen on tehnyt pitkäjänteistä tutkimustyötä, jonka tuloksia hyödynnetään nyt kaupallisen kvanttilaskennan kehityksessä.
Nitin Sawhneylle Suomen Akatemian rahoitus kriiseistä kertovien tarinoiden analysointiin ja rekonstruointiin
Sawhney toivoo tutkimuksen lisäävän ymmärrystä siitä, miten kriisitarinat syntyvät yhteiskunnassa maailmanlaajuisen pandemian aikana.
Rahoitusta strategiseen tutkimukseen
Suomen Akatemian rahoittamissa hankkeissa tutkitaan kaupunkiviheralueiden merkitystä hiilensidonnassa sekä sotedatan luotettavaa hyödyntämistä.
Jukka Luoma, Vuoden opettaja 2020
Tuotantotalouden laitoksen kilta Prodeko äänesti apulaisprofessori Luoman Vuoden opettajaksi 2020.
Kolme Aalto-yliopiston professoria maailman viitatuimpien tutkijoiden listalla
Professorit Arkady V. Krasheninnikov, Zhipei Sun ja Tarik Taleb on nimetty Highly Cited Researchers 2020 -listalla, jonka tuottaa Clarivate-analytiikkayritys.
Kulunhallinnan käytännöt muuttuvat – lue ohjeet miten toimia
Muutokset tulevat voimaan joulukuussa 2020 ja ne koskevat kaikkia Otaniemen kampuksella liikkuvia.
Nuorten teknologiapalkinnon haasteet julkistettu
Millennium Youth Prize 2021 -kilpailun haasteet liittyvät geenitekniikkaan, akkumetallien kierrätykseen ja kauppojen ruokahävikkiin.
Nanotieteen osaaja Olli Ikkala on tiimeineen mukana uudessa biologisten lääkkeiden lippulaivahankkeessa
Suomen Akatemian rahoittama hanke kokoaa yhteen Suomen eturivin geeni-, solu- ja nanoterapiatutkijat, kliiniset toimijat, johtavat yritykset sekä kolmannen sektorin toimijat.
Pekka Marttinen: On erittäin tärkeää, että sotedatasta pidetään hyvää huolta
DATALIT-hankkeessa kehitetään ymmärrettäviä ja luotettavia käytäntöjä suomalaisen sotedatan hyödyntämiseksi.
Uusi epidemiamallinnus helpottaa koronastrategioiden arviointia
Suomalaisten, ruotsalaisten ja norjalaisten tutkijoiden yhteishanke huomioi mallissa myös verkostorakenteet ja ihmisten liikkuvuuden.
Aalto Talent Expo Online järjestetään virtuaalisesti 12.-14.1.2021
Koronavirustilanteesta johtuen tammikuulle siirretty tapahtuma Aalto Talent Expo toteutetaan kokonaan virtuaalisesti. Uuden tapahtuman nimi on Aalto Talent Expo Online.
Terveyden täsmäratkaisuja
Biodesign Finland -hankkeissa korjataan kudosvaurioita biomateriaaleilla ja tuetaan mielenterveyspotilaiden toipumista ympäristönsuunnittelulla. Kaiken lähtökohta on oikean tarpeen löytäminen.
Kampustaidekisan voittoehdotukset kytkeytyvät biotaiteeseen ja kvanttifysiikkaan
Laura Piispanen, Noora Heiskanen, Jenna Ahonen ja Ayda Grisiute vakuuttivat juryn luovilla ehdotuksillaan.