ʵ

Uutisia

11364 hakutulosta Uutinen

Älypuhelimet sekä säästävät että tuhlaavat aikaa

Käyttäjät kokevat älypuhelimen vaikutuksen omaan ajankäyttöönsä ristiriitaiseksi.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Opiskelijat tenttasivat johtamisen alan alumneja uratilaisuudessa

Keväällä lanseerattu, opiskelijoiden suosima Tenttaa Työnantajaa -tilaisuus jatkui teemalla Johtaminen – HR, yritysvastuu ja strategia.
Julkaistu:
kuva_tenttaa_tyonantajaa_2014_fi.jpg

Oppimispalveluiden päälliköksi Eija Zitting

DI Eija Zitting vastaa oppimispalveluiden toiminnasta ja organisoinnista yhdessä vararehtorin kanssa.
Julkaistu:

Aallon tukema Startup Sauna tuo kasvuyrityksiä Suomeen

Kuukauden mittaiseen kiihdyttämöohjelmaan osallistuu entistä kansainvälisempi alkuvaiheen yritysten joukko.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
IDBM-ohjelman opiskelijat esittelevät kurssitöitään Startup Saunalla maaliskuussa 2013.

KTT Mervi Rajahongalle tunnustusta EDAMBA-väitöskirjakilpailussa

Tutkimuksen kohteena oli modulaarisuuskäsite ja sen soveltaminen palvelujen yhteydessä.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Mitä yhteistä on kävelykepillä ja laulukirjalla?

Ikäteekkareilla on ollut tapana muistella tapaamisissaan opiskeluaikojen tapahtumia.
Julkaistu:
Provosti Ilkka Niemelä kertoi Ikäteekkareiden ryhmälle Aalto-yliopiston ajankohtaisista asioista.

Aalto-yliopiston kunniatohtoriksi vihitty algoritmitutkimuksen pioneeri Esko Ukkonen: ”Laskenta on kuin sähköä”

Professori Esko Ukkonen vihittiin Aalto-yliopiston promootioseremoniassa 10.10.2014 tekniikan kunniatohtoriksi.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Jonna Kuusisto valittu esiintymään European Paper Week -tapahtumaan

DI Jonna Kuusisto on valittu yhdeksi kolmesta nuoresta tutkijasta, joka pääsee esittelemään tutkimustaan.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide
Julkaistu:

El Niñon vaikutus katastrofiriskeihin voidaan ennustaa kuukausia aiemmin

El Niñon kaltaisten sääilmiöiden vaikutus katastrofaalisiin tulviin ja kuivuuksiin on ennustettavissa.
Tutkimus ja taide, Mediatiedotteet
Julkaistu:
Photograph by Dave Gatley taken on 0303_1998 in California.

Diplomityöurakka sai unohtumattoman päätöksen

Aalto Service Factory palkitsi Krista Palmun parhaasta palvelualan lopputyöstä, ja IBM kutsui hänet palkintomatkalle Prahaan.
Palkinnot ja tunnustukset, Opinnot
Julkaistu:

Toyota innostui Aallon materiaalitutkimuksesta

Professori Maarit Karppisen tutkimusryhmä kehittää autojätille parempia akkumateriaaleja atomikerroskasvatuksen avulla.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
ald_aalto_university_school_of_chemical_technology_photo_mikko_raskinen_fi.jpg

Syventyvää yhteistyötä Intian kanssa

Tavoitteena on lisätä kontakteja koulutuksen ja tutkimuksen alueilla ja avata uusia liiketoimintamahdollisuuksia.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
IIT ja Aalto rehtorit allekirjoitustilaisuudessa

Aalto-tohtori Kalle Karhu soveltaa ammatissaan väitöstyönsä oppeja

Yksi ensimmäisistä väitöskirjansa Aalto-yliopiston aikana tehnyt Kalle Karhu kehitti tutkimuksessaan tehokkaampia merkkijonohaun menetelmiä.
Julkaistu:
Kalle Karhu saa tohtorihatun promoottori Jukka Seppälältä.

Maailman huiput kohtaavat tiedetapahtumassa 16.–20.11.

Academic Summit kokoaa tieteen ja yrityselämän edustajia keskustelemaan yliopistojen roolista talouskasvuun ja työpaikkojen syntymiseen.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:

Tekniikan yliopistojen yhteistyö on yhä monipuolisempaa

Suomen seitsemän tekniikan yliopistoa kehittävät yhdessä opetuksen laatua ja karsivat päällekkäisyyksiä.
Opinnot, ۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:

Uusia jäseniä Millennium-palkintolautakuntaan

Aalto-yliopisto tehnyt ehdotukset jäsenistä Tekniikan Akatemian hallitukselle.
Tutkimus ja taide, ۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:

Päätöksenteossa on väliä sillä, kuka sinua koskettaa

Uuden tutkimuksen mukaan kosketus saa ihmiset hyväksymään epäreiluja tarjouksia todennäköisemmin ainoastaan tuntemattomien välillä
Tutkimus ja taide, Mediatiedotteet
Julkaistu:

Financial Times: Suomalainen liikkeenjohdon valmennus Pohjoismaiden parasta

Aalto Executive MBA jälleen maailman 100 parhaan joukossa.
Opinnot, Mediatiedotteet
Julkaistu:

Yrittäjyys osaksi opintoja ja elämää

Yrittäjyydestä kiinnostunutta opiskelijaa hemmotellaan Aallossa inspiroivilla luennoilla ja käytännönläheisillä kursseilla.
Opinnot
Julkaistu:
Aalto Entrepreneurship Society

Tutkija toteutti halvemman tavan havaita sydämen ja verenkiertoelimistön ongelmat

Väitöskirjan pohjalta tutkimusta jatketaan yhteistyössä yliopistojen ja sairaaloiden kanssa.
Tutkimus ja taide, ۳ٱ𾱲ٲö, Mediatiedotteet
Julkaistu:
SKG-signaalin mittaamisessa käytetty kolmiulotteinen kiihtyvyysanturi prototyyppikotelossa. Prototyypin kotelo on kooltaan tulitikkuaskia pienempi.