���ʵ���

Jos kursseilla on entuudestaan valmiit kurssikuvaukset, voit kokeilla kestävyyden integrointia ajankohdasta riippumatta esimerkiksi tunnistamalla kurssiin liittyviä kestävyysaiheita. Aalto-yliopistossa merkittäviä, kurssikuvauksista vapaita kehitysaskeleita voi ottaa kahden vuoden välein uusien opetussuunnitelmien kehityksen aikana.

Kun kestävyyden integrointia opetukseen suunnitellaan, on hyvä huomioida seuraavia asioita:

* Alakohtaisen kestävyysnäkökulman tunnistaminen 

* Kestävyyden asettaminen kurssitehtävän tai kurssin aiheeksi 

* Monialaisen ongelmanratkaisun opettaminen

2.1. Alakohtaisen kestävyysnäkökulman tunnistaminen

Kun Aallon koulutusohjelmia tarkastelee aakkosjärjestyksessä alkaen Accounting- ja Advanced Energy Solutions -koulutusohjelmista, paljastuu nopeasti, ettei yhtä kaikenkattavaa lähestymistapaa kestävyyskoulutukseen ole. Opettajan on tärkeää tunnistaa merkittävä lähtökohta, jolla alakohtaisen aihealueen voi yhdistää kestävyyteen. 

Jotta kestävyys voidaan asettaa tehtävän tai kurssin aiheeksi, on tärkeää aloittaa määrittelemällä, mitä kestävyys tarkoittaa tieteenalan sisällä painottaen ekologisia, sosiaalisia ja/tai taloudellisia tekijöitä. Määritelmä voi perustua kattaviin viitekehyksiin, kuten YK:n  tai alakohtaisiin teorioihin.

Kestävyysintegroinnin haastavuus vaihtelee merkittävästi eri tieteenalojen välillä riippuen siitä, miten luonnollisesti kestävyys asemoituu aihealueeseen. On huomioitava, että jopa tieteenaloilla, joiden yhteys kestävyyteen on vielä tarkentumatta, voidaan integroida kestävyyttä opetukseen eri keinoin. Matematiikan lehtori voi esimerkiksi suunnitella ilmastonmuutokseen tai tasa-arvoisuuteen liittyvän matemaattisen ongelman peruskurssille. Aallon Sähkötekniikan korkeakoululla sekä Tietotekniikan laitoksella kestävyyteen liittyvä eettinen reflektio on löytänyt luontaisesti paikkansa ammattiosaamisen opetuksessa.

Kestävyyden edistämiseen tarvittavasta avainosaamisesta ja taidoista on saavutettu yhtäläinen näkemys. Näitä tunnistettuja osaamisalueita ja taitoja ovat systeemiajattelu, tulevaisuusajattelu, strategiset, vuorovaikutteiset ja normatiiviset taidot sekä ongelmanratkaisutaidot (Wiek et al., 2011). Lisäksi korostetaan tieteidenvälisyyttä (Barth et al., 2007), kriittistä ajattelua (UNESCO 2017), itsetietoisuutta (Jaakkola & al. 2022) sekä kestävien ratkaisujen käyttöönottoon tarvittavia taitoja (Brundiers et al., 2021; Karvinen 2024). Kun pohdimme omaa rooliamme tässä prosessissa, tehtävämme opettajina on taata Aallosta valmistuville opiskelijoille tarvittava osaaminen kestävyysnäkökulmien yhdistämiseksi päivittäisiin työtehtäviin. Voit lukea lisää kestävyyteen liittyvästä avainosaamisesta erillisessä alaluvussa alla.    

Tieteenalakohtaisia, tieteenalojen välisiä, monitieteellisiä sekä poikkitieteellisiä lähtökohtia kestävyysopetukseen

Kestävyysaiheita lisätään perinteisesti kolmella eri tavalla korkeakoulutukseen (Barth 2014). Näistä ensimmäisessä kestävyys liitetään uutena sisältönä perinteiseen tieteenalakohtaiseen kontekstiin. Kestävyys käsitetään alaa koskevana, mutta rajallisen vaikutuksen tekijänä. Tässä yhteydessä kestävyyttä käsitellään ja analysoidaan alakohtaisen käytännön sekä metodologisen perinteiden kautta. Tällainen lähestymistapa edustaa ensimmäisiä esimerkkejä kestävyyden integroinnista korkeakoulutukseen. Alakohtaisessa lähestymistavassa kestävyyden integrointi saavutetaan lähinnä yksittäisillä kursseilla tai opintojaksoilla, joihin kestävyys lisätään muiden opetettavien aiheiden joukkoon.

Alakohtainen näkökulma korostuu myös toisessa kestävyyden integrointitavassa, eli kestävyyden käsittelyssä tieteenalojen välisessä yhteistyössä. Ero tämän ja ensimmäisen lähestymistavan välillä on nimensä mukaisesti ymmärrys siitä, että kestävyyshaasteiden ratkaisu vaatii alojenvälisyyttä. �۳�ٱ𾱲��ٲ�öhön osallistuvilla aloilla on määritelty tekijät ja aiheet, joita voidaan edistää alojen välisen yhteistyön kautta. Jokainen ala hyödyntää kuitenkin omia menetelmiään ja lähestymistapojaan. Alojen välinen yhteistyö toimii usein lähtökohtana syvempään ja monialaisempaan lähestymistapaan.

Kolmas lähestymistapa on kestävyyden käsittely poikkitieteellisen viitekehyksen kautta. Tässä yhteydessä kestävyys nähdään paradigman muutoksena, jota tulee huomioida ja tukea uusilla menetelmillä sekä ajattelutavoilla. Aiheet nähdään kysymyksinä ja ongelmina, jotka vaativat koordinaatiota sekä eri alojen sekä relevanttien sidosryhmien näkemyksien sisällyttämistä. Tässä lähestymistavassa kestävyyteen liittyvän aihealueen tehtävänä on kiinnittää eritaustoisten opiskelijoiden huomio. Aalto-yliopistossa kestävyyttä opetetaan sekä alakohtaisissa että eri aloja yhdistävissä ympäristöissä. Molemmat lähtökohdat ovat tarpeellisia opetuksessa.

Kohti poikkitieteellisyyttä

Eri tieteenalat, eli yliopistojen pää- ja sivuaineet (esimerkiksi tekniikka, arkkitehtuuri ja taloustiede) ovat ainutlaatuisessa sekä tukevassa asemassa kestävyyden edistämisessä. Tieteenalat kuitenkin poikkeavat toisistaan painotuspisteiltään, menetelmiltään ja tavoitteiltaan. Yksi keino tieteenalojen kestävyyteen liittyvien erojen korostamiseen on niiden jako yhteiskunnallisiin rooleihin (Max-Neef 2005). Jaon avulla voi lisäksi analysoida, millä tavoin eri tasot näkyvät tietyllä alalla.

• Arvotaso: mitä meidän tulee ja pitäisi tehdä (etiikka ja filosofia)
• Normatiivinen taso: mitä haluamme tehdä (suunnittelu, laki ja politiikka)
• Pragmaattinen taso: mihin pystymme (tekniikka, metsätiede, arkkitehtuuri)

• Empiirinen taso: mitä asioita on olemassa (fysiikka, biologia, sosiologia)

  Empiirisellä tasolla fysiikan ja sosiologian kaltaiset tieteenalat keskittyvät ymmärtämään maailmaa sellaisenaan. Tämä taso esittää ja pyrkii vastaamaan kysymykseen “mitä on olemassa”.

Pragmaattista tasoa edustavien tieteenalojen, kuten tekniikan alojen, metsätieteiden ja arkkitehtuurien tutkijat esittävät ja vastaavat kysymykseen ”mihin pystymme empiirisen tason oppien pohjalta”. 

Normatiivisella tasolla alat, kuten suunnittelu, laki ja politiikka vastaavat kysymykseen ”mitä haluamme tehdä?” Tähän kysymykseen vaikuttaa usein yhteiskunnan liikehditä ja tapahtumat.

Arvotasolla käsitellään, mitä meidän pitäisi tehdä. Kestävyyden kontekstissa kysymys keskittyy etiikkaan ja pitkäaikaisiin globaaleihin huoliin.

Tämän mallin tarkoituksena on havainnollistaa ja korostaa poikkitieteellisiä lähtökohtia tutkimukseen ja opettamiseen. Tavoite vaatii koordinointia kaikilla hierarkkisilla tasoilla, joista jokainen käsittelee omia kysymyksiään ja ulottuvuuksiaan. Tätä havainnollistaa esimerkki uuden tuotteen keksineestä insinööristä, jonka tulisi suorittaa myös keksintöön liittyvä eettinen reflektio. Tiedeyhteisön lisäksi liike-elämän ja muotoilun aloilla käsitellään kysymyksiä jokaiselta neljältä tasolta. 

2.2 Kestävyysosaamisen avaintekijät

Kestävyysosaamisen avaintekijät viittaavat olennaisiin taitoihin, tietoihin, asenteisiin ja arvoihin, joita tarvitaan kestävän kehityksen aktiiviseen edistämiseen. Korkeakoulutuksen kontekstissa näiden osaamistekijöiden avulla opiskelijat pystyvät käsittelemään monimuotoisia kestävyyshaasteita sekä edistämään systemaattista muutosta kohti kestävämpiä yhteiskuntia. Tarkasti määritelty kestävyysosaaminen voi lisäksi auttaa ylipistoja suunnittelemaan relevantteja ja tarpeisiin vastaavia opetussuunnitelmia sekä koulutusohjelmia. 

Osaaminen on monitulkintainen termi. Osaamista mitataan usein osaamisperusteisella opetuksella tai pätevyyksillä, ja se voi viitata opiskelijan tai valmistuneen käytännön kykyihin ja taitoihin. Toisaalta osaaminen voi käsittää myös henkilökohtaisen ja identiteetin kehityksen, joka on hitaampi ja monivivahteisempi, vaikeasti havaittava tai mitattava prosessi. Kestävyysosaamisessa molemmat tulkinnat muodostavat yhden kokonaisuuden, jolloin mitattavat taidot ja syvempi, merkittävään kestävyyden edistämiseen tarvittava henkilökohtainen kasvu yhdistyvät. 

Kestävyyskoulutuksen tutkijat ovat kehittäneet ja soveltaneet useita erilaisia kestävyyden osaamiskehyksiä. Tutkimuksessa viitataan useimmiten Wiek ym. (2011; 2016) kehittämään, korkeakouluihin suunniteltuun kestävyyden viitekehykseen. Viitekehys koostuu viidestä kestävyysosaamisen avaintekijästä, jotka ovat:

• Systeemiajattelun taidot
• Tulevaisuusajattelun (tai ennakoinnin) taidot
• Arvoihin pohjautuvat (tai normatiiviset) taidot
• Strategiset (tai toimintapohjaiset) taidot

• Vuorovaikutustaidot (tai henkilösuhdetaidot)  

  Tutkijat (Brundiers et al., 2021; Karvinen 2024) ovat viime aikoina kehittäneet viitekehystä pidemmälle. Uuteen versioon on lisätty kaksi uutta taitoa ja osaamista:  

• toimijuusosaaminen sekä
• toteutusosaaminen  

Systeemiajattelu viittaa taitoon ymmärtää, analysoida ja hallita monimuotoisia järjestelmiä tunnistamalla eri tekijöiden välisiä yhteyksiä ja riippuvuussuhteita. Kestävyyden kontekstissa tällä osaamisella on tärkeä rooli sosiaalisten, taloudellisten ja ekologisten järjestelmien vuorovaikutuksen ja keskeisten vaikutusten ymmärtämisessä. Systeemiajattelussa tarkastellaan kokonaiskuvaa ja pohditaan järjestelmän yksittäisen osan muutoksen kauaskantoisia vaikutuksia.

Ennakointi viittaa taitoon kuvitella ja valmistautua tulevaisuuteen sekä sen haasteisiin. Ennakointiin sisältyy mahdollisten lopputulosten ennustaminen, pitkäaikaisten vaikutusten käsittely sekä ennakoivien strategioiden suunnittelu kestävyyshaasteiden ratkaisemiseksi. Tällä osaamisella on kriittinen rooli kestävän kehityksen joustavien ja muokkaantuvien lähestymistapojen kehityksessä. Ennakointiin liittyvät taidot ja osaaminen mahdollistavat esimerkiksi tahattomien haitallisten seurausten sekä sukupolvien tasa-arvon analysoinnin.

Kestävyyden kontekstissa normatiiviset taidot viittaavat kykyyn ymmärtää, arvioida ja soveltaa kestävyysarvoja, -periaatteita sekä -tavoitteita päätöksentekoon ja toimintaan. Normatiivisiin taitoihin sisältyy kestävyyshaasteiden eettisten tekijöiden tunnistaminen sekä oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon ja ympäristönsuojelun periaatteiden mukaisten päätösten tekeminen. Taidolla on erittäin tärkeä rooli käytöksen ja toimintaperiaatteiden ohjauksessa kohti kestäviä lopputuloksia.

Kestävyyden kohdalla strategiset taidot ovat kestävyyshaasteisiin vastaamiseen suunniteltujen tehokkaiden strategioiden suunnittelu-, toteutus-, ja hallintataitoja. Taitoihin sisältyy kokonaiskuvan ymmärtäminen, kestävyystavoitteiden asettaminen, tavoitteiden saavuttamiseen johtavien polkujen tunnistaminen sekä resurssien ja sidosryhmien sitouttaminen systeemisen muutoksen kiihdyttämiseksi.

Vuorovaikutustaidot kestävyyskontekstissa viittaavat kykyyn viestiä, tehdä yhteistyötä sekä osallistaa monipuolisesti sidosryhmiä tehokkaasti kestävyyshaasteisiin vastaamiseksi. Tämä osaamisalue sisältää yhteistyö-, konfliktinratkaisu-, empatia- sekä johtajuustaitoja, jotka ovat avainasemassa yhteistyön ja -ymmärryksen rakentamisessa monipuolisissa sidosryhmäympäristöissä.

Kestävyyden kohdalla toimijuusosaaminen viittaa kykyyn ymmärtää ja hallita omia tunteitaan, motivaatioita, arvoja ja käytöstä kestävää kehitystä tukevilla tavoilla. Tämä osaamisalue sisältää itsetietoisuuden, itsesäätelyn sekä vahvan henkilökohtaisen vastuunkannon kestävyystavoitteiden saavuttamisesta.

Toteutusosaaminen kestävyyden yhteydessä viittaa kykyyn toimeenpanna kestävyyssuunnitelmia, -toimintatapoja sekä -aloitteita tehokkaasti. Tämä osaamisalue sisältää muun muassa projektinhallintaa sekä kyvyn muuttaa teoreettista tietoa ja strategisia suunnitelmia konkreettisiksi tuloksiksi.

Kestävyysosaamisen avaintekijät viittaavat siis kestävyysasiantuntijoilta vaadittaviin taitoihin ja kykyihin. Viimeaikaiset tutkimukset (Finnveden, 2023) korostavat kahta merkittävää tulosta: 1) työelämässä on selkeä tarve omistautuneille kestävyysasiantuntijoille ja 2) kaikkien toimialojen esihenkilöiden ja johtajien tulisi saavuttaa perustason ymmärrys kestävästä kehityksestä. Eri toimialoilla on palkattu lisääntyvissä määrin kestävyysasiantuntijoita, mutta johtoportaassa yleinen kestävyysosaaminen on edelleen rajallista. Tämä korostaa korkeakoulujen vastuuta taata, että kestävä kehitys tulee olennaiseksi osaksi kaikkia akateemisia koulutusohjelmia.

2.3. Opetussuunnitelma 

Yksittäisen opettajan on tärkeä tunnistaa, miten kestävyys on integroitu opetusohjelman opetukseen, jotta kestävyyttä voidaan soveltaa kursseilla opiskelijoiden osaamista kehittävällä tavalla.

Opetussuunnitelmaa voidaan lähestyä kahdesta näkökulmasta: se voi olla joko prosessi tai tulos. Jälkimmäisen näkökulman mukaan opetussuunnitelma on laitoksen hyväksymä kuvaus ohjelman osaamistavoitteista ja sisällöstä. Aallossa ohjelman tai opintokokonaisuuden opettajayhteisö osallistuu prosessiin, jossa keskustellaan opiskelijoiden oppimisen sekä koulutuksellisten tavoitteiden linjauksista. Yhteiskeskustelun lopputuloksena muodostuu yleiskuvaus ohjelman osaamistavoitteista: opintokokonaisuuksien tavoitteista ja sisällöistä sekä kurssivalikoimasta ja opetuksen toteutuksesta.

Voit aloittaa kestävyyden integroinnin opetussuunnitelmaan vastaamalla seuraaviin kysymyksiin.

Kysymyksiä kestävyyden integroinnin pohdintaan:

1. Millaista tulevaisuutta tavoittelemme? 2. Miksi ohjelmamme on olemassa? 3. Mitä osaamista ja taitoja valmistuvat opiskelijamme tarvitsevat? 4. Millaiselta opetussuunnitelmamme pitäisi näyttää? 5. Miten toteutamme muutoksen?

Aalto-yliopiston opetussuunnitelma on kaksivuotinen. Opetussuunnitelmatyö alkaa keväällä parittomina vuosina yliopiston yhteisten tavoitteiden asettamisella sekä ohjelmien tekemällä arvioinnilla ja kehittämistavoitteiden tunnistamisella.

• Yleistietoa ja työkaluja opetussuunnitelmatyön tueksi löytyy Ohjelmajohtajan käsikirjasta.

• Lisäksi Aalto tarjoaa työkaluja opetussuunnitelman yhteiskehittämisen tueksi | Aalto-yliopisto.

  Kestävyyden onnistunut integrointi opetussuunnitelmiin

Opetussuunnitelman muuttaminen on vaativa prosessi, johon liittyy myös kestävyyden integrointi. Aalto-yliopistossa on tunnistettu neljä vaihetta onnistuneeseen kestävyyden integrointiin opetussuunnitelmiin:

• Ota kaikki mukaan

Yhteistoiminta on erittäin tärkeää opetussuunnitelmaa uudistettaessa. Yhteisymmärryksen saavuttaminen tavoitteista sekä valmistuneiden opiskelijoiden tarvitsemista tiedoista ja taidoista on olennainen lähtökohta toimivan ja johdonmukaisen opetussuunnitelman luomiselle.

• Tunnista ja rakenna merkittäviä yhteyksiä kestävyyteen

Tunnista omaan tieteenalaasi liittyvät kestävyyshaasteet. Alalla voi olla suoria yhteyksiä kestävyysratkaisuihin tai toisaalta muutostarve negatiivisten kestävyysvaikutusten, kuten hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi.

• Tunnista valmistuvien opiskelijoiden avainosaaminen 

Kestävyyden integroinnin tavoite on, että valmistunut pystyy hyödyntämään alakohtaista osaamistaan kestävyyshaasteiden käsittelyyn ja ratkaisujen kehittämiseen. Tämän saavuttamiseksi opiskelija tarvitsee sekä alakohtaisia tietoja ja taitoja että kestävyyteen ja kestävyyshaasteiden ratkaisemiseen liittyvää osaamista.

Vaikka toimialan kestävyysnäkökulma keskittyisi tiettyihin ratkaisuihin, moniulotteisten kestävyyshaasteiden ratkaiseminen edellyttää kykyä systeemiajatteluun, tulevaisuuskuvien luomiseen, erilaisten näkökulmien punnitsemiseen ja eettiseen pohdintaan. Lisäksi haasteiden ratkominen vaatii ongelmanratkaisutaitoja, strategista ajattelua ja taitoa luoda ja kehittää toimivia ratkaisuja. Moniulotteisten haasteiden tutkiminen edellyttää myös kykyä etsiä vaihtoehtoisia näkökulmia ja yhteistyötaitoja.

• Uudista vaiheittain, mutta määrätietoisesti

Kestävyyshaasteet osoittavat, että koulutuksen tarve uudistua on suuri. Koko muutosta ei tarvitse tehdä kerralla, mutta aloitus on tärkeää. Pyri siis yhdessä opettajayhteisösi kanssa tunnistamaan sekä lyhyen aikavälin toimenpiteitä että pitkän aikavälin visio ja sen vaatimat toimenpiteet. 

Opetuskokeilujen toteuttaminen nykyisillä kursseilla: 

Kestävyyteen ja monialaiseen ongelmanratkaisuun liittyvän osaamisen sisällyttämistä nykyiseen opetussuunnitelmaan voi kokeilla kehittämällä opetuksen toteutusta. Kokeilujen kautta saadaan arvokasta tietoa opetuksen jatkokehitykseen ja käytännön kokemusta aiheiden opetuksesta.

Ohjelman ja kurssien osaamistavoitteiden kehittäminen 

Opetussuunnitelmatyön osana voi tarkastella ohjelman tai kurssin osaamistavoitteita. Kuuluvatko kestävyys ja monialainen ongelmanratkaisu jo nyt osaamistavoitteisiin? Miten aiheita pitäisi kuvailla, jotta niiden väliset yhteydet korostuisivat toivotulla tavalla? Ohjelman osaamistavoitteiden kehittämiseksi voi esimerkiksi järjestää työpajan ja käyttää seuraavaa työkalua sisältöanalyysiin: 

Kestävyyden ja monialaisten ongelmaratkaisutaitojen kartoittaminen ja kehittäminen curriculum mapping -harjoituksen avulla

Mapping-harjoituksen avulla voidaan tunnistaa, miten valikoituja aiheita käsitellään opetuksessa, tunnistaa kehitystarpeita tai ideoida opetussuunnitelman mahdollisia liitoksia kestävyyteen. Lue lisää curriculum mapping -harjoituksesta ��ää����ä.

��ä��ٱ���:&�Բ�����; 

• Barth, M. 2013. Many roads lead to sustainability: a process-oriented analysis of change in higher education. International Journal of Sustainability in Higher Education Vol. 14 No. 2, 2013 pp. 160-175
• Barth, M. (2015) Implementing sustainability in higher education. Learning in an age of transformation. Routledge studies in sustainable development, Routledge, London
• Brundiers, K., Barth, M., Cebrián, G., Cohen, M., Diaz, L., Doucette-Remington, S., Dripps, W., Habron, G., Harre, N., Jarchows, M., Losche, K., Michel, J., Mochizuki, Y., Rieckmann, M., Parnell, R., Walker, P., Zint, M. (2021). Key competencies in sustainability in higher education—toward an agreed-upon reference framework. Sustainability Science 16, pp. 13–29.
• Finnveden & Schneider (2023): “Sustainable Development in Higher Education—What Sustainability Skills Do Industry Need?” In Sustainability, 15 (5).  
• Jaakkola, N., Karvinen, M., Hakio, K., Wolff, L.-A., Mattelmäki, T., & Friman, M. (2022). Becoming self-aware: How do self-awareness and transformative learning fit in the sustainability competency discourse? Frontiers in Education, 7, 855–583, .
• Karvinen, M. (2024). Supporting agency for sustainability: Exploring the contributions of universities and workplaces to the sustainability competencies and agency of engineering graduates. Aalto University publication series DOCTORAL THESES, 24/2024, .
• Lattuca , L.R. and Stark , J.S. (2009) . Shaping the college curriculum: academic plans in context .
• 2nd ed. Jossey-Bass, San Francisco.
• Mulder, K. (2017). Strategic competences for concrete action towards sustainability: An oxymoron? Engineering education for sustainable future. Renewable and sustainable Energy Reviws 68 (2017) 1106-1111.
• Mäkinen, M. and Annala, J. (2010). Osaamisperustaisen opetussuunnitelman monet merkitykset korkeakoulutuksessa. Kasvatus & Aika. 4:4, 41–61.
• Rosén, Karvinen, Keskinen et al. (2019): Mapping the CDIO syllabus to the UNESCO key competencies for sustainability
• 2019 in Proceedings of the international CDIO conference ISBN: 978-87-7507-459-4.
• Sandri, O. (2021) Providing a ‘point of entry’ : Approaches to framing sustainability in curriculum design in Higher Education.
• Australian journal of environmental education. [Online] 37 (1), 56–68.
• Schaffar, B. (2021). Competent uses of competence: on the difference between a value-judgment and empirical assessability. Nord. J. Stud. Educ. Policy, 7: 2, 55–64.
• Thomas, I. Challenges for implementation of education for sustainable development in higher education institutions. In: Barth M, Michelsen G, Rieckmann M, Thomas I (eds) 2016 Handbook of higher education for sustainable development. Routledge, London, pp 56-71.
• UNESCO (2017):
• Wiek A, Bernstein M, Foley R, Cohen M, Forrest N, Kuzdas C, Kay B, Withycombe Keeler L (2016) Operationalising competencies in higher education for sustainable development. In: Barth M, Michelsen G, Rieckmann M, Thomas I (eds) 2016 Handbook of higher education for sustainable development. Routledge, London, pp 241–260.
• Wiek A, Withycombe Redman CL (2011) Key competencies in sustainability: a reference framework for academic program development. Sustainability Science 6(2):203–218.