Taidekasvatuksen kevätseminaari 18.5.2026: Taidekasvatus yhteiskunnallisena voimavarana kriisien ajassa
Seminaarissa tarkastellaan taidekasvatuksen merkitystä aikana, jota leimaavat yhteiskunnalliset, kulttuuriset ja ekologiset kriisit. Teemaa avataan tutkijapuheenvuorojen ja yleisökeskustelujen kautta, pohtien yhdessä, millaisena voimavarana taidekasvatus voi toimia epävarmuuden keskellä.
Seminaari on maksuton ja se on suunnattu kaikille teemasta kiinnostuneille. Seminaari on suomenkielinen.
Seminaari järjestetään hybridimuodossa. Zoom-linkki lähetetään ilmoittautuneille ennen tapahtumapäivää. Kannustamme kaikkia kynnelle kykeneviä saapumaan paikan päälle Otaniemeen!
Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.
Lämpimästi tervetuloa!
Milloin
Ѿä
Tapahtuman kieli
ääܱԳٴ:
Kaikkien taidekasvatus: Eriarvoisuuden kysymyksiä: Kasvatustieteen professori Sonja Kosunen, Itä-Suomen yliopisto.
Sonja Kosunen on yleisen kasvatustieteen professori ja Kasvatussosiologian tutkimusyksikön (SURE) johtaja Itä-Suomen yliopistossa. Kosusen tutkimusaiheet käsittelevät eriarvoisuuden rakentumista koulutuksessa varhaiskasvatuksesta korkea-asteella saakka tarkentuen esimerkiksi kysymyksiksi segregaatiosta, kouluvalinnoista ja oppilasvalikoinnista, koulutuksen yksityistymisestä ja tarveperusteisesta rahoituksesta.
Ohjelma:
13.00-13.15 Tilaisuuden avaus
13.15-14.00 ääܱԳٴ: “Kaikkien taidekasvatus: Eriarvoisuuden kysymyksiä” Sonja Kosunen, Itä-Suomen yliopisto
14.00-14.15 Keskustelu
14.15-14.30 Tauko
14.30-15.30 Paneelikeskustelu: Heini Granberg (Aalto), Sara Ilveskorpi (Aalto), Aki Lintumäki (LY), Eeva Siljamäki (JYU) Tuulia Tuovinen (TaiY)
15.30-16.00 Keskustelu ja tilaisuuden päätös
äپٴᲹ: observatorio@aalto.fi