ʵ

Tohtorikoulutuspilotti

"On hervottoman mielenkiintoista tehdä uutta tiedettä" – kokemuksia tohtoriopinnoista ja työllistymisestä

Aalto-yliopistossa voi suorittaa kauppatieteiden, taiteen ja tekniikan tohtorin tutkintoja osana kansainvälistä akateemista yhteisöä. Väitöskirjatutkimus ja opinnot tekevät sinusta tutkimusaiheesi asiantuntijan ja kasvattavat ammattillisia kykyjäsi.

Tohtorikoulutuksessa opitut taidot hyödyksi työelämässä

Yli puolet (58 %) tohtoriopiskelijoita aikoo työskennellä teollisuudessa, julkisella sektorilla tai yrittäjinä. Loput tähtäävät akateemiselle uralle opintojensa jälkeen. (Valmistumiskysely 2024)

Kolme vuotta valmistumisen jälkeen noin 50 prosenttia Aallosta tohtoriksi valmistuneista on töissä yrityksissä ja noin 30 prosenttia yliopistossa. Jopa kolme neljästä työskenteli asiantuntijan roolissa. Työn sisällöstä kysyttäessä noin 30 prosenttia työskenteli tutkimustyön parissa ja seuraavaksi suurin osa, lähes 20 prosenttia, suunnittelun ja kehityksen parissa. (Uraseurantakysely 2024)

Kouros Latifi and Antti Ontronen

”Tohtorikoulutus on yrityksen investointi tulevaisuuteen”

Murata kannustaa työntekijöitään tohtoriopintoihin

Uutiset
Emilia Kauppi

Tohtoritutkimus avaa uusia näkökulmia kierrätykseen

Tutkimusyhteistyö yrityskumppaneiden kanssa parantaa nestepakkausten kierrätystä

Uutiset
Väitöskirjatutkija Giiguulen Enkhsaikhan laboratorioympäristössä

Giiguulen Enkhsaikhan: Ympäristöystävällisempiä tekstiilejä hemiselluloosan avulla

Aalto-yliopiston väitöskirjatutkijan esitys hemiselluloosasta sai kolmannen palkinnon Marcus Wallenbergin säätiön nuorten tutkijoiden tapahtumassa marraskuussa.

Uutiset
Kalle Spoof

Saabille tehty väitöstutkimus avasi Kalle Spoofille ovet yhtiön tuotekehitykseen

Kalle Spoof kehitti väitöstutkimuksessaan tutkajärjestelmien keilanmuodostusta

Uutiset
Doctoral researcher Lassi Meronen dressed in a blue shirt, photographed from the side with a studio light shining on the right side of the photo

Miksi tekoäly ei osaa sanoa ”en tiedä”?

Liialliseen itsevarmuuteen sortuvat tekoälyjärjestelmät voivat olla vaarallisia, joten tutkijat opettavat niille nöyryyttä. Lassi Meronen tutki asiaa 15.12.2023 tarkastetussa väitöskirjassaan.

Uutiset
Anna Cichonska by the sea photo Matti Ahlgren Aalto University

Anna Cichonska tietää, miten datatiede voi tehdä terveydenhuollosta parempaa

Cichonska on palkittu väitöskirjastaan peräti kahdesti ja nyt hän auttaa kehittämään ennaltaehkäisevää lääketiedettä datatieteen avulla.

Uutiset
Iiris Sundin katselee taivaalle Laajalahden lintutornilla

Kun lääkäri ja tekoäly saadaan yhteistyöhön, potilas saa parempaa hoitoa

Tohtorikoulutettava Iiris Sundinin tutkimuksissa koneoppimismalli pääsee hyödyntämään lääkärin hiljaista tietoa, joka jää yleensä kirjoittamatta ylös. Tällainen malli ennustaa paremmin, miten tietty potilas reagoi tietynlaiseen hoitoon.

Uutiset
Eemeli Mölsä saa tohtorinhatun

Tohtoritason osaamiselle on tarvetta, kun ABB valmistautuu vihreään loikkaan

Aalto-yliopiston ja ABB:n yhteisissä väitöstutkimushankkeissa koulutetaan tohtoreita, joilla on huippuosaamista tulevaisuuden menestystuotteiden kehittämiseen.

Uutiset

*Tohtoreiden uraseuranta 2024, 3 vuotta valmistumisen jälkeen: Mitkä tiedot ja taidot ovat tärkeimpiä nykyisessä työssäsi?

Tohtorit työelämässä

Doctors dressed in black celebrating their promotion as doctors

Kansainväliset tohtorit työelämässä - valmiina tulevaisuuden haasteisiin!

Kansainvälinen osaaminen, hyvät verkostot ja tohtoritutkinto ovat kovaa valuuttaa työmarkkinoilla, kun yritykset etsivät muutoksentekijöitä.

۰ٲٱ𾱲ٲö
Tohtorinhatut promootiopäivänä

Aalto-yliopistosta valmistuneet tohtorit työelämässä

Tohtorikoulutuksessa opitut taidot hyödyksi työelämässä

Tohtorinkoulutus

Tohtoriopiskelijana Aallossa

Two newly conferred doctors

Millaista on opiskelu tohtoriohjelmassa?

Tohtoriopiskelijana olet osa kansainvälistä akateemista yhteisöä. Väitöskirjatutkimus ja opinnot tekevät sinusta tutkimusaiheesi asiantuntijan ja kasvattavat ammattillisia kykyjäsi.

Tohtorinkoulutus
talvinen kuva Otarannasta kaisloineen

Tohtoriopiskelijoiden vuosiseurannan 2024 tulokset

Tulokset kattavat enemmistön aktiivista tohtoriopiskelijoista - kaikkien tohtoriopiskelijoiden odotetaan vastaavan kyselyyn vuosittain.

Uutiset
A man with a doctor's hat on celebrating his promotion as a doctor with other doctors

Miten tohtorinkoulutukseen haetaan?

Tietoa hakijoille ja tohtorinkoulutuksesta kiinnostuneille

Tohtorinkoulutus
Three people with bikes in front of Väre building

Hallinnon tohtoriopiskelijaedustajat nimitetty vuodelle 2025

Tohtoriopiskelijat toimivat hallinnon opiskelijaedustajina korkeakoulujen tohtorinkoulutusneuvostoissa ja Aalto-yliopiston tohtorinkoulutuksen työryhmässä DEWGissä.

Uutiset
Vasemmalla Eric Hyyppä, oikealla Tuomas Uusnäkki. Kuvat: Jari Härkönen

Väitös- ja diplomityöpalkinto kvanttitutkimukseen

Tekniikan akateemiset TEK ja Tekniska Föreningen i Finland TFiF jakoivat väitöskirjapalkinnon Eric Hyypälle ja diplomityöpalkinnon Tuomas Uusnäkille.

Uutiset
Drawing of a heart floating between two hands

Hyvinvoinnin tuki tohtoriopiskelijoille

Tukipalvelut, haastavat tilanteet, opinnoissa ja tutkimuksessa eteneminen, opiskelutaidot ja hyvinvointi

Tohtorinkoulutus
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu