ÄûÃʵ¼º½

Yliopistot arvostavat opiskelijoidensa sekä työntekijöidensä hyvinvointia. Opiskelijoiden ja työntekijöiden väliset hierarkiat ovat matalia. Suomessa matala hierarkisuus ja korkea kollektivismi korostavat itseohjautuvuuden ja luottamuksen merkitystä. Nämä ovat kulmakiviä matalan hierarkian tiimeissä sekä organisaatioissa. 

Matala hierarkisuus on pitkälti synonyymi tasa-arvoa korostavalle kulttuurille, jossa ihmisiä odotetaan kohdeltavan yhdenvertaisina riippumatta heidän asemastaan tai taustastaan. Yhteisön hyvinvointi ja menestys rakentuu yksilön hyvinvoinnin varaan. Yliopistot edistävät inkluusiota ja toimivat yhteistyössä toistensa kanssa monin eri tavoin. Suomalainen korkeakoulutus pyrkii tasa-arvoon ja tarjoaa kaikille mahdollisuuden osallistua. 

-- Yliopisto-opiskelijoiden oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta korostetaan alusta alkaen. Tämä tarkoittaa, että opiskelijat voivat esimerkiksi osallistua omien oppimistehtäviensä suunnitteluun sekä oman ja vertaistensa oppimisen arviointiin. Arviointimenetelmät ovat vaihtelevia. Projektityötä suositaan, jotta opiskelijat oppivat työskentelemään erilaisissa tiimeissä. ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö on monien asioiden edellytys – kaikkia kunnioitetaan tasapuolisesti, ja kulttuurista monimuotoisuutta arvostetaan. Projektit ovat usein eri oppiaineidenvälistä yhteistyötä, jossa eri myös opettajat työskentelevät yhdessä. Pyrkimys käsittää oppiaineiden välisiä ilmiöitä kuvastaa tarvetta ymmärtää luokkahuoneen ulkopuolista maailmaa laajasti ja monipuolisesti.
 
Opiskelijoiden toimijuutta ja ajattelutaitojen kehittymistä korostetaan. Luova ja kriittinen ajattelu on sisällytetty oppimisjärjestelmään ja siihen kannustetaan. Koulujen monipuoliseen toimintaan kuuluu myös ongelmien ratkaiseminen yksilöllisesti sekä vertaisten kanssa. Digitaalisia taitoja ja tiedonkäsittelyä harjoitellaan koko oppimispolun ajan.

Suomessa on käytännönläheinen työkulttuuri, jossa tärkeintä on, että työ tulee tehdyksi laadukkaasti. Työn lopputulosta pidetään näin ollen tyypillisesti tärkeämpänä kuin sitä, miten siihen päädytään. Erityisesti tietotyössä, jossa on jatkuva tarve innovoida uusia työtapoja, se, miten tai missä työ tehdään, on usein neuvoteltavissa tai jopa suoraan työntekijän päätettävissä. 

Työntekijöiden odotetaan työskentelevän itsenäisesti ja fiksusti sekä säännöllisesti tekevän yhteistyötä tiimin jäsenten ja muiden sidosryhmien (omistajien, asiakkaiden, toimittajien, urakoitsijoiden) kanssa. Työn suunnittelussa on siten merkittävää vapautta. Tutkimusryhmät voivat kehittää hyviä käytäntöjä, jotka yhdistävät etätyön ja kampuksella työskentelyn parhaat puolet. Vaikka työskentelemmekin useissa eri paikoissa, on tärkeää varmistaa yhteyden säilyminen kampukseen ja työyhteisöön. Tiimejä kannustetaan pohtimaan yhdessä parhaita käytäntöjä, jotka tukevat yhteisten tavoitteiden saavuttamista ja yhteistyötä muiden kanssa.

Suomalaista työelämää kuvataan usein itsenäiseksi, ja siinä vallitsee luottamuksen kulttuuri. Toinen näkökulma on, että suomalainen työelämä voi jättää ihmiset pärjäämään omillaan liian vähäisellä tuella, ja suomalaisen työelämän itsenäisyyden taso voikin yllättää. Itsenäisyydellä korostetaan yksilön vastuuta oman työn johtamisesta.

Suomessa työntekijöiden odotetaan yleisesti olevan oman työnsä asiantuntijoita. Työntekijöiden tulisi kertoa esihenkilöilleen, miten työ voitaisiin tehdä paremmin, eikä päinvastoin. Aloitteellisuus tällaisissa parannuksissa osoittaa itseohjautuvuutta.  

Itseohjautuvuus sisältää muun muassa kyvyn:

• ottaa vastuuta omasta työstä ja sen ongelmista;
• motivoida itseään itsenäisesti suorittamaan kaikkea arkirutiineista haastavampiin pitkäaikaisprojekteihin;
• jatkuvasti parantaa rutiininomaisia työtehtäviä. 
   

Työ- ja vapaa-ajan tasapaino on tärkeä osa suomalaista työkulttuuria. Työn itsenäisyys kääntyy monissa ammattirooleissa myös työaikojen itsenäisyydeksi, mikä voi edistää positiivista työ- ja yksityiselämän suhdetta. Työntekijän tulee viestiä tarkasti todellisesta työkuormastaan. Esihenkilöiden yleinen tehtävä on huolehtia tiiminsä jäsenistä. Itse asiassa joskus ajatellaan, että esihenkilöt ja johtajat ovat palveluammatissa, jossa he edistävät ja fasilitoivat työntekijöidensä oppimista. 

Aalto-yliopiston toimintaohjeiden (Code of Conduct) mukaan jokaisella on oikeus tulla kohdelluksi kunnioittavasti riippumatta sukupuolesta, sukupuoli-identiteetistä tai sukupuolen ilmaisusta, iästä, etnisestä tai kansallisesta alkuperästä, kansalaisuudesta, kielestä, uskonnosta, vakaumuksesta, mielipiteistä, poliittisesta tai ammatillisen järjestön jäsenyydestä, perhesuhteista, terveydentilasta, vammasta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai muista henkilökohtaisista ominaisuuksista.

Jokaisella yhteisön jäsenellä on oikeus nauttia turvallisesta ja viihtyisästä ympäristöstä, joka mahdollistaa esteettömän opiskelun ja työskentelyn etenemisen. Emme hyväksy minkäänlaista epäasiallista käytöstä, kiusaamista tai häirintää. Työntekijöidemme ja opiskelijoidemme hyvinvointi on meille keskeinen asia, ja Aalto on sitoutunut tarjoamaan terveelliset ja turvalliset työ- ja oppimisolosuhteet.
 

Astut uuteen yliopistoluokkaasi hymyillen ja sanot: "Hei!" muille jo paikalla oleville opiskelijoille. Kukaan ei vastaa tai edes nyökkää.

Ovatko opiskelijat 1) epäkohteliaita 2) kuuroja 3) tarkoituksella välinpitämättömiä? Eivät mitään yllämainittuja - opiskelijat ovat suomalaisia. 

Suomessa kohteliaisuus on usein etäistä, ja ajatukseen kuuluu, että itsestäänselvyyksiä ei pidä lausua ääneen eikä kenenkään tilaan saa tunkeutua. Aalto-yliopiston kampuksella meillä on kuitenkin erittäin kansainvälinen joukko, ja tapaat päivittäin erilaisia ihmisiä, joka on rikastuttavaa ja avartavaa. 

Vaikka hiljaisuus Suomessa saattaa vaikuttaa kiusalliselta, on siinä myös positiivisia puolia. Voit kuulla omat ajatuksesi, kun ympärillä ei ole jatkuvaa puheensorinaa, ja saatat myös huomata, milloin jollakin on jotain sanottavaa, kun hiljaisuus murtuu. Usein ihmiset eivät jutustele keskenään, mutta on myös niitä, jotka pitävät ihmisten tapaamista ja vieraiden kanssa juttelemista varsin virkistävänä

Hiljaisuutta siedetään Suomessa hyvin, ja sitä pidetään arvokkaana ja tavoiteltavana asiana. Bussit, junat ja raitiovaunut voivat vaikuttaa yleensä hyvin hiljaisilta, ellei niissä ole nuorempia lapsia tai teini-ikäisiä. Emme sure mitään, olemme vain normaalisti tällaisia: hiljaisia ja harvoin hymyileviä. Saatat myös huomata, että vanhemmat saattavat jopa kuiskata lapsilleen, jotta eivät täyttäisi tilaa puheella.

Eräs etäisen kohteliaisuuden piirre on se, ettei puututa toisten asioihin eli ei tunkeuduta heidän elämäänsä. On esimerkiksi tavallista, ettei yksityisasioita jaeta työpaikalla. Tämä tarkoittaa sitä, että jos joku on kokenut kuolemantapauksen perheessään, työtoverit eivät välttämättä edes tiedä siitä. Ihmiset voivat myös epäröidä tarjota apuaan, ellei sitä nimenomaan pyydetä, koska pyytämätön apu voidaan nähdä toisten asioihin puuttumisena. Tämä etäinen kohteliaisuus saattaa tuntua hyvin erilaiselta niille, jotka ovat tottuneet positiivisempaan kohteliaisuuteen.

Suomalainen viestintätyyli on toisaalta hyvin suora – meillä ei ole paljon kohteliaisuusfraaseja, eikä suomen kielessä ole erillistä sanaa "please" (ole hyvä) siinä merkityksessä. Usein "please" korvataan verbin konditionaalimuodolla. Suomalaiset eivät kiertele ja kaartele, vaan sanovat yleensä suoraan, mitä he tarvitsevat sinulta, ellei heistä tunnu, etteivät voi sanoa sitä jos eivät tunne sinua riittävän hyvin (ks. edellä mainittu toisten asioihin puuttumattomuus).

Suoran viestintätyylin lisäksi suomalainen viestintä on myös hyvin tiivistä; kaikkea ei sanota ääneen, vaan oletetaan, että kuulija käyttää harkintakykyään ja ymmärrystään.

Lisäksi Suomessa vastuu ymmärtämisestä sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä on vastaanottajalla. Puhuja ei siis välttämättä selitä asioita liikaa. Esimerkki itsestäänselvyyksien lausumatta jättämisestä, etäisestä kohteliaisuudesta ja korkean kontekstin viestinnästä juontaa juurensa julkisesta liikenteestä. Olet istunut ikkunan vieressä istuvan henkilön viereen kahden hengen istuinrivissä. Huomaat, kuinka vieressäsi istuva henkilö alkaa kerätä tavaroitaan ja mahdollisesti laittaa hanskojaan käteen. Henkilö saattaa jopa kurottautua painamaan pysäytysnappia, mutta ei sano mitään. Bussin lähestyessä pysäkkiä he saattavat vain työntyä ohitsesi, jos et tajua nousta päästämään heitä ulos. Ajattelet, että tämä on epäkohteliasta. Kanssamatkustaja kuitenkin antoi sinulle signaaleja siitä, että hän aikoo jäädä pois seuraavalla pysäkillä. 

Julkisesta liikenteestä puhuttaessa, jos vieressäsi istunut suomalainen ryntää vapaaksi tulleelle ikkunapaikalle,  ei kannata huolestua vartalonhajustasi tai pahanhajuisesta hengityksestäsi. Se ei johdu sinusta, vaan suomalaisten halusta istua yksin. Suomalaisen henkilökohtaisen tilan tarve on melko suuri, ja pakko istua niin lähellä tuntematonta vie meiltä paljon energiaa.  

Vaikka suomalaiset ikätoverisi saattavat tuntua hyvin hiljaisilta, älä anna sen lannistaa sinua. Koita löytää jotain yhteistä tai pyydä heiltä apua. Suomalaiset auttavat mielellään ketä tahansa ja näkevät usein ylimääräistä vaivaa auttaakseen.

Suomalaiset ja suomalainen työkulttuuri edustavat korkean kontekstin kulttuuria. Korkean kontekstin kulttuurilla tarkoitetaan, että useimmat ihmiset ovat herkkiä muiden tunteille ja ottavat toiset huomioon. Suomalaisilla on myös terve itsetunto. On yleisesti tuomittavaa toimia ikään kuin olisi muita parempi tai nuhdella toista julkisesti. Korkean kontekstin viestintä tarkoittaa, että esihenkilö saattaa ajatella tyypillisessä tilanteessa: "Voi ei, tämän henkilön työn laatu on huonoa eikä hän tunnu ymmärtävän sitä", ja silti kysyä rauhallisesti: "Mitä mielestäsi pitäisi parantaa tässä?" Yleisemmin sanottuna korkean kontekstin työympäristössä oleminen tarkoittaa, että on usein luettava rivien välistä saadakseen kokonaiskuva siitä, mitä tapahtuu ja mitä sanotaan. 

On totta, että suomalaisia voidaan pitää myös suorina ja avoimina, mutta harvoin siinä määrin, että se loisi jännitteitä ihmisten välille. Yksi syy käsitykselle siitä, että suomalaiset ovat suoria, on se, että suomen kielessä ei ole yhtä paljon kohteliaisuuksia kuin esimerkiksi englannin kielessä. Siinä missä englanniksi saatettaisiin sanoa "Could you please send me this information?" suomeksi vastaava olisi "Lähetä minulle tämä." Tässä mielessä suomen kieli on lähempänä kiinan kieltä kuin englantia. Vaikka jälkimmäinen versio voisi vaikuttaa epäkohteliaalta englanniksi, se saattaa yksinkertaisesti johtua siitä, että henkilön englanti ei ole yhtä hyvää kuin suomenkieli. Tällaiset lauseet voivat ei-suomalaisten mielestä tuntua epäkohteliailta ja suorilta.

Esimerkiksi suoritusarvioinnissa suomalainen saattaa siirtyä suoraan puhumaan ongelmista ja parannuskohteista, ilman että hän käsittelee sitä, mikä on hyvää. Ei-suomalainen voi tulkita tällaisen viestinnän negatiiviseksi tai merkkinä suuresta kriisistä, koska positiivisen ja negatiivisen tiedon välinen tasapaino puuttuu. Suomalaisten mielestä suoraan ongelmakohtiin siirtyminen on vain käytännöllistä. Se, mikä toimii hyvin, voidaan jättää sanomatta ja pitää itsestäänselvyytenä.

Viestintätyyli sisältäää implisiittisiä arvioita omasta ja toisten arvosta. Epäkunnioitusta ja ylimielisyyttä voi osoittaa olemalla ottamatta toista henkilöä huomioon tai yliarvioimalla omaa arvoaan. Esimerkiksi tiimipalaverissa toisten keskeyttämistä pidetään usein epäkohteliaana ja ylimielisenä. Hieman lievempi, mutta silti jossain määrin epäkohtelias tapa olisi olla kysymättä muiden mielipiteitä ja samalla voimakkaasti puolustaa omaansa. Suomalaiset pyrkivät siihen, että kaikki toimisivat samalla arvostuksen tasolla.

Sähköposteissa ja muussa viestinnässä titteleitä, kuten professori tai tohtori, käytetään harvoin. Asemasta riippumatta suurin osa ihmisistä pitää toisiaan työkavereina ja käyttää etunimiä. Tämä käytäntö on tyypillinen kaikissa Pohjoismaissa. Tällainen rento viestintätapa viestii matalasta hierarkiasta, ja se voi ilmetä myös muilla tavoilla. Työryhmissä matala hierarkisuus tarkoittaa, että kaikki osallistuvat enemmän tai vähemmän tasavertaisesti päätöksentekoon, suunnitteluun ja koordinointiin. Ehkäpä yksi haittapuoli tässä valtaerojen ja kiitosten huomioinnissa on se, että suomalaisten voi olla vaikea antaa ja vastaanottaa kohteliaisuuksia. Vaikka työntekijöitä kiitetään yhä enemmän hyvästä työpanoksesta, useimmat ovat yhtä mieltä siitä, että tällainen kulttuurimuutos on Suomessa vielä kesken. Lisäksi kliseessä, jonka mukaan kun suomalainen sanoo "ei se ole huono", amerikkalainen sanoisi "se on mahtava", on paljon totuuden siementä.

Suomalaiset esihenkilöt harvoin pitävät siitä, että he säännöllisesti kehuisivat tai motivoisivat työntekijöitään. Tunneilmaisut voivat olla tyypillisesti pidättyväisille suomalaisille vaikeita. Tunneviestintä on siten hillittyä. Esimerkiksi emojien käytössä hymiö tarkoittaa todella, että he ovat iloisia, kun taas nauravan emojin tai lukuisten huutomerkien puuttuminen ei viittaa passiivis-aggressiivisuuteen. Useimmat suomalaiset arvostavat rauhallisia ja järkiperäisiä argumentteja tunnepohjaisen vaikuttamisen sijaan.  

Useimmat Suomen esihenkilöistä odottavat työntekijöiltään itseohjautuvaa ammattimaisuutta; tämä on osa kylämentaliteettia, jossa kaikki ovat samassa veneessä. Jokaisen tulisi ymmärtää, että heidän tulee hoitaa oma osuutensa ilman jatkuvaa kehumista, valvontaa tai motivoimista.

Ammattimaisuuteen kuuluu kyky motivoida itseään saavuttamaan ammatillinen laatu sovittujen vaatimusten ja määräaikojen mukaisesti. Suurin osa työstä koostuu joistakin toistuvista rutiinitehtävistä, jonkin verran vaihtelua tuovista tehtävistä ja joistakin odottamattomista ja erittäin haastavista tehtävistä.

Useimmat Suomen esihenkilöt haluaisivat mieluummin auttaa uusien ja monimutkaisten haasteiden ratkaisemisessa sen sijaan, että he valvoisivat tai seuraisivat rutiinitehtäviä. Itsenäinen työskentely, mutta kuitenkin hyvässä yhteistyössä muiden tiimin jäsenten kanssa, on siten tavoiteltavaa. Ihanteena on, että työntekijä tietää, milloin työskennellä itsenäisesti ja milloin hakea neuvoja ja ideoita muilta.

Useimmissa suomalaisissa organisaatioissa odotetaan avointa ja rehellistä viestintää. Relevanttia tietoa ei tulisi pimittää, eikä myöskään kaunistella. Haasteena on, että avoimen ja rehellisen viestinnän tulisi tapahtua ilman, että kukaan "menettää kasvojaan". Käsitteenä kasvojen menettäminen tarkoittaa julkisesti nolostumista tai nöyryytystä.

Suomalaisessa työkulttuurissa luottamus ei koske pelkästään henkilön kykyä viestiä avoimesti ja tarkasti. Luottamus sisältää myös henkilön kyvyn viestiä ja esittää kysymyksiä pelkäämättä aiheuttavansa ihmissuhdejännitteitä ja vastakkainasetteluja. Henkilökohtaisia konflikteja pyritään tyypillisesti välttämään, mutta mielipide-erot ovat tavallisia. Luottamukseen kuuluu siis myös taito viestiä korkean kontekstin viestinnän keinoin.

Kun on kyse työsuhteista ja henkilökohtaisista asioista, ihmiset saattavat olla viestinnässään varautuneempia ja varovaisempia. Yleinen ajatus on, että kaikki työhön liittyvät asiat tulisi käsitellä suoraan ilman, että kukaan ottaa niitä henkilökohtaisesti.

Suomessa on tärkeää käydä lounaalla yhdessä tiimin kanssa ja säännöllisesti osallistua jutusteluun ja muihin hienovaraisiin ja epävirallisiin vuorovaikutustapoihin. Tärkeintä on, että työkavereiden kesken viestitään keskinäisestä kunnioituksesta. Tällaiset epäviralliset käytännöt ovat tärkeitä jokapäiväisiä rutiineja, jotka ylläpitävät tasa-arvoista työkulttuuria ja auttavat ihmisiä ymmärtämään toisiaan korkean kontekstin viestinnässä. Kun ihmiset arvostavat toisiaan, he myös yleensä ymmärtävät toistensa viestintää tarkemmin ja positiivisemmin.

Aktiivinen verkostoituminen ammatillisilla alustoilla voi tehdä ihmeitä tulevalle työllesi ja projekteillesi. "Kaikki tuntevat toisensa" on klisee, joka pitää suurilta osin paikkansa Suomessa tietyn toimialan tai tason sisällä. Jotkut verkostot muodostuvat jo uran alkuvaiheessa, esimerkiksi lukiossa, Suomen armeijassa, yliopistossa ja myöhemmin työelämässä. Verkostoitumistoimintaa tapahtuu myös yhä enemmän digitaalisilla alustoilla, kuten LinkedInissä. On hyvä tiedostaa, että yliopisto tarjoaa erinomaisia mahdollisuuksia verkostoitua ikätovereiden kanssa.
 

Suomalaiset yliopistot tarjoavat opinto-ohjelmia englanniksi, ja englannin kieltä käytetään laajasti sekä yliopistoelämässä että suomalaisessa yhteiskunnassa. Koska uuden kielen oppiminen vie aikaa, vaatii työtä ja saattaa toisinaan asettaa sinut kiusallisiin tilanteisiin, nousee esiin kysymys: jos ei ole välttämätöntä oppia suomea asuakseen Suomessa ja opiskellakseen suomalaisessa yliopistossa, miksi vaivautua?

On sitkeä myytti (jota myös suomalaiset itse vaalivat), että suomi olisi erityisen vaikea kieli. Yleinen harhakäsitys on myös se, että kieltä täytyy osata erittäin taitavasti ennen kuin sitä voi käyttää. Nämä käsitykset yhdessä näyttävät lannistavan ihmisiä edes yrittämästä aloittaa suomen opiskelua. Todellisuudessa suomen oppiminen on täysin mahdollista, ja paikallisen kielen osaamisesta on monia etuja, vaikka olisikin eri vaiheissa oppimispolulla.

Jo pelkästään kahvin ostaminen tai yliopiston henkilökunnan tervehtiminen suomeksi tarkoittaa, että "ulkopuolisuutesi" ei korostu jokaisessa pienessä kohtaamisessa; tämä saa sinut tuntemaan olosi kotoisammaksi. Koska kieli heijastaa kulttuuria ja yhteiskuntaa, kielen vähäinenkin osaaminen syventää kulttuurista ymmärrystäsi ja auttaa sinua saamaan enemmän irti kokemuksestasi Suomessa.
 
Jo alkeellinen suomen kielen taito tuo sinut askeleen lähemmäksi yhteiskunnan sisäpiirejä ja pois satunnaisen vierailijan asemasta.

On fakta, että kehittyneet kielitaidot avaavat laajemmat työmahdollisuudet. Sujuva suomen kielen taito saa sinut myös tuntemaan itsesi tasavertaiseksi osallistujaksi kaikissa elämäntilanteissa, kuten vanhempainilloissa lastesi koulussa tai taloyhtiön kokouksissa. Halutessasi voit jopa hakea Suomen kansalaisuutta asuttuasi maassa 4–5 vuotta (kielivaatimus on CEFR-tason B1).

• Aloita kieliopinnot heti, vaikka et suunnittelisikaan jääväsi Suomeen. Jonkin verran suomen osaaminen tekee lyhyestäkin vierailusta antoisamman.
• Ole sinnikäs! Jos joku vaihtaa englantiin, kun olet puhunut suomea, kerro heille selvästi, että haluat harjoitella suomeasi.
• Tee kielen oppimisesta sosiaalinen aktiviteetti: pyydä apua ja tukea ystäviltäsi ja kollegoiltasi – he ovat yleensä erittäin halukkaita auttamaan, mutta voivat olla liian ujoja tehdäkseen aloitteen.
   

Yhteenvetona, suomen kielen puhuminen tai ymmärtäminen ei ole ehdottoman välttämätöntä, mutta on hyvä ymmärtää, että jos ei osaa paikallista kieltä, joitakin tietoja saattaa jäädä saamatta, joitakin mahdollisuuksia voi mennä ohi ja jotkin sosiaaliset tilanteet eivät ole yhtä sujuvia. Ainakin jonkin verran kieltä osaaminen avaa monia ovia ja auttaa sinua nauttimaan suomalaisesta kokemuksestasi enemmän!