2016 DeGroot –palkinto Aki Vehtarille ja muille kirjan “Bayesian Data Analysis” kirjoittajille
Professori Aki Vehtari ja muut “Bayesian Data Analysis” –kirjan kolmannen laitoksen kirjoittajat, Andrew Gelman, John B. Carlin, Hal Stern, David B. Dunson and Donald B. Rubin, ovat saaneet DeGroot –palkinnon. DeGroot –palkinnon myöntää International Society for Bayesian Analysis ja palkinnolla halutaan antaa tunnustusta kirjoille, joilla on merkittävä vaikutus Bayesilaisen laskennan soveltamisessa ja jotka myös vaikuttavat Bayesilaiseen yhteisöön ja Bayesilaiseen osaamiseen.
Kirjoitin yhdessä Columbian yliopiston professorin, Andrew Gelmanin, kanssa kolmannessa laitoksessa julkaistun uuden kappaleen ristiinvalidoinnista ja ennustavasta informaatiokriteeristä. Lisäksi kirjoitin yhdessä Duken yliopiston professorin David B. Dunsonin kanssa neljä uutta kappaletta ei-parametrisestä mallinnuksesta. Nämä aiheet ovat samalla kaikki ydintutkimusaluettani. Teimme myös paljon muita päivityksiä uuteen laitokseen ja pystyin parantamaan useiden kappaleiden selkeyttä, perustuen yli kymmenen vuoden kokemukseen kirjasta luentojeni opetusmateriaalina. Parhaillaan kirjaa käytetään Bayesian Data Analysis –pääainekurssillani Aalto-yliopistossa, kertoo professori Aki Vehtari tietotekniikan laitokselta.
“Bayesian Data Analysis” on johtava Bayesilaisten menetelmien kirja sisältäen myös ymmärrettävän johdannon laskennalliseen teoriaan. Kirja on hyvin käytännönläheinen, ja siinä on paljon esimerkkejä todellisista laskennallisista analyyseistä. Kirja on ollut hyödyllinen teos paitsi opiskelijoille ja jatko-opiskelijoille, myös tutkijoille.
äپٴDz:
Lue lisää uutisia
Perustieteiden korkeakoulun vuoden alumni Matti Aksela: aina kannattaa oppia uutta
Aksela mentoroi kansainvälisiä opiskelijoita Aalto International Talent -ohjelmassa ja toivoo teknologia-alalle entistä enemmän monimuotoisuutta.
Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden 2025 alumni Ville Voipio: Tärkeintä on osata omaksua uusia taitoja
Kolme teemaa ohjaavat Ville Voipion uraa: digitalisaatio, kestävyys sekä talouden hyvinvointi. Vuoden alumni -tunnustus jaettiin Alumni Weekend -tapahtumassa 25.10.2025.
Polymeeriteknologiasta kansainvälisiin tutkimuskeskuksiin – Kemian tekniikan vuoden alumni Petri Lehmus
Nesteen tutkimus- ja kehitysjohtaja Petri Lehmus on valittu Kemian tekniikan korkeakoulun vuoden alumniksi. Hän on urallaan johtanut kansainvälisiä tutkimuskeskuksia, rakentanut Nesteen uusiutuvan liiketoiminnan menestystarinaa ja edistänyt Aalto-yliopiston kemiantekniikan tutkimusta ja koulutusta.