ʵ

Uutiset

40 tonnin siemenrahoituksesta versoi miljoonahanke ja menestystarina

Biomateriaalien ja muotoilun opiskelijat yhdistävä ChemArts tähyää jo bisnesmahdollisuuksia ja valmistelee maailmanvalloitusta.

Tapani Vuorinen ja Pirjo Kääriäinen. Kuva: Mikko Raskinen

Joulukuussa 2011 puukemian professori Tapani Vuorista jännitti aika tavalla, sillä silloinen Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani Helena Hyvönen oli pyytänyt häntä puhumaan tutusta aiheesta – aivan uudelle yleisölle.

”Helena halusi minut kertomaan selluloosasta Fashionable technology -seminaariin. Ajatus oli pelottava. Mietin, miksi minun puheeni muotialan ihmisiä kiinnostaisivat, mutta vastaanotto olikin todella innostunut.”

Rohkeus todella kannatti, sillä seminaarissa Vuorinen tapasi myös tekstiilisuunnittelun professorin Pirjo Kääriäisen, ja kaksikko sai idean: koota kahden koulun opiskelijat miettimään uusia yhteistyön muotoja. Kemian tekniikan korkeakoulun dekaanina toiminut Outi Krause innostui ajatuksesta ja myönsi 40 000 euron siemenrahoituksen kesäprojektin järjestämiseen opiskelijoille.

”Siemenrahoituksen merkitys oli valtava: pääsimme vauhdilla alkuun ja saimme palkattua opiskelijat miettimään, miten yhteistyötä voisi tehdä käytännössä”, nykyisin muotoilulähtöisten kuituinnovaatioiden professorina työskentelevä Kääriäinen sanoo ja korostaa, että ChemArtsin voima on alusta asti ollut opiskelijoissa. Heille ei tarjoilla ratkaistavaksi valmiita ongelmia vaan liikkeelle lähdetään tyhjästä miettimällä, mikä on kiinnostavaa ja tärkeää.

Vuosien varrella opiskelijat ovat muun muassa uuttaneet neulasista antibakteerista, hienhajua torjuvaa nestettä ja suunnitelleet selluloosakengät, joiden pohjiin on upotettu koivun siemeniä. Kun kengät elinkaarensa lopussa maatuvat, maaperään päätyvistä siemenistä versoo uusia puita.

” Se, että eri alan ihmiset työskentelevät yhdessä, on välttämätöntä aidosti uusien juttujen luomisessa. Kaikkien ei pidä osata kaikkea, päinvastoin – on hirveän tärkeää, että ihmisillä on syvää osaamista omalta alaltaan”, Kääriäinen sanoo.

Eroon muovista

ChemArts on saanut kasvaa ja kehittyä ilman kovia ulkopuolisia paineita. ۳ٱ𾱲ٲön toimivuus huomattiin nopeasti, ja jo vuonna 2013 sen inspiroima Design Driven Value Chains in the World of Cellulose -tutkimushanke sai ison rahoituksen Tekesiltä (DWoC, 2013–2018). Vuonna 2015 käynnistyi Euroopan unionin rahoittama Trash-2-Cash projekti (2015–2018), joka etsii tapoja jalostaa tekstiilijätteestä korkealaatuisia tuotteita. Kaikella tekemisellä on yhteinen tavoite: kestävän kehityksen edistäminen ja uusien biopohjaisten materiaalien kehittäminen.

”On ollut upeaa nähdä, miten opiskelijat ja tutkijat innostuvat nähdessään muiden tekemisiä ja lähtevät työstämään niistä omia juttujaan.  Tapanin tutkimusryhmässä pitkään tehty pajututkimus on esimerkiksi toiminut jo innoittajana uudenlaisille kertakäyttöastioille, ja nyt professori Päivi Laaksosen työryhmä hyödyntää pajututkimusta kehittäessään uusia luonnollisia väriaineita. Olemme myös päässeet mukaan seuraamaan synteettisen biologian tutkimusta professori Markus Linderin vetämän NewSilk- projektin kautta”, Kääriäinen kertoo.

Vuonna 2016 ChemArts laajeni kesäkoulusta kaikille Aallon opiskelijoille avoimeksi sivuainekokonaisuudeksi, ja keväällä 2017 se sai omat laboratoriotilat upouudesta biotuotekeskuksesta, Aalto Bioproduct Centeristä. Laboratoriossa on vilissyt vieraita ympäri maailmaa, ja Kääriäinen paljastaa, että kansainvälisestä yhteistyöstä on jo käyty keskusteluja.

”Kansainvälistymisen lisäksi mietimme nyt keinoja, joilla ChemArtsin puitteissa syntyneistä ideoista voidaan jalostaa uutta liiketoimintaa.”

Grafiikka: Helén Marton

Lisätietoja ChemArtsista:

Professor of Practice Pirjo Kääriäinen
p. 050 381 0217
pirjo.kaariainen@aalto.fi

Professori Tapani Vuorinen
p. 050 516 0048
tapani.vuorinen@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen -kurssi on tulossa jälleen tammikuussa 2026

Haluatko kehittyä hyvinvoivaksi, omat vahvuudet tuntevaksi, tuotteliaaksi oman alan ammattilaiseksi? Tule CHEM-C2005 Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen-kurssille! 
Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
arotor adjustable stiffness test setup
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää. Kuva: Kauppakorkeakoulu Hanken.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin

Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.