Aallon opiskelijoiden autonominen hallinosturi innovaatiokilpailun voittoon
Tekniikan opiskelijoille järjestetyn innovaatiokilpailun voitti tänä vuonna ylivoimaisesti Aalto-yliopiston opiskelijoiden suunnittelema autonominen hallinosturi. Se kartoittaa laserskannerin (LiDAR) avulla ympäristönsä, muodostaa siitä kartan, suunnittelee siihen parhaan mahdollisen reitin ja nostaa halutun esineen määränpäähän ilman törmäyksiä. Käytännössä opiskelijat tekivät siis tavallisesta hallinosturista robotin.
”Oli hienoa, että saimme luotua ohjelmistoon älyä niin, että nosturi pystyy väistelemään kaikkia esteitä”, iloitsee voittajatiimin jäsen Janne Salovaara. Salovaara opiskelee viidettä vuotta Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulussa. ”Meillä oli loppujen lopuksi aika monimutkainen idea, jonka saimme toimimaan hyvin. Ja vielä aika lyhyessä ajassa.”
Anturiteknologiaan erikoistuneen SICK Finlandin toimitusjohtaja Ari Rämö on samaa mieltä, että voittajatiimin tuotos on poikkeuksellisen hieno. Innovaatiossa oli käytetty kilpailijoille annettua tuotetta erittäin hyvin, ja lisäksi laitettu se liikkumaan ja pyörimään. Myös sovelluksesta tulevan datan käsittely oli tehty hienosti.
Tekijätiimiin kuuluivat Arnab Chattopadhyay, Joakim Högnäsbacka, Mikko Lähteenmäki, Kaarle Patomäki, Joonas Pulkkinen, Janne Salovaara, Sampo Simolin ja ohjaavina opettajina Panu Kiviluoma ja Timo Oksanen.
Toisen palkinnon sai Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kehittämä sovellus, jonka avulla voidaan valvoa tunnelinsuun liikettä ja parantaa sen turvallisuutta. Kolmanneksi sijoittui oululaisopiskelijoiden kehittämä helikopterin laskeutumisavustin. Lisäksi Tampereen ja Vaasan ammattikorkeakoulun tiimeille myönnettiin kunnamaininta.
Lisätietoja kilpailusta ja innovaatioista:
- Opiskelija Janne Salovaara, Aalto-yliopisto, 040 7090239, janne.salovaara@aalto.fi
- Vanhempi yliopistonlehtori Panu Kiviluoma, Aalto-yliopisto, 050 3591755, panu.kiviluoma@aalto.fi
- Toimitusjohtaja Ari Rämö, SICK Oy, 040 900 8030, ari.ramo@sick.fi
Lue lisää uutisia
Jill Laurén valitsi tuotantotalouden, koska halusi pitää mahdollisimman monta ovea avoinna
Opinnot yhdistävät luonnontieteitä ja yhteiskuntatieteitä, ja eniten Laurén on oppinut projekteista, joissa ratkotaan oikeiden yritysten aitoja haasteita ja joissa teoriaosaamista pitää osata soveltaa.
Fanny Koskinen valitsi rakennustekniikan poissulkumenetelmällä
Kiinnostuksen kohde luonnontieteet yhdistyy opinnoissa sopivasti teoriaan ja käytäntöön. Opiskelijan elämään kuuluvat myös oman alan työ ja aktiivinen rooli Aallon ruotsinkielisten opiskelijoiden järjestössä.Opiskelija Eden Telilan diplomityö kartutti Rambollin geoteknistä työkalupakkia
Eden Telila ratkaisi diplomityöllään Rambollia vaivanneen geotekniikan ongelman.